Hanno Möttölä panelistina Lasten ja nuorten urheiluseminaarissa Nokialla 7.2.2015

15.12.2014 Kolmatta kertaa järjestettävän Lasten ja Nuorten urheiluseminaari on kerännyt jälleen kerran panelisteikseen huippuammattilaisia ja mielenkiintoisia persoonia. Hanno Möttölän keskustelukumppaneina seminaarissa Raipe Helminen, Petteri Sihvonen, Jarkko Wiss, Antti Pohja ja Tuomo Karila. Panelistien joukkoa johtaa Aamulehden urheilun uusi uutispäällikkö Elina Paasonen.

Luvassa on takuulla mielenkiintoinen keskustelu, jota toivottavasti värittämään saadaan monipuolinen kuulijajoukko niin vanhemmista, valmentajista kuin seuran muista toimijoistakin. Seminaarissa huomioidaan myös lasten ja nuorten ääni.

Tule paikan päälle kuuntelemaan, osallistumaan keskusteluun ja pysähtymään tärkeän asian äärelle. Seminaari alkaa lauantaina 7.2.2015 klo 14.00 Nokian Lukiolla.

Lisätietoja seminaarista: Kimmo Olli 0400 806655
 
3.1.2018 Pohjoinen alue

Ensi kaudeksi Tampereelle ja Pyrintöön valmentajaksi?

Tampereen Pyrinnön juniorivalmennuksen suunnittelu kaudeksi 2018-19 on hyvässä vauhdissa.

8.2.2013 Läntinen alue

Kangasalla mikro- ja miniturnaus 20.-21.4.2013

Kangasalan Urheilijoiden (KU-68) koripallojaosto järjestää seitsemännen kerran Kangasalan Tori’s Koris -juniorikoripalloturnauksen 20.-21.4.2013 Pitkäjärven liikuntahallissa ja koululla. Ilmoittautuminen mikro- ja mini-ikäisten tyttöjen ja poikien turnaukseen on alkanut.

4.2.2013 Läntinen alue

Korisrieha Tampereella 27.-28.4.2013

Tampereen Pyrintö ja Suomen Koripalloliitto järjestävät yhteistyössä Korisriehan mikro- ja supermikro-ikäisille Tampereella 27.-28.4.2013.

15.4.2024 15:50 Seura tiedottaa

Tampereen Pyrintö nimennyt päävalmentajat kaudelle 2024–2025

Tampereen Pyrintö valmistautuu kauteen 2024-25 ja valmennustiimit alkavat pikkuhiljaa muotoutua. Seura on tunnettu kokonaisvaltaisista pelaajapoluista niin tytöissä kuin pojissa ja eteneminen aikuisten korkeimmalle sarjatasolle asti on Pyrinnön ympäristössä mahdollista.

8.4.2024 12:50 Seura tiedottaa

Taneli Tuokko YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi

Taneli Tuokko on valittu YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi. Tuokko vastaa U13–U19 -kokonaisuudesta yhdessä valmennuspäällikkö Sami Toiviaisen kanssa. Lisäksi hän osallistuu YMCA Tampere koripallon toiminnan kehittämiseen yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.

5.4.2024 13:59 Seura tiedottaa

Sami Toiviainen YMCA Tampere koripallon valmennuspäälliköksi

Sami Toiviainen on valittu YMCA Tampere koripallon valmennuspäälliköksi. Toiviaisen työtehtäviin kuuluu valmennuksen suunnittelu ja koordinointi sekä koko koripallotoiminnan pitkäjänteinen ja tavoitteellinen kehittäminