Koripalloliitto ja Vantaan Energia jatkavat yhteistyötään vuoden 2015 loppuun

18.4.2013 Suomen Koripalloliitto jatkaa yhteistyötään pitkäaikaisen kumppaninsa Vantaan Energian kanssa vuoden 2015 loppuun. Vantaan Energia on näkynyt Suomen miesten maajoukkueen pelipaidassa kesästä 2009.

Vantaan Energia on komeillut Susijengin paidassa vuodesta 2009 Suomen noustessa Euroopan parrasvaloihin. Yhteistyö jatkuu ainakin vuoteen 2015. Kuvassa Susijengi-tähti Petteri Koponen.

Susijengin energia sopii Vantaan Energian asiakaslupaukseen "energiaa elämään". Kuvassa energiansa näyttää Susijengin Gerald Lee Jr voitokkaassa Puola-ottelussa, joka löi alkutahdit Suomen onnistuneessa EM-kisapaikkajahdissa viime syksynä. Kuvat: Ville Vuorinen.

Vantaan Energian logo komeili Suomen ”Susijengin” pelipaidassa ensimmäisen kerran kesän 2009 EM-karsintavoitoissa Ranskasta ja Italiasta, ja sponsorisopimus jatkuu yksinoikeudella aina vuoden 2015 loppuun asti.

Vantaan Energia on saanut merkittävää näkyvyyttä mm. vuoden 2011 EM-kisoissa, joissa Suomi sijoittui yhdeksänneksi, sekä viime kesän EM-karsinnoissa, joita seurasi Helsingin Jäähallissa yhteensä 17 911 katsojaa.

Vantaan Energia on panostanut koripalloyhteistyöhön viime vuosina aktiivisesti ja ollut mukana mm. Koripalloliiton Menossa Mukana -yritysverkostossa, Korisliigan laitamainoksissa sekä PuHu-turnauksen televisioinnin tukijana.

– Yhteistyöllä koripallomaajoukkueen kanssa haemme erityisesti näkyvyyttä logollemme energisen ja menestyneen ”Susijengin” kautta, taustoittaa Vantaan Energian myyntijohtaja Ilkka Reko.

– Vantaan Energian slogan ja asiakaslupaus on ”energiaa elämään”. Koripallomaajoukkue sopii hyvin tähän teemaan. Pienenkin maan joukkue voi pärjätä energisellä pelillä todella kovassa kilpailussa, Reko jatkaa.


Vantaan Energia on yksi Suomen suurimmista kaupunkienergiayhtiöistä, joka mm. tuottaa ja myy sähköä ja kaukolämpöä. Yhtiön sähkömyynnin liikevaihdosta 75 % tulee Vantaan ulkopuolelta.

Lisätiedot: Suomen maajoukkueet
 
10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

1.9.2015 08:02 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä tiistaina 1.9.

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

Susijengi yhteistyökumppaneineen järjestää koulun Montpellieriin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto tekevät historiaa syyskuussa koripallon EM-kilpailuissa Ranskan Montpellierissä, jossa Susijengi pelaa. Ensimmäistä kertaa arvokilpailuihin faneiksi lähteville 1-6 luokilla opiskeleville lapsille ja nuorille järjestetään peruskoulun opetussuunnitelman mukaista ohjaavaa opetusta. Montpellieriin rakentuva koulu toimii kisaviikon Pikkusudet-koulun nimellä.

21.10.2014 20:08 Liittoa koskeva tiedote

Susijengi-kirja ilmestynyt – tilaa omasi!

Suomen koripallomaajoukkueen viimeisen kymmenen vuoden uskomattoman matkan esittelevä kirja ”Susijengi – Pohjolan perukoilta Euroopan huipulle” on ilmestynyt. Tilaa oma yksilöllinen kappaleesi nyt!

Li-Ning on Suomen Koripalloliiton uusi yhteistyökumppani

Li-Ning on solminut 2-vuotisen sopimuksen yhteistyökumppanuudesta Suomen Koripalloliiton kanssa vaatettaen maajoukkueet kentällä ja sen ulkopuolella. Sopimus kattaa kaikki 11 maajoukkuetta, mukaan lukien EM-kisoissa lajihuuman aikaansaaneen, juuri Vuoden joukkueena palkitun Susijengin.

Susijengi-faneille oma yhdistys kovilla tavoitteilla

Slovenian EM-kisoissa koripallojättiläisiä kumonnut ja koripallobuumin aikaansaanut Susijengi on saanut oman, virallisen kannattajayhdistyksensä. Susijengi-fanit ovat perusteet Suomen Koripallomaajoukkueen Kannattajat ry:n, jonka kunnianhimoiset tavoitteet eivät taatusti jätä ketään kylmäksi.

6.10.2013 20:55 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto hakee Susijengille villiä korttia MM-kisoihin

Suomen Koripalloliitto on päättänyt hakea sykähdyttävästi syyskuun EM-kisoissa pelanneelle Susijengille villiä korttia vuoden 2014 MM-kisoihin. Villin kortin hakuprojekti kantaa nimeä ”Yhdessä MM-kisoihin”, jolla Koripalloliitto haluaa paitsi kiittää faneja ja pelaajia myös kutsua sekä julkisen että yksityisen sektorin mukaan MM-kisapaikan hakuun.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

30.4.2010 EM-karsinnat

Basket.fi-sivut avattu Facebookissa – osallistu kisaan!

Suomen Koripalloliitto on avannut ”Basket.fi – Korista 24/7” –sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Avajaisten kunniaksi Facebook-sivulla on tarjolla muun muassa kilpailu, jonka pääpalkintona on Nokia 97 mini –multimedialaite Comes with Music –palvelulla.

Näytä lisää vastaavia