28.8.2022 10:10 Jukka Toijalan pian neljättä vuotta valmentama Viron maajoukkue sai lentävän lähdön MM-karsintoihin voittamalla ensimmäisestä kolmesta pelistään kaksi. Vaikka sittemmin joukkue on taipunut neljässä perättäisessä karsintaottelussa, on joukkue Toijalan mukaan strategian mukaisessa aikataulussaan ja enemmän kuin valmis kohtaamiseensa Susijengiä vastaan.
Jukka Toijala viihtyy pestissään Viron päävalmentajana. Kuva: FIBA Europe.
Vaikka elokuun MM-jatkokarsintaikkunan jälkimmäiseen otteluun lähdettäessä Viro onkin tipahtanut lohkon hännänhuipuksi kahdella voitollaan seitsemästä ottelusta, Toijalan mukaan tärkeämpää on tavoittaa iso kuva.
- Kun MM-karsintoihin lähdettiin, meidät oli ennakkokaavioissa arvioitu lohkon viimeiseksi. Sen sijaan päästiin jatkokarsintoihin ohi Puolan, vältettiin vuoden 2025 EM-kisojen esikarsinnat ja saatiin tosi tärkeitä pelejä tälle joukkueelle. Alkulohkovastustajamme Saksa, Israel ja Puola olivat kaikki hyviä eurooppalaisia maajoukkueita riippumatta siitä, pelataanko ottelut keskellä seurajoukkuekautta vai kesällä, Toijala kommentoi.
Jäljellä olevaa viittä MM-jatkokarsintaottelua Susijengiä, Sloveniaa ja Ruotsia vastaan Toijala pitääkin pienimuotoisena lottovoittona Viron koripallolle.
- Aina on tietysti asetettava tavoitteet mahdollisimman korkealle, mutta jos emme pääse MM-kisoihin, se ei ole meille katastrofi. Sen sijaan olemme aloittaneet uutta prosessia uusien nuorten pelaajien kanssa ja kaikki nämä kovat pelit kehittävät meitä.
Kun Toijala valittiin syksyllä 2019 lukuisien ansioituneiden ehdokkaiden joukosta Viron maajoukkueen päävalmentajaksi, puhuttiin Viron koripalloliitossa avoimesti ”2030-strategiasta”. Kun Viron nykymaajoukkueen pelaajalistaa vilkaisee, syy tähän on ilmiselvä. Virolla on Susijengin tavoin parketilla iso joukko vuosituhannen taitteen molemmin puolin syntyneitä suurlupauksia, jotka ovat vasta kasvamassa miesten saappaisiin.
- Strategiassamme ensimmäinen vuosi, milloin pitäisi saada tulosta aikaan, on merkitty EM-kisavuoteen 2025. Se ei tietenkään tarkoita, ettemmekö yrittäisi voittaa pelejä jo ennen sitä, mutta vuosien 2025 ja 2029 EM-kisoissa kaikki tämän hetken lupauksemme ovat parhaassa peli-iässään. Vuonna 2029 esimerkiksi Maik-Kalev Kotsar on 33-vuotias, Kerr Kriisa 28 ja Henri Veesaar 25, Toijala listaa.
Ja jokainen arvokisa- ja karsintaottelu sataa lopulta nuoren joukkueen laariin kestävänä pääomana.
- Tämän vuoden EM-kisoihin pääseminen on mahtava mahdollisuus meille oppia ja kilpailla. Näissä kisoissa on ennätysmäärä NBA-pelaajia, Toijala hymyilee.
- Viimeisen kahden viikon aikana olemme päässeet valmennusjohdon kanssa scouttaamaan Luka Doncicin, Kristaps Porzingisin, Giannis Antetokounmpon ja Jusuf Nurkicin kaltaisia pelaajia. Onhan tämä valmentajallekin mieletön mahdollisuus kehittyä.
Viron ”ilvesten” peräsimessä vietettyjä kolmea vuotta Toijala kuvailee silmiä avaavaksi kokemukseksi.
- Ulkomailla työskenteleminen on aina hyödyllinen kokemus. Tulee uusia haasteita, on löydettävä uudenlaisia tapoja toimia uudessa kulttuurissa ja uusien ihmisten kanssa. Olen ilman muuta nyt parempi valmentaja kuin kolme vuotta sitten.
