Suomalaisia erotuomareita valittu kesän arvokilpailuihin

18.6.2019 12:33 Kuluneen pelikauden aikana suomalaiset erotuomarit tuomitsivat kotimaan sarjojen lisäksi lähes sata kansainvälistä ottelua. Tulevana kesänä viisi suomalasista erotuomaria nähdään nuorten arvokisoissa sekä universiadeissa.

Erotuomaritoiminnassa mukana olevilla riittää kansainvälisiä tehtäviä kilpailukauden jälkeenkin, kun kesällä kaikkiaan viisi erotuomaria tulevat urakoimaan kahdeksassa turnauksessa. Ville Selkee ja Karoliina Andersson toimivat erotuomareina Italian Napolissa järjestettävissä universiadeissa. Johannes Sarekoski, Joona Haaja, Henri Hilke sekä Selkee tuomitsevat kesän aikana nuorten arvokisoissa.

Ville Selkee (oik) tuomitsee kesällä miesten universiadeissa Napolissa sekä 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikassa.
Ville Selkee (oik) tuomitsee kesällä miesten universiadeissa Napolissa sekä 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikassa.

Suomalaisten osaamista arvostetaan myös komissaari-, kouluttaja- ja videotyöskentelyn saralla. Kolme komissaaria on nimetty kesän junioriturnauksiin. Suomalaisväriä nähdään myös Kiinassa syyskuussa pelattavissa MM-kisoissa, jonne Hannu Kauppinen on nimetty video-operaattoriksi. 

Karolina Andersson viheltää naisten universiadeissa sekä ottaa vetovastuulleen Sloveniassa pidettävän FIBA Summitin erotuomarikoulutuksen.
Karolina Andersson viheltää naisten universiadeissa sekä ottaa vetovastuulleen Sloveniassa pidettävän FIBA Summitin erotuomarikoulutuksen.

Minna Koivula lähtee samoihin tehtäviin kesä-heinäkuun vaihteessa pelattaviin Naisten EM-kisoihin Latviaan. Kati Nynäs on nimetty Serbiaan Naisten EM-kisojen erotuomarikouluttajaksi. Karolina Andersson puolestaan ottaa vetovastuulleen Sloveniassa pidettävän FIBA Summitin erotuomarikoulutuksen.

Kesän kansainväliset tehtävät

Erotuomarit      
Universiadit Miehet 3.-11.7 Italia Selkee Ville
Universiadit Naiset 3.-11.7 Italia Andersson Karolina
European Championship U20 Div B 12.-21.7. Portugal Sarekoski Johannes
European Championship U18 27.7.-4.8. Kreikka Selkee Ville
European Championship U18 Div C 28.7.-4.8. Andorra Haaja Joona
European Championship U18 W Div B 5.-14.7. Makedonia Haaja Joona
European Championship U18 Women 6.-14.7. BIH Hilke Henri
European Championship U16 Div B 8.-17.8. Montenegro Hilke Henri
       
Komissaarit      
European Championship U18 Div B 26.7.-4.8. Romania Viljanen Seppo
European Championship U18 Women 6.-14.7. BIH  Kankaanpää Tero
European Championship U16  9.-17.8. Italia Niemi Timo
       
Kouluttajat      
European Championship Women 27.6.-7.7.  Serbia Nynäs Kati
13th FIBA European Women's  11.-15.7 Slovenia Andersson Karolina
Basketball Summit      
       
Video-operaattorit      
FIBA World Cup  31.8-15.9. Kiina  Kauppinen Hannu
European Championship W 27.6.-7.7. Latvia  Minna Koivula
 
1.3.2024 12:15 Erotuomarit

Harvinaisuus Korisliigassa: Erotuomarit Miltos ja Nikolaos Ioannidis isä-poika-tiiminä samassa ottelussa

Helsinki Seagullsin ja Salon Vilppaan perjantaisessa Korisliiga-ottelussa nähdään harvinaisuus, kun ottelun ovat tuomitsemassa isä ja poika. Yli lajirajoen kyseessä on harvinaisuus: ensimmäinen isä-poika-erotuomaripari oli Rauno ja Juha-Petri Nieminen kaudella 1984-85. Tapahtuma on harvinainen pääsarjatasolla myös kansainvälisesti.

1.12.2023 10:04 Erotuomarit

Aktiivisten erotuomareiden määrä kasvussa – mukaan mahtuu vielä

Koripalloliitto on tehnyt johdonmukaista työtä erotuomaritoiminnan laadun kehittämiseksi ja erotuomareiden riittävyyden varmistamiseksi tehostetusti parin viime kauden aikana. Aktiivisten erotuomareiden määrä on kasvanut liki 40 prosenttia kahdessa vuodessa.

1.2.2023 14:00 Korisliiga

Tough Calls: floppaamisia sekä epäurheilijamaisia virheitä

Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

22.9.2022 14:16 Erotuomarit

Erotuomareiden kausikoulutus kokosi pääsarjaerotuomarit Kisakallioon

Lohjan Kisakalliossa viritettiin viikonloppuna erotuomareiden osalta tulevan kauden askelmerkkejä, kun Korisliigojen sekä miesten I divisioonan erotuomarit kokoontuivat yhteen.

15.6.2022 16:00 Koripalloliitto tiedottaa

Johannes Sarekoski Koripalloliiton huippuerotuomarivalmentajaksi

Suomen Koripalloliiton uudeksi huippuerotuomarivalmentajaksi on valittu pitkän linjan Korisliiga-erotuomari Johannes Sarekoski, 47. Sarekoski aloittaa uudessa pestissään kesällä 2022.

29.3.2022 12:38 Erotuomarit

Ensimmäinen Erotuomaritoiminta tutuksi -tilaisuus sai kiitosta

Tampereen Pyrintö oli ensimmäinen seura, jossa erotuomaritoimintaa käsittelevä tilaisuus järjestettiin. Tilaisuudessa oli mukana reilut 20 erotuomaritoiminnasta kiinnostunutta henkilöä.

11.3.2022 12:20 Erotuomarit

Ariadna Chueca Moreno hyppäsi tuntemattomaan ja päätyi Suomeen – entinen pelaaja tekee nyt kansainvälistä uraa erotuomarina

Espanjassa varttunut Ariadna Chueca Moreno halusi nähdä maailmaa ja päätyi monen mutkan kautta Suomeen. Korisliigoissa meritoituneen erotuomarin tie on vienyt naisten MM-karsintoihin ja Euroliigaan asti.

16.2.2022 08:00 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls 2021–22 #3: tarkastelussa transition-pelin epäurheilijamaiset virheet

Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

28.1.2022 08:20 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliitto etsii huippuerotuomarivalmentajaa

Suomen Koripalloliiton kilpailutoiminta on jaettu huippu- ja kilpakoripalloon, nuorten valtakunnallisiin sarjoihin sekä alueellisiin sarjoihin. Koripalloliiton nykyisen huippuerotuomarivalmentajan lopettaessa liiton palveluksessa pelikauden 2021-22 jälkeen, etsii Koripalloliitto erotuomaritoiminnan ammattilaista vastaamaan huippu- ja kilpakoripallosarjojen erotuomaritoiminnasta. Huippuerotuomarivalmentaja vastaa liiton erotuomaritasojen 5-6 toiminnasta yhteistyössä liiton erotuomaripäällikön kanssa.

21.10.2021 09:00 Erotuomarit

Korisliiga Tough Calls 2021–22 #1: videotarkituksia ja mielenkiintoinen vapaaheittotilanne

Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

Näytä lisää vastaavia