Koripalloseura Tapiolan Hongan hiilijalanjälki arvioituna

11.3.2021 12:55 Honka nyt ensimmäinen suomalainen jäsen YK:n Sports for Climate -verkostossa

Tapiolan Hongassa toimii ”Hiilineutraali Honka” -hankeryhmä, joka on reilun vuoden aikana saanut aikaiseksi erinomaisia asioita seuran CO2-päästöjen vähentämiseksi.

Vuoden 2020 aikana kerättiin tietoa seuran toiminnasta vuodesta 2019 (normaali vuosi ennen koronaa) ja sen perusteella luotiin kokonaiskuva seuran CO2-päästöistä. Hankeryhmän jäsen Juha Meronen toteutti joukkueiden liikkumiskyselyn seuran jäsenille joukkueenjohtajien kautta. Joukkuekohtaisten tietojen perusteella mallinnettiin kuinka paljon honkalaiset kulkevat treeneihin, peleihin, turnauksiin ja leireille autolla, pyörällä, laivalla ja muilla liikkumismuodoilla. Varsinainen CO2-laskenta tehtiin tämän mallinnuksen perusteella Sitran rahoittamalla, Helsingin yliopiston ”Hiilifiksu järjestö -laskurilla” sekä muita päästökertoimia apuna käyttäen.

Hiilidioksidipäästöjen laskennassa on joukkueiden liikkumisen lisäksi mukana myös Honkahallin toiminta ja energiankulutus erilaisine tapahtumineen. Yksinkertaisuuden vuoksi koulujen ja muiden urheiluhallien energiankulutus on jätetty pois ja vastaavasti Honkahallin CO2-päästöt on laskettu mukaan täysimääräisesti, vaikka hallillamme on myös muita käyttäjiä.

Yhteenvetona todetaan, että Tapiolan Hongan CO2-päästöt keskittyvät voimakkaasti liikkumiseen sekä Honkahalliin. Kokonaispäästömäärä on noin 650 000 kg CO2-ekvivalenttia.

Honkalaisten pelaajien autokilometrit harjoituksiin ja pelimatkoihin ovat noin 1,4 miljoonaa ajokilometriä vuodessa. Säästöpotentiaalia siis löytyy huomattavasti ja tämän johtopäätöksen myötä seurassa tullaan vuoden 2021 aikana panostamaan erityisesti pyöräilyn edistämiseen. Pandemian hellittäessä panostetaan harjoituksien ja pelien kimppakyyteihin sekä muun kestävän liikenteen suosimiseen.

Honkahalli siirtyi Ilmatar Oy:n tuulisähköön elokuussa 2020

Honkahallin energiapäästöjen vähentäminen on myös tärkeä osa matkalla hiilineutraaliuteen. Tähän asiaan tehtiin jo viime syksynä merkittävä muutos Honkahallin siirryttyä tuulisähköön Ilmatar Oy:n kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen myötä. Ilmatar haluaa myös omalta osaltaan kannustaa Hongan junioreita positiiviseen ja kestävään elämäntapaan ja palkitsee viikoittain Hongan ”Hyvän tuulen pelaajan”. Ilmatar tarjoaa kaikille honkalaisille mahdollisuuden vaikuttaa omaan CO2-päästömäärään valitsemalla tuulisähkön myös kotiin ja samalla valinnalla tukea tulee myös Hongan arvokkaalle junioritoiminnalle. https://ilmatar.fi/honka/

Honkahallin energiapäästöihin on myös jatkossa tulossa vähennystä, sillä Fortumin kaukolämpö on uuden Espoon laitoksen myötä muuttumassa hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Honkahallin energiapäästöjen vähentämiseksi on myös tutkittu maalämpöä ja aurinkopaneeleita. Honkahallille on suunnitteilla lisää runkolukittavia pyörätelineitä sekä harkinnassa on myös sähköautojen latauspisteitä. Näiden toimintojen osalta etsimme kiivaasti yhteistyökumppaneita, jotta hankinnat olisi mahdollista toteuttaa.

Nopeimpina toimenpiteinä Honkahallin osalta on panostettu entisestään kierrätykseen ja jätteiden lajitteluun. Lisäksi Honkahallin kahvilan ilmettä ja tuotevalikoimaan tullaan suuntaamaan entistä enemmän hiilineutraaliutta edistäväksi. Toimistotarvikkeiden, varusteiden ja muiden hankintojen osalta panostetaan myös ekologisuuteen. Keväällä 2020 käynnistettiin Facebookissa seuran jäsenille suunnattu Honkakirppis koristarvikkeiden ostoon ja myyntiin.

Honka ensimmäisenä suomalaisena toimijana YK:n Sports for Climate -verkostoon

Hiilineutraali Honka on yksi seuran kauden 2020-21 toimintasuunnitelman osa-alue ja siihen liittyen Tapiolan Hongan hallitus päätti tammikuussa, että seura Olympiakomitean ehdotuksesta, liittyy ensimmäisenä suomalaisena toimijana mukaan YK:n ”Sports for Climate” -verkostoon. Tapiolan Honka on siis ensimmäinen suomalainen jäsen tässä kansainvälisessä urheilun ilmastojärjestössä, jota YK koordinoi, mukana ovat mm. FIBA ja NBA.