Kesällä 2020 Toijala kohtasi Viron päävalmentajan ominaisuudessa Susijengin kahdessa valmistavassa maaottelussa. Tänään illalla vuorossa on uudenlainen haaste, kun Toijala ja Viro toivottavat Susijengin tervetulleeksi MM-jatkokarsintaotteluun Tallinnan Saku Suurhalliin.
- Tosi vaikea sanoa, mikä on tunneskaala tänä iltana, Toijala naurahtaa.
- Tietysti tilanne on sikäli ristiriitainen, että valmennan ja haen voittoa oman kotimaani maajoukkuetta vastaan – maan, missä olen syntynyt, mikä on koripalloilullisesti antanut minulle kaikki perusoppini, ja jonka kaikkien pelaajien kanssa olen tehnyt yhteistyötä maa- tai seurajoukkuetasolla. Vaikea edes yrittää avata tätä fiilistä.
Viro lähtee otteluun jatkokarsintalohkon jaetulta viimeiseltä sijalta ja Susijengi puolestaan jaetulta kärkisijalta. Toijala tietää, että tiedossa on ensiluokkainen koripallotapahtuma, jossa Viro hakee tosissaan voittoa raivokkaan kotiyleisönsä tukemana.
- Suomesta saapuneille faneille sellaiset terveiset, että meteliä mökkiin. Susifanit ovat tunnetusti kovia kannustamaan, mutta hyvät fanit on meilläkin, joten tunnelma on varmasti katossa. Toivotaan, ettei susifanit ainakaan buuaa minulle!
Viro ja Susijengi kohtaavat MM-jatkokarsintaottelussa Tallinnan Saku Suurhallissa tänään sunnuntaina 28.8. klo 18.00 alkaen. Ottelu televisioidaan suorana JIM-kanavalla ja Ruutu-palvelussa.
Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.
Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.
Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.
Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.
Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.
Yhdeksi Susijengin kantavista voimista kuluvalla vuosikymmenellä kasvanut Elias Valtonen, 23, nauttii koripallosta. Euran Veivin kasvatti siirtyi joulukuussa espanjalaisesta Manresasta Saksan Bundesliigan nousijajoukkue Rostock Seawolvesin riveihin, jonka paidassa Euran Veivin kasvatti on vähitellen löytänyt peli-ilonsa.
Susijengin riemukkaimpiin onnistujiin maanantai-iltana lukeutunut Daniel Dolenc, 29, teki läsnäolonsa tiettäväksi Viroa vastaan niin hyökkäys- kuin puolustuskorinkin alla. Runsaat kaksi vuotta sitten susidebyyttinsä tehnyt 205-senttinen korinalusrouhija kertoo ottavansa jokaisen maajoukkuekutsun tilaisuudeksi kantaa yhteiseen kekoon ja kehittyä pelaajana.
Sasu Salinin aikakausi Susijengin kapteenina käynnistyi perjantai-iltana maaotteluidenkin osalta, kun EM-pronssimitalisti Saksa peittosi suomalaisvieraana Bambergissa. Tuore kapteeni on nyt selvinnyt tulikasteestaan ja kuvailee ensimmäistä kapteeniviikkoaan pehmeäksi laskuksi luottamustoimeen.
Susijengiin jo seitsemän vuoden ajan kuulunut ja Romanian liigan Craiovassa hurjaa jälkeä tekevä Shawn Hopkins, 27, pelaa uransa parasta koripalloa ja on esiintynyt Susijengin harjoituksissa ennennäkemättömällä itseluottamuksella. BC Nokian kasvatti vetää perjantai-iltana Suomi-paidan ylleen ensimmäisessä arvokisakarsintaottelussaan koskaan.
Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on 50. aikuisten maaottelunsa kynnyksellä. Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa pelannut Susijengin sisäpuolustuksen lukko siirtyy uudelle kymmenluvulle oivallisessa tilanteessa – hänellä on selkeä käsitys pelillisestä identiteetistään ja runsaasti nälkää.
