Ura Basket ry hakee toiminnanjohtajaa

22.5.2019 15:36 Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän, jossa pääset johtamaan asiantuntevaa, osaavaa ja iloista seuraa. Kehität kädet savessa kasvavaa urheiluseuratoimintaa dynaamisen yhteisön tukemana mukavassa toimintaympäristössä.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän, jossa pääset johtamaan asiantuntevaa, osaavaa ja iloista seuraa. Kehität kädet savessa kasvavaa urheiluseuratoimintaa dynaamisen yhteisön tukemana mukavassa toimintaympäristössä.

Toiminnanjohtajan keskeinen työtehtävä on seuran harraste- ja junioritoiminnan operatiivisesta arjesta vastaaminen. Tehtävät ovat:

• seuran juoksevasta hallinnosta ja taloudesta vastaaminen
• toiminnan kehittäminen, laadun varmistaminen sekä tavoitteiden asettaminen yhdessä hallituksen kanssa ja niiden saavuttamisen seuraaminen
• hallitukselle esiteltävien asioiden valmistelu ja sen tekemien päätösten toimeenpano, sekä osallistuminen hallituksen kokouksiin
• muiden seuran työntekijöiden esimiehenä toimiminen
• vapaaehtoistyön organisointi ja johtaminen
• seuran sisäinen ja sidosryhmiin kohdistuva viestintä
• uusien kumppaneiden hankinta ja olemassa olevien kumppanuuksien vaaliminen
• edustusjoukkueen toiminnan tukeminen ja operatiivisen toiminnan mahdollistaminen yhdessä joukkueen taustaryhmän kanssa

Odotamme hakijalta hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, taloushallinnon osaamista sekä käsitystä urheiluseura-, yhdistys- tai muusta vapaaehtoistoiminnasta. Toiminnanjohtajalla tulee myös olla kykyä johtaa asiantuntijoita ja vapaaehtoisia sekä kehittää toimintatapoja. Työtehtävät edellyttävät mahdollisuuden työskennellä myös iltaisin ja viikonloppuisin tilanteen niin vaatiessa. Eduksi luetaan lajituntemus, sidosryhmätoiminnan osaaminen, viestinnälliset taidot ja liikunta-alan ja/tai kaupallinen koulutus.

Työsuhde on kokoaikainen ja vakituinen, erikseen sovittavilla ehdoilla.

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen tulee osoittaa Ura Basketin hallitukselle, toimisto@urabasket.fi / Tallakatu 2, 20660 Littoinen 31.5.2019 klo 16 mennessä.

Tiedustelut: Ura Basket ry:n hallituksen jäsen Sanna Viipuri, p. 0400 747 791 tai sanna.viipuri@gmail.com.

Ura Basket on kaarinalainen koripallon erikoisseura. Lajia on Kaarinassa pelattu jo 60 vuotta, ja Ura Basket on perustettu vuonna 2005. Seurassa on lähes 400 lisenssipelaaja. Joukkueemme, joita on noin parisen kymmentä, osallistuvat sarjoihin niin valtakunnallisella kuin alueellisella tasolla. Koripallon lisäksi liikutamme yli 400 lasta kerhoissa ja leireillä. Miesten edustusjoukkue pelaa Korisliigassa, ja kehitysjoukkue divari 1B:ssä.

 
12.3.2024 17:29 Seura tiedottaa

BC Nokia hakee juniorijoukkueiden ja akatemian valmentajia

BC Nokiassa pelaa yli 500 lasta ja nuorta. Seura tarjoaa vahvan pelaajapolun aina pallokoulusta aikuisten pääsarjoihin. Lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä Nokian Koripalloakatemian valmennuksessa. Haemme nyt laajenevaan toimintaamme motivoituneita, innostavia ja osaavia juniorijoukkueiden sekä akatemian valmentajia.

29.2.2024 15:07 Seura tiedottaa

Opiskelu ja harjoittelu Tampereella

Tampereella voi helposti yhdistää opiskelun ja harjoittelun. Tampereen seutu on yksi Suomen nopeimmin kasvavia keskuksia, joka tarjoaa valtavasti opiskelumahdollisuuksia yläkoulusta toiselle asteelle ja korkeakouluun asti.

16.2.2024 12:46 Seura tiedottaa

Ura Basket hakee valmennuspäällikköä

Kasvavan toiminnan kehittämiseksi kaarinalainen Ura Basket etsii valmennuspäällikköä.

14.2.2024 09:17 Seura tiedottaa

Aikuisten Periscope Tournament pelataan jälleen toukokuussa Tampereella

Tampereen YMCA järjestää aikuisille suunnatun Periscope-koristurnauksen yksipäiväisenä 11.5.2024. Päänäyttämönä toimii aurinkoinen Tampere ja pelit keskitetään yhteen halliin, jossa pelataan kolmella kentällä samaan aikaan.

13.2.2024 12:44 Korisleirit

Miro Little -korisleiri Varalan Urheiluopistolla 16.-20.6.2024

Koripalloleirien perinne saa upeaa jatkoa, kun kesän 2024 nimikkoleirinä starttaa Miro Littlen korisleiri 16-20.6.2024. Leiri on suunnattu 2009–2014 syntyneille pelaajille.

12.2.2024 08:48 Korisleirit

Anni Mäkitalo -tyttökorisleiri järjestetään Varalassa heinäkuussa

Anni Mäkitalon tyttökorisleiri järjestetään Varalan Urheiluopistolla 15.7-19.7.2024. Leiri on suunnattu 2009-2014 syntyneille tyttöjunioreille.

8.2.2024 08:27 Seura tiedottaa

Tule YMCA Tampereen koripallolle töihin!

YMCA Tampere koripallo hakee kahta päätoimista työntekijää toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Tarjoamme monipuolisen työn, jossa on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa.

6.2.2024 12:05 Seura tiedottaa

Ura Basketin Joventut Badalona -treenileirit Kaarinassa kesällä 2024

Ura Basket järjestää kesäkuussa Kaarinassa espanjalaisen ystävyysseuransa Joventut Badalonan huippuvalmentajien vetämänä kaksi kesäleiriä: toinen mini- ja mikroikäisille sekä toinen 2006-2013-syntyneille pelaajille.

25.1.2024 15:10 Korisleirit

Tuukka Kotin kesäleiri 11.-14. heinäkuuta Eerikkilässä

Leiri on tarkoitettu 2010–15 syntyneille pelaajille ja se järjestetään 11.-14.7.2024 Eerikkilän urheiluopistolla.

8.1.2024 11:41 Seura tiedottaa

Nokianvirran koulun koripalloakatemia mahdollistaa koulukäynnin ja harjoittelun

Nokianvirran koulu mahdollistaa tavoitteelliselle koripalloilijalle koulun ja harjoittelun yhdistämisen. Lukuvuoden 2024 - 2025 liikuntaluokka tullaan muodostamaan testimenettelyn kautta talven 2024 aikana.

Näytä lisää vastaavia