Tapiolan Honka haluaa urheiluseurana olla esimerkki siitä, miten hiilineutraaliuteen voidaan vaikuttaa pienilläkin asioilla, yhdessä tekemällä ne muuttuvat suuremmiksi ja niiden merkitys kasvaa. Hiilineutraali Honka -hankeryhmä koostuu seuran junioripelaajien aktiivisista vanhemmista, puheenjohtajana toimii Meri Löyttyniemi. Ryhmän toimintaan osallistuu säännöllisesti myös Espoon kaupungin edustajia ja yhteistyötä kaupungin kanssa hiilineutraaliuden osalta tehdään jatkuvasti. Toiminnassa on huomioitu myös koko Tapiolan Urheilupuiston tulevaisuus hiilineutraalina urheilupuistona, minkä toteuttamiseen Tapiolan Honka on vahvasti sitoutunut.

Hiilineutraali Honka -hankeryhmän jäsenet ovat seuran toiminnassa mukana olevia vanhempia, joilla on myös työn puolesta vahva asiantuntemus hankkeen edistämiseen:
- Meri Löyttyniemi (pj)
- Kristiina Kankaansyrjä (varapj)
- Juha Meronen
- Milla Suviranta
- Paula Schönach
- Päivi Koivisto
- Sari Laine
- Susanna Horn

Lisäksi toiminnassa mukana:
- Mika Numminen (Koy Honkahallin edustaja)
- Sampo Sikiö (Espoon kaupungin arkkitehti, Honkajuniorin isä)
- Sanna Rönkkönen (Espoon kaupungin edustaja)
- Terhi Pilvi (Tapiolan Hongan toimistopäällikkö / Koy Honkahalli edustaja)
- Anne Eklund (Tapiolan Hongan toiminnanjohtaja / Koy Honkahalli edustaja)

http://www.tapiolanhonka.fi/hiilineutraali-honka
https://unfccc.int/climate-action/sectoral-engagement/sports-for-climate-action

 
26.3.2024 15:29 Seura tiedottaa

OP Uusimaa School's Out Camp -leirin ilmoittautuminen on avattu

OP Uusimaa ja LePy järjestävät yhteistyössä kesän hauskimman leirin 2010–2018 syntyneille tytöille ja pojille. Leirille ovat tervetulleita sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret.

26.3.2024 13:01 Seura tiedottaa

Tervetuloa Keravalle Sherwoodin 3X3 -turnaukseen 18. toukokuuta

Tule mukaan viettämään kivaa korispäivää hyvän tuulen turnaukseen Keravalle!

26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

18.3.2024 10:07 Seura tiedottaa

Drive Basketballille mestaruus EYBL-lopputurnauksessa

Drive Basketball Academy voitti sunnuntaina päättyneen kansainvälisen European Youth Basketball Leaguen 20-vuotiaiden lopputurnauksen Tallinnassa. Joukkue voitti sarjan Superfinals-lopputurnauksessa kaikki neljä otteluaan ja kukisti finaalissa Inter Bratislavan Slovakiasta luvuin 69-53.

11.3.2024 10:08 Seura tiedottaa

Puhu Juniorit ry hakee toiminnanjohtajaa

PuHu Juniorit ry on yksi Suomen suurimmista koripalloseuroista, jonka ensisijaisena tarkoituksena on edistää koripalloharrastusta Vantaalla. Seura hakee nyt toiminnanjohtajaa vastaamaan seuratoiminnan johtamisesta, hallinnosta ja seuran kehittämisestä.

29.2.2024 13:52 Seura tiedottaa

Talvilomaleirillä treenattiin Lahti Basketballin Harrison Clearyn ja James Padgettin opissa

Lahti Basketball Juniorit järjesti talvilomaviikolla kolmen päivän korisleirin, jonka teemat keskittyivät Lahden miesten korisliigajoukkueen vahvistusten ympärille. Reilu 60 leiriläistä pääsi oppimaan heitto- ja pallonkäsittelytaitoja Harrison Clearyltä sekä sisäpelaajan liikkeitä James Padgettilta.

28.2.2024 13:35 Seura tiedottaa

LePy hakee valmentajia Unified-toimintaan

Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa.

15.2.2024 16:43 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää 3x3-turnauksen Namika Areenalla maaliskuussa

Helsingin NMKY järjestää 3x3-turnauksen Namika Areenalla 30.3.24. Kokoa oma joukkueesi ja tule haastamaan muita.

14.2.2024 12:30 Pelaajat

Sotungin lukion urheilulinjalla mahdollisuus koripallon aamuharjoitteluun

Lukio sijaitsee Hakunilan urheilupuiston vieressä, upeiden liikuntamahdollisuuksien keskellä. Sotungin lukio on luonut koripallolle ja urheiluvalmennukselle erinomaiset olosuhteet ja laajan opintotarjonnan.

14.2.2024 11:58 Seura tiedottaa

Kisakallio Basket Camp järjestetään kesäkuun alussa

Kisakallio Basket Camp järjestetään jo kolmannentoista kerran Kisakallion Urheiluopistolla 3.-6.6.2024. Leiri on suunnattu 2009–2014 -syntyneille junioreille. Tytöille ja pojille. Leirille mahtuu mukaan 100 innokasta pelaajan alkua.

Näytä lisää vastaavia