Hyvinkään Ponteva hakee junioritoiminnan toiminnanjohtajaa

12.12.2022 10:48 Voimistelu- ja Urheiluseura Hyvinkään Ponteva r.y on perustettu vuonna 1916. Koripalloa on pelattu 50-luvulta lähtien ja tällä hetkellä harrastajia seurassa on noin 400. Seura tarjoaa jäsenilleen koripallon harrastusmahdollisuuksia lasten satukoriksesta aina valtakunnallisiin kilpakoripallosarjoihin saakka.

Hyvinkään Ponteva hakee toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen oma-aloitteista Junioritoiminnan Toiminnanjohtajaa. Seura etsii joukkoonsa ”can do”-asenteella varustettua henkilöä, joka työskentelee sujuvasti erilaisten ihmisten kanssa ja puhaltaa yhteiseen pilliin. Toiminnanjohtajalla on ainutlaatuinen tilaisuus päästä tekemään merkityksellistä työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi perinteikkäässä seurassa, jossa tähdätään harrastajamäärän kasvattamiseen sekä vahvaan toiminnan kehittämiseen.

Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluvat:

- toiminnan suunnittelu ja kehittäminen yhteistyössä junioritiimin ja seuran hallituksen kanssa
- vuosikelloon kirjattujen asioiden ja tapahtumien toteutuminen yhteistyössä eri seuran toimijoiden kanssa junioritoiminnan näkyvyyden varmistaminen
- verkostoituminen eri toimijoiden kanssa yritysyhteistyö ja varainhankinta
- junioritoiminnan edellyttämien päivittäisten asioiden käytännön hoitaminen ja tiivis yhteistyö sidosryhmien kanssa

Odotamme sinulta:

- kokemusta seuratyössä tai vastaavassa toimimisesta
- kykyä organisoida ja kehittää seuratoimintaa
- positiivista, energistä ja aikaansaavaa asennetta
- hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja

Katsomme eduksi:

- urheiluseuran toimintaympäristön tuntemusta
- kokemusta markkinoinnista ja viestinnästä
- kokemusta koripallosta

Tehtävä on lähtökohtaisesti kuukausipalkkainen kokoaikatyö (viikkotuntimäärä 37,5 h). Myös osa-aikaisesta tehtävästä voidaan tarvittaessa neuvotella. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Työ alkaa sopimuksen mukaan, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä.

Haku päättyy 31.12.2022.


Vapaamuotoisen hakemuksen palkkatoiveineen voit laittaa 31.12.2022 mennessä osoitteella puheenjohtajalle osoitteeseen: puheenjohtaja@hypokoris.fi.

Lisätietoja voit kysyä seuran puheenjohtajalta Hanna-Leena Islanderilta, puh. 0407490642.

 
26.3.2024 15:29 Seura tiedottaa

OP Uusimaa School's Out Camp -leirin ilmoittautuminen on avattu

OP Uusimaa ja LePy järjestävät yhteistyössä kesän hauskimman leirin 2010–2018 syntyneille tytöille ja pojille. Leirille ovat tervetulleita sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret.

26.3.2024 13:01 Seura tiedottaa

Tervetuloa Keravalle Sherwoodin 3X3 -turnaukseen 18. toukokuuta

Tule mukaan viettämään kivaa korispäivää hyvän tuulen turnaukseen Keravalle!

26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

18.3.2024 10:07 Seura tiedottaa

Drive Basketballille mestaruus EYBL-lopputurnauksessa

Drive Basketball Academy voitti sunnuntaina päättyneen kansainvälisen European Youth Basketball Leaguen 20-vuotiaiden lopputurnauksen Tallinnassa. Joukkue voitti sarjan Superfinals-lopputurnauksessa kaikki neljä otteluaan ja kukisti finaalissa Inter Bratislavan Slovakiasta luvuin 69-53.

11.3.2024 10:08 Seura tiedottaa

Puhu Juniorit ry hakee toiminnanjohtajaa

PuHu Juniorit ry on yksi Suomen suurimmista koripalloseuroista, jonka ensisijaisena tarkoituksena on edistää koripalloharrastusta Vantaalla. Seura hakee nyt toiminnanjohtajaa vastaamaan seuratoiminnan johtamisesta, hallinnosta ja seuran kehittämisestä.

29.2.2024 13:52 Seura tiedottaa

Talvilomaleirillä treenattiin Lahti Basketballin Harrison Clearyn ja James Padgettin opissa

Lahti Basketball Juniorit järjesti talvilomaviikolla kolmen päivän korisleirin, jonka teemat keskittyivät Lahden miesten korisliigajoukkueen vahvistusten ympärille. Reilu 60 leiriläistä pääsi oppimaan heitto- ja pallonkäsittelytaitoja Harrison Clearyltä sekä sisäpelaajan liikkeitä James Padgettilta.

28.2.2024 13:35 Seura tiedottaa

LePy hakee valmentajia Unified-toimintaan

Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa.

15.2.2024 16:43 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää 3x3-turnauksen Namika Areenalla maaliskuussa

Helsingin NMKY järjestää 3x3-turnauksen Namika Areenalla 30.3.24. Kokoa oma joukkueesi ja tule haastamaan muita.

14.2.2024 12:30 Pelaajat

Sotungin lukion urheilulinjalla mahdollisuus koripallon aamuharjoitteluun

Lukio sijaitsee Hakunilan urheilupuiston vieressä, upeiden liikuntamahdollisuuksien keskellä. Sotungin lukio on luonut koripallolle ja urheiluvalmennukselle erinomaiset olosuhteet ja laajan opintotarjonnan.

14.2.2024 11:58 Seura tiedottaa

Kisakallio Basket Camp järjestetään kesäkuun alussa

Kisakallio Basket Camp järjestetään jo kolmannentoista kerran Kisakallion Urheiluopistolla 3.-6.6.2024. Leiri on suunnattu 2009–2014 -syntyneille junioreille. Tytöille ja pojille. Leirille mahtuu mukaan 100 innokasta pelaajan alkua.

Näytä lisää vastaavia