Petri Joukainen jatkaa Catzin päävalmentajana

6.6.2022 10:34 Päättyneellä kaudella niukasti pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Catz on aloittanut tulevan kauden joukkueen rakentamisen nimittämällä edustusjoukkueen päävalmentajaksi jo viime kaudella kissalaumaa luotsanneen Petri Joukaisen.

Petri Joukaiselle tuleva kausi on toinen Catzin päävalmentajana. Kuva: Ville Vuorinen

Peli-Karhujen organisaatiosta Lappeenrantaan vuosi sitten saapuneen Joukaisen jatkopesti oli odotettu, sillä valmentaja ja seura olivat tyytyväisiä menneen kauden yhteistyöhön.

- Viime kauden olen nyt itsekseni pureskellut ja ensi kautta varten mietiskellyt, mitä asioita tehdään eri tavalla ja paremmin. Toivottavasti mennään edelleen eteenpäin ja ollaan vähän viisaampia kuin viime vuonna, Joukainen sanoo seuran tiedotteessa.

Pelaajasopimuksia ei ole vielä tehty, mutta kokonaisvaltaisesti joukkueen kokoaminen on Joukaiselle tänä vuonna helpompaa, kun seura ja sen mukana toimivat henkilöt ovat hänelle tuttuja. Yksi on kuitenkin poissa, kun pitkän ja menestyksekkään koripallouran tehnyt Elena Melto päätti ripustaa koristossut naulaan. Vaikka menetys on merkittävä, suhtautuu Joukainen optimistisesti tulevaisuuteen.

- Ensinnäkin toivon, että saamme pidettyä viime kauden ydinryhmän koossa. Olen varma, että omista junioreistamme löytyy pelaajia, jotka ovat valmiita nousemaan seuraavalle askelmalle. Se vaatii töitä ja tason nostoa niin heiltä kuin minultakin, mutta sitä kautta voimme löytää uuden ”Lenan” joukkueeseemme.

 
3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

2.4.2024 09:55 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välierät käyntiin keskiviikkona

Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin keskiviikkona 3.4., kun molemmat sarjat käynnistyvät. Välierässä kohtaavat Torpan Pojat – Kouvottaret ja Peli-Karhut – Forssan Alku.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

Näytä lisää vastaavia