Petteri Koponen: ”Onneksi se viimeinen meni sisään”

8.9.2015 Susijengi avasi eilen voittotilinsä EM-kisoissa, kun Suomi voitti alkulohko A:ssa Venäjän 3,5 sekuntia ennen loppua Petteri Koposen hyppyheitolla Montpellieriin tuhansittain matkustaneiden Susijengi-fanien riemuksi. Koposen mukaan voittotili on nyt aukaistu, mutta pelit tulevat olemaan tulevaisuudessakin tiukkoja.


Susijengin kaksijakoinen alku EM-kisoissa sai monet haukkomaan henkeä, kun ensimmäisessä ottelussa Suomi vei sensaatiomaisesti pelin jatkoajalle hallitsevaa Euroopan mestaria Ranskaa vastaan. Toisessa ottelussa taas Susijengi esiintyi kehnosti Israelia vastaan.

- Ensimmäinen ottelu Ranskaa vastaan saattoi olla minun maajoukkuehistorian aikana paras peli, mitä ollaan pelattu. Totta kai, vastus oli mitä oli, mutta taisteltiin voitosta eikä saatu palkintoa lopussa, Koponen aloittaa

- Israel-peli oli meiltä aika huono. Olimme henkisesti ja fyysisesti väsyneitä edellisestä pelistä. Emme löytäneet oikein mitenkään rytmiä. Israel oli tehnyt aika hyvin läksynsä ja vei meitä molemmissa päissä kenttää.

- Eilen taas jätkien kanssa sovittiin, että lähdetään uudella ilmeellä ja että jokainen jättää kaikkensa kentälle. Pelasimme ihan tasapainoisen ottelun, mutta tässä lohkossa pelit kääntyvät aina tiukaksi. Onneksi oltiin lopussa hieman onnekkaampia.


Myös taktisesti kypsä voittoheitto


Koponen heitti viimeisen kahden minuutin aikana viisi heittoa, joista vain yksi meni sisään. Suomen onneksi Koposen käsi ei tärissyt, kun joukkue tarvitsi pallon sukan lävitse viimeisillä sekunneilla.

- Pelasimme niin, että Venäjälle ei jää hirveän monta sekuntia kelloon aikaa. Tiesin, että he tulevat varmaan vaihtamaan pick-and-rollin ja lähden siitä hyökkäämään. Jos heitto olisi mennyt ohi, niin olisi ollut vielä mahdollisuudet hyökkäyslevypalloon.

- Sai sen verran tilaa, että sain tasapainoisen heiton ilmaan. Pari heittoa sitä ennen oli suunnilleen samasta kohdasta, ja ne tuntuivat myös hyvältä. Onneksi se viimeinen meni sisään ja voitettiin.

Vielä makeammaksi voittoheiton teki se, että Venäjän riveistä löytyy kolme pelaajaa (Ruslan Pateev, Sergei Monia, Egor Vyaltsev), jotka ovat Koposen joukkuekavereita BC Himkissä.

- Kävin eilen moikkaamassa jätkiä. Sanoivat, että aha, menit sitten heittämään sisään. Vastasin, että pakkohan se oli. Kyllä siitä voi jätkille kuittailla ensi kaudella aika monta kertaa, Koponen naureskelee.


”Otan sen, mitä annetaan”


Läpi EM-turnauksen Koponen on saanut vastaansa puolustuksia, jotka ovat pääosin keskittyneet hänen pysäyttämiseensä. Kun Ranska luotti vahvasti pitkäraajaisen Nicolas Batumin ulottuvuuteen 1-1-tilanteissa, niin Israelin ja Venäjän koko joukkuepuolustus keskittyi ”Petskuun”

- Ranska-pelissä vielä pystyi lukemaan puolustusta enemmän, mutta Israel tuplasi paljon palloskriinejä ja pakotti minut syöttämään siitä pois. Myös he vaihtoivat välillä. Ehkä jossain vaiheessa pakotin liikaa. Väsyneillä jaloilla menee helpommin ohitse.

- Venäjä-pelissä päätin, että otetaan ne, mitkä he antavat. Ensimmäisellä puoliajalla oli vielä vaikeuksia löytää paikkoja, joista pystyy luonnollisesti hyökkäämään. Toisella puoliajalla valmennusjohtokin sanoi, että pakko olla aggressiivisempi ja löytää itse myös heittopaikkoja. Sitten löytyi tilaa ja sai muutaman onnistumisen alle. Kun osuu kaukaa, niin avautuu myös ajomahdollisuudet.

- Tärkeintä on kuitenkin voittaa pelejä. Jos vastustajan taktiikkana on pysäyttää minut, niin onneksi meiltä löytyy niin kovia jätkiä, että he hoitavat voitot kotiin.

- Nyt on voittotili saatu auki. Tässä lohkossa erot ovat pienet ja jokaisessa pelissä pitää olla tarkkana.

Suomi kohtaa huomenna keskiviikkona 9.9. Bosnia-Hertsegovinan kello 16:00 Suomen aikaa.

 

 
9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

1.9.2017 12:45 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Tämä on vasta turnauksen alku”

Kolmatta vuottaan Susijengiä edustava Jamar Wilson, 33, kohosi torstaina joukkueensa suurien sankarien joukkoon pakottamalla EM-kotikisojen avauspelin jatkoajalle rohkealla ajollaan ja viimeistelemällä 84-86-voiton Suomelle jatkoajan lopulla. Hurmoksellisen voiton jälkeen Wilson asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa: että kisat ovat vasta alussa.

31.8.2017 14:55 Haastattelu

Petteri Koponen: ”Nando De Colo on yksi Euroopan parhaista pelaajista”

Moskovan TsSKA:n veteraanitakamies Nando De Colo, 30, on aiemmin tällä vuosikymmenellä näytellyt kuuliaisesti tuplaajan roolissa NBA-tähti Tony Parkerin vierellä, mutta Parkerin jättäydyttyä sivuun ”Les Bleusista” on De Colo joukkueensa ykköstähti. Petteri Koponen on kohdannut De Colon urallaan kymmeniä kertoja ja luonnehtii tätä yhdeksi Euroopan parhaista pelaajista.

30.8.2017 Haastattelu

EM-kisojen ”Hype Man” Tidjân Ba odottaa koripallojuhlaa

Huomenna käynnistyvissä koripallon EM-kisoissa juontajan ja viihdyttäjän roolissa toimiva Kwan-yhtyeestä tuttu muusikko Tidjân Ba odottaa malttamattomana kisojen alkua.

12.6.2017 Haastattelu

Petteri Koponen odottaa innokkaana EM-kotikisoja: ”On hienoa olla suomalainen koripalloilija tällä hetkellä”

Ensimmäisen kautensa suurseura Barcelonan riveissä pelannut Petteri Koponen kertoo, että suomalainen koripallo elää kukoistuksen aikaa. Susijengin ”alfoihin” kuuluva pelintekijä odottaa kesältä ennen kaikkea kotikisahuumaa – kovia otteluita ja fanien luomaa tunnelmaa.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

22.11.2016 22:05 Haastattelu

Susikapteeni Shawn Huffin analyysi EM-vastustajista: “Kovia koripallomaita kaikki”

Susijengin kapteenin viittaa kantava Shawn Huff, 32, seurasi Helsingin EM-alkulohkon joukkuearvontoja hyvillä mielin. Maajoukkuekonkari kiittelee Susijengin kisavastustajien laatua ja leveyttä ja korostaa, että vastaan on tulossa pelityylillisesti toisistaan merkittävästi poikkeavia, mutta kukin omalla tavallaan hankalia vastustajia.

20.8.2016 Haastattelu

MU16-päävalmentaja Miikka Sopanen: ”Pelaajat uskoivat omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa”

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue teki suomalaista koripallohistoriaa tänään lauantaina, kun Sudenpennut kaatoivat EM-kisojen päätöspelissään Ranskan ja sijoittuivat viidenneksi. Kyseessä on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras EM-sijoitus kautta historian. Suomen päävalmentaja Miikka Sopanen kertoo haastattelussa MU16-maajoukkueen EM-taipaleesta.

22.7.2016 10:55 Haastattelu

Henrik Dettmann FIBA:n sivuilla: ”Markkasessa on All Star -potentiaalia”

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann keskusteli FIBA:n haastattelussa Suomen Sudenpentujen syömähampaan Lauri Markkasen, 19, urasta, potentiaalista ja kehityskaaresta. Dettmann näkee Markkasella olevan mahdollisuudet jopa lajin kirkkaimmalle huipulle asti.

Näytä lisää vastaavia