Sudenpennut Salohallissa, 20-vuotiaiden miesten vieraaksi Portugali

27.6.2019 09:58 Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkaa valmistautumistaan kohti B-divisioonan EM-kisoja, kun Sudenpennut pelaa kaksi valmistavaa maaottelua Salon Salohallissa perjantaina ja lauantaina.

Henry Boyd ja Suomen MU20-maajoukkue ottaa mittaa Portugalista Salossa. Kuva: Ville Vuorinen.

20-vuotiaat miehet aloittivat maajoukkuekesänsä viikonloppuna Puolassa, jossa kahden harjoitusmaaottelun saldo oli tappio ja voitto. Salossa joukkue kohtaa Portugalin perjantaina 28.6. kello 20:00 ja lauantaina 29.6. kello 18:00.

– Pyrimme olemaan yhtä aggressiivisia kuin olimme Puolaa vastaan sekä viimeistelemään paremmin riistojen jälkeen toisessa päässä. Meillä on mukana pari uutta jätkää, Henry Boyd ja Aapeli Syrjämäki, jotka oli poissa Puolasta sairastumisten takia. Kiva nähdä miehet kentällä. Taistelu kisalähtijöiden kesken on todella tiukkaa, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoo.

Salohallissa on muutenkin kuhinaa, kun perjantaina kello 17:30 Suomen universiadeihin valmistautuva haastajamaajoukkue saa vastaansa Kanadan. Aikuisten päivälippu 10 euroa, erikoisryhmät 5 euroa.

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue Salossa

Nimi Syntymävuosi Kasvattajaseura
Ricky Waxlax 1999 Malmin Super Koris
Niilo Kärkkäinen 1999 Muuramen Urheilijat
Markus Rautasalo 2000 Munkkiniemen Kisapojat
Joonas Timonen 2000 PuHu Juniorit
Tomas Pihlajamäki 2000 Tapiolan Honka
Jesper Granlund 2000 Sykki
Emil Uotila 2000 Munkkiniemen Kisapojat
Eetu Villa 1999 Tapiolan Honka
Ville Virtaharju 2000 Linkki
Aleksi Liukko 1999 Malmin Super Koris
Eetu Lähdetniemi 2000 Munkkiniemen Kisapojat
Henry Boyd 1999 Jyväskylän NMKY
Kalle Kalin 2000 Lappeenrannan NMKY
Aapeli Syrjämäki 1999 Hyvinkään Ponteva
  • Päävalmentaja Jyri Lehtonen
  • Valmentaja Mikko Tupamäki
  • Valmentaja Petri Velling
  • Osteopaatti Aleksi Hakanto
 
6.2.2024 16:35 Sudenpennut

Sudenpentujen EM-kisojen lohkot kesälle arvottu – MU18 saa kotikisoihin mielenkiintoisen alkulohkon

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.

27.12.2023 10:03 Pääjuttu

Nuorten maajoukkueilla edessä ainutlaatuinen arvokisakesä, valmennustiimeissä ennätysmäärä naisia

Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

16.7.2023 00:16 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisojen toiseksi viimeisessä ottelussa Itävallan

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Pohjois-Makedonian Skopjessa Suomi voitti toiseksi viimeisessä ottelussaan Itävallan 72-80 (27-40). Sudenpennut pelaa täten huomenna sijoista 9-10.

14.7.2023 20:14 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet käynnistymishaasteista huolimatta voittoon Georgiaa vastaan

Pohjois-Makedonian Skopjessa pelattavissa 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi voitti Georgian 64-79 (36-41). Suomi pelaa täten kaksi viimeistä otteluaan viikonloppuna sijoista 9-12.

11.7.2023 18:30 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaiden miesten alkulohko päätökseen Hollanti-voitolla B-divisioonan EM-kisoissa

Pohjois-Makedonian Skopjessa pelattavissa 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi päätti alkulohkotaipaleensa voittoon, kun Sudenpennut selätti Hollannin 75-79 (34-53). Suomen sijoitus alkulohkossa selviää huomenna, kun muutkin joukkueet saavat alkulohkopelinsä pelattua.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

6.7.2023 15:40 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät perjantaina Skopjessa

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät perjantaina 7.7. Pohjois-Makedonian Skopjessa. Suomen kanssa samassa D-alkulohkossa pelaavat Sveitsi, Latvia, Albania ja Hollanti.

2.7.2023 01:01 Nuorten PM-kilpailut

Södertäljen PM-kisoissa Suomen 20-vuotiaat naiset voittivat Islannin ja pelaavat sunnuntaina kultamitalista

Södertäljessä pelattavissa 18- ja 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue voitti Islannin ja pelaa täten PM-kullasta sunnuntaina. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti myös Islannin; 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taas hävisi Tanskalle.

28.6.2023 21:26 Nuorten PM-kilpailut

Suomelle kaksi voittoa ja yksi tappio Södertäljen PM-kisojen toisena päivänä

Södertäljessä pidettävien Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä Suomi onnistui nappaamaan kaksi voittoa ja yhden tappion. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue jatkaa tappiottomana ja 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ratkaisi voiton 7,7 sekuntia ennen loppusummeria.

Näytä lisää vastaavia