Susijengi ja 3stepIT jatkavat pitkäjänteistä yhteistyötä

26.2.2022 11:00 Susijengin ja 3stepIT:n jo vuonna 2014 alkanut menestyksekäs yhteistyö jatkuu uuden sopimuksen myötä ainakin seuraavat kaksi vuotta.

Teknologialaitteiden vastuulliseen elinkaaren hallintaan keskittyvä 3stepIT on ollut Suomen koripallomaajoukkueen matkassa jo MM-kisoista 2014. Yhteistyön aikana Susijengi faneineen on noussut ilmiöksi eurooppalaisella koriskartalla.

Uusi yhteistyösopimus on voimassa vuoteen 2023. Nyt solmitun jatkosopimuksen aikana Susijengi taistelee pääsystä koripallon MM-kisoihin parhaillaan käynnissä olevissa karsinnoissa. Lisäksi sopimuksen voimassaoloaikana pelataan EM-kisat syyskuussa 2022 Tšekin Prahassa, jonne Susijengi on jo raivannut tiensä.

– Erinomainen yhteistyökumppanuus rakentuu luottamuksesta ja tahtotilasta syventää yhteistyötä. 3stepIT:tä ja Susijengiä yhdistävät myös vahvat tavoitteet kehittyä menestystarinoiksi kansainvälisillä kentillä – kumpikin omalla vahvuusalueellaan. Olemme ylpeinä kulkeneet Susijengin matkassa ja jatkamme tätä yhteistyökumppanuutta innolla kohti entistäkin kovempia kansainvälisiä kenttiä, kertoo Mika Enberg, 3 Step IT Oy:n toimitusjohtaja.

– Olemme äärimmäisen tyytyväisiä, että pitkään yhteistyökumppaninamme toiminut 3stepIT on jatkossakin Susijengin mukana. On hienoa tehdä matkaa yhteistyökumppanin kanssa, jonka kanssa arvot menevät yksi yhteen. Olemme saaneet vuosien varrella syvennettyä yhteistyötä ja jälleen on luvassa uusia makeita juttuja, hehkuttaa Suomen Koripalloliiton myyntijohtaja Timo Vertio.

Lisätietoja:

Mira Kariola                                                                                        
Head of Marketing and Communications, 3 Step IT Oy                     
mira.kariola@3stepit.com                                                                      
p. 050 406 0722                                                                                    

Timo Vertio   
Myyntijohtaja, Koripalloliitto
timo.vertio@basket.fi 
p. 040 544 9872      

3stepIT on suomalainen, kansainvälisesti yli 20 vuotta toiminut kiertotalouden edelläkävijä, joka tuottaa IT-laitteiden elinkaaren hallintaan liittyviä palveluita. Kokonaispalvelumme avulla asiakkaamme voivat hankkia, hallita ja uusia IT-laitteita vastuullisesti, kustannustehokkaasti, läpinäkyvästi ja vähentäen teknologian tuottamaa hiilijalanjälkeä pidentämällä IT-laitteiden elinkaarta. Lue lisää: fi.3stepit.com

 
12.1.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Autosalpa jatkaa maajoukkueiden yhteistyökumppanina pitkällä sopimuksella

Uuden yhteistyösopimuksen myötä Autosalpa toimii jatkossa kaikkien Suomen koripallomaajoukkueiden yhteistyökumppanina. Sopimus pitää sisällään naisten sekä 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailut.

10.1.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

PwC on koripallomaajoukkueiden uusi yhteistyökumppani

Konsultointi- ja tilintarkastusyhtiö PwC toimii jatkossa Susijengin ja Susiladiesin yhteistyökumppanina. Sopimus on kestoltaan monivuotinen.

12.12.2023 09:40 Yhteistyökumppanit

Kohti Susijengin EM-kotikisoja: Koripalloliitto jatkaa tapahtumatuotantoyhteistyötään

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen Stamenion kanssa. Sopimuksen myötä jatkuu Koripalloliiton järjestämien ottelutapahtumien tuottamista ja ohjaamista koskeva yhteistyö.

4.8.2023 09:00 Yhteistyökumppanit

Craft Sportswear on Suomen koripallomaajoukkueiden uusi varustekumppani

Tunnettu urheiluvaatemerkki Craft vaatettaa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet monivuotisella yhteistyösopimuksella. 

12.7.2023 13:26 Susijengi

Koripalloliiton ja Veikkauksen yhteistyö laajenee - Veikkaus maajoukkueiden yhdeksi pääyhteistyökumppaniksi

Veikkaus ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Veikkaus on jatkossa yksi MM-kisoihin valmistautuvan Susijengin, Susiladiesin ja pyörätuolikoripallon maajoukkueiden pääyhteistyökumppaneista.

30.6.2023 10:46 Yhteistyökumppanit

Susikoulu koripallon MM-kisoihin Japaniin?

Kesä etenee ja Susijengin esiintyminen MM-parketilla lähestyy. Elo-syyskuun vaihteessa Japanin Okinawalla pelattavat MM-pelit ovat myös monen lapsiperheen kalenterissa. Tiedustelut suuren suosion saavuttanutta ja EM-kilpailuissa 2015 Montpellierissä ja 2022 Prahassa toteutettua Susikoulua kohtaan ovat lisääntyneet kesälomien alettua.

3.5.2023 10:00 Susijengi

Autosalpa Suomen koripallomaajoukkueiden yhteistyökumppaniksi

Autosalpa toimii jatkossa sekä Susijengin että Susiladiesin yhteistyökumppanina. Autosalpa on suomalainen perheyritys, jolla on Etelä-Suomessa kahdeksan toimipistettä.

28.4.2023 12:50 Susijengi

Susijengin MM-kisojen matkapaketit tulevat myyntiin tapahtumakumppani Elämyksen kautta

Susijengi-fanien osalta jännitys tiivistyy tulevana lauantaina, kun FIBA suorittaa vuoden 2023 MM-kisojen lohkoarvonnat. Kumppani Elämyksen kautta tulee myyntiin 2.5. kaiken tarvittavan sisältävät matkapaketit Aasian MM-kisoihin.

20.1.2023 14:30 Susijengi

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu - yhteistyön aikana on liikutettu jo yli 120 000 lasta

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.

7.11.2022 10:00 Susijengi

Fixus ja Koripalloliitto jatkavat yhteistyötään

Fixus ja koripallomaajoukkueet ovat solmineet vuoden 2023 kattavan jatkosopimuksen. Suomen johtava autovaraosa-, lisävaruste- ja huoltopalveluketju Fixus on toiminut maajoukkueiden yhteistyökumppanina vuodesta 2020 lähtien.

Näytä lisää vastaavia