Korisliigan johtotähtiin vuosia kuulunut Henri Kantonen, 25, lähti edelliseen Susijengi-kesään toipilaana, mutta päätti kesänsä Prahan ja Berliinin EM-kisaryhmän arvokkaana rotaationpalasena. Kantonen on vaalinut ainutlaatuisen EM-kisakokemuksen opetuksia viime kuukaudet ja on valmis jatkamaan Susijengissä siitä, mihin syyskuussa jäi.
Japanin korkeimmalla sarjatasolla pelaava Alex Murphy, 29, on maajoukkueurallaan uuden haasteen edessä. Susijengin ”vanhaan kaartiin” kuin varkain varttunut Alex seurasi vaikuttuneena joukkueen historiallista kesää 2022 ja on nyt valmis tuomaan kaiken osaamisensa jengin käyttöön matkalla karsintojen kautta tulevaan MM-kisakesään.
Susijengin satakuntalaisvahvistus Elias Valtonen, 23, otti torstai-iltana paikkansa kirkkaissa parrasvaloissa, kun Susijengi jatkoi MM-karsintojen voittoputkeaan peittoamalla Israelin Tampereen Nokia Arenalla 11 554 katsojan edessä. Israelia 17 pisteellä kurittaneen Valtosen mukaan Susijengissä heittopaikat tulevat kyllä, kun jaksaa olla aktiivinen ja aggressiivinen.
Kesän 2022 jälkeen kääntyy Susijengin historiassa uusi lehti, kun joukkueen pitkäaikaiset runkopelaajat Shawn Huff ja Petteri Koponen lyövät tossut naulaan. Kaksikko pelaa torstaina uransa viimeisen kotimaaottelunsa, mutta on yhtä mieltä siitä, että muistojen aika tulee myöhemmin – nyt keskitytään peliin.
Vuosien 2021–23 MM-karsintojen ensimmäinen vaihe huipentuu Susijengin osalta tänään sunnuntaina Rijekassa, jossa kotijoukkue Kroatia taistelee selkä seinää vasten paikastaan MM-jatkokarsinnoissa. Susijengin kokeneeseen jaostoon lukeutuva Sasu Salin, 31, uskoo omiinsa ja kertoo olevansa enemmän kuin vakuuttunut joukkueensa otteista karsintojen aikana.
Erinomaisen kauden Latvian mestarin VEF Riikan paidassa pelannut Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on viimeisen muutaman vuoden ajan loistanut Susijengin sisäpuolustuksen lukkona. Torstai-iltana Espoo Metro Areenalla Madsen, 208 cm, sai vierelleen 213-senttisen Lauri Markkasen ottelussa, joka antoi osviittaa Susijengin lähitulevaisuudesta.
Vuosikymmenten taivaltaan Susijengin päävalmentajana päättävä Henrik Dettmann, 63, antoi leveän hymyn nousta kasvoilleen maanantai-iltana Koperissa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kaaduttua toisen perättäisen kerran. Jo vuosia Dettmann on puhunut Susijengin valoisasta tulevaisuudesta, ja nyt tehdyn työn sato alkaa näkyä myös muille.
Susijengi on saanut ensimmäistä kertaa vuoteen koripalloilevat Murphyn veljekset Erikin, 31, ja Alexin, 28, vahvuuteensa. Vahvaa kautta Fukushima Firebondsissa pelaava kaksikko lensi sunnuntaina Japanista Helsinkiin ja uhkuu itsevarmuutta ennen tuplakohtaamista Euroopan koripalloeliittiin lukeutuvaa Sloveniaa vastaan.
Korisliigan ehdoton kotimainen tehokärki tällä kaudella on ollut Remu Raitanen. 206-senttinen ja 24-vuotias ToPo-kasvatti palasi vuosi sitten Suomeen San Franciscon yliopistovuosien jälkeen ja on tällä kaudella siivittänyt KTP-Basketin mitalijahtiin. Ulkomaiden ammattilaiskentille tähtäävä Raitanen kärkkyy myös paikkaa MM-karsintajoukkueessa.
Teini-ikäisiä pelaajia nousee Susijengin rinkiin viime aikojen otannan perusteella joka toinen vuosi, mutta alle täysi-ikäisiä pelaajia kerran parissa vuosikymmenessä. Viime vuodet HBA-Märskyä edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 193 cm, on ensimmäinen 17-vuotias maajoukkuerinkiin kutsuttu pelaaja yli 25 vuoteen.