Susijengin tiistaisessa Sveitsi-ottelussa vielä paljon pelissä

10.9.2012 Suomen maajoukkue varmisti paikkansa vuoden 2013 Slovenian EM-kisoissa käytännössä jo aloittamalla päättymäisillään olevat karsinnat viiden ottelun voittoputkella. Karsinnat päättyvät tiistaina Helsingissä, ja pelissä on vielä paljon: voittamalla Sveitsin ”Susijengi” pelaisi tiensä tulevien EM-kisojen lohkoarvonnoissa suotuisampaan arvontakoriin.

Petteri Koponen ja Susijengi haluavat tarjota kotiyleisölleen tiistaina voitokkaan EM-karsintapäätöksen.

Voitto Sveitsistä petaisi Hanno Möttölän kipparoimalle Suomelle paremmat asemat EM-kisojen lohkoarvontaan.

Tiistaina on Susijengin vuoro kiittää yleisöä ja yleisön vuoro kiittää Susijengiä.

Menossa mukana ovat myös Suomen näyttävä cheerleader-ryhmä Funky Team.

Sveitsin ja Suomen ensimmäisessä kohtaamisessa Susijengi veti pidemmän korren Fribourgissa. Kuvassa liitelee Gerald Lee.

Sasu Salin toivoo tiistaina Helsingin Jäähallin lehtereille "paljon jengiä". Kuvat: Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.

Viisi ensimmäistä karsintaotteluaan voittanut Susijengi taipui viikko sitten kotikentällään Puolalle viidellä pisteellä ja lähtee karsintojen päätösotteluun Sveitsiä vastaan kolmen pisteen Belgia-tappio niskassaan. Ajatukset joukkueen sisällä ovat yksimielisiä: tiistaina kelpaa vain voitto.

- Viiden matsin voittoputken jälkeen on tullut pari kauneusvirhettä. Tiistaina tarkoitus olisi pistää loput energiat peliin, jotta tietää antaneensa kaikkensa taas tänä kesänä, Susi-kippari Hanno Möttölä pohdiskelee.

Kahdesta peräkkäistappiosta huolimatta Suomi varmisti EM-kisapaikkansa käytännössä jo voittamalla karsintojen viisi ensimmäistä otteluaan. Puola on jo varmistanut lohkovoittonsa, mutta EM-kisojen alkusarjalohkojen arvontarankkauksessa ratkaisevaa on voittosuhde (voitot/ottelut), jonka jälkeen tasatilanteet ratkotaan EM-karsintojen korisuhteella: näin Suomi sijoittuisi pattitilanteessa Puolan edelle.

- FIBA:n järjestelmän myötä petaamme itsellemme paremmat arvontamahdollisuudet, kun Slovenian EM-kisojen lohkojakoa tehdään, Möttölä painottaa.

Sveitsiä ei saa päästää hurmokseen

Ennakkokaavioissa Suomi on ylivoimainen ennakkosuosikki tiistain otteluun Sveitsiä vastaan, jonka lisäksi Susijengin kahden viikon takainen 89–60-vierasvoitto Sveitsistä kertoo omaa kieltään.

Susijengi aikoo kuitenkin ottaa Sveitsin antaman haasteen vakavasti. Vaarallisuutensa sveitsiläiset osoittivat kukistamalla viime viikolla Belgian lukemin 82–73.

– Sveitsin takamiehet pelasivat hyvin Belgiaa vastaan. Erityisesti Stefan Petkovic oli todella kova, viittaa Shawn Huff Sveitsin 19-vuotiaaseen takamieslupaukseen, joka rankaisi Belgiaa 25 pisteellä.

– Emme saa antaa Sveitsin pelata heidän omilla vahvuuksillaan. Takamiehet on saatava kuriin, myötäilee Sasu Salin.

Sveitsi kiusasi Fribourgissa pelatussa maaottelussa myös Suomea aina tilanteeseen 25–27, jonka jälkeisen varttitunnin Susijengi vei murskaavasti 33-4. Huff ja Salin toivovat joukkueensa pääsevän vastaavaan hurmokseen myös kotikentällään.

– Koris on peli, jossa ”runeja” tulee puolin ja toisin. Me pelataan aika intensiivistä joukkuepuolustusta ja joskus vastustaja jaksaa vetää meidän mukana, mutta kun vedämme koko joukkueena täysillä ja pysymme syöttölinjoilla 40 minuuttia, yleensä niille tulee väsy, Huff miettii.

– Meidän etumme on myös se, että meillä on aika leveä vaihtopenkki moneen muuhun joukkueeseen nähden, Salin jatkaa.

Huff ja Salin toivovat, että tiistaina Helsingin Jäähalliin saapuu jälleen runsaslukuinen kotiyleisö piiskaamaan Suomen voittoon.

– Kotiyleisön edessä on aina mukava pelata. Kun saadaan vähintään yhtä paljon jengiä lehtereille kuin Puolaa vastaan, olisi se mahtavaa, Salin hymyilee.

Serbia ja Turkki vaarassa jäädä rannalle 

Päättymäisillään olleiden EM-karsintojen tasaisuus ja yllätyksellisyys on ollut yksi koripallokansan puheenaiheista kuluvana kesänä.

– Eurooppa on valtavan suuri ja erot ovat pieniä. Esimerkiksi (EM-hopeajoukkue 2009) Serbia taistelee kynsin hampain pääsystä EM-kisoihin, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann päivittelee.

Karsintojen A-lohkossa Serbia on käytännössä pakkovoiton edessä viimeisessä kotipelissään Israelia vastaan: jos Israel voittaa Serbian ja Viro hakee voiton Islannista, etenee Viro EM-kisoihin ohi perinteisen koripallojätin.

EM-kisapaikoistaan taistelevat yhä muiden muassa viime kesän B-divisioonamaat Azerbaidzhan, Ruotsi sekä Tshekki. Serbian lisäksi perinteisistä koripallojättiläisistä kisoista on vaarassa jäädä rannalle myös kesän 2010 MM-hopeamitalisti Turkki.

– Kyllä nämä karsinnat osoittavat paljon maanosamme koripallon tasosta, Sasu Salin miettii.

EM-karsintojen päätösottelu Suomi-Sveitsi Helsingin Jäähallissa tiistaina 11.9. klo 19 alkaen. Ennakkolipunmyyntiä hoitaa Lippupalvelu. Ottelupäivänä Jäähallin ovet aukeavat kahta tuntia ennen ottelun alkua.

Lue myös seuraavat

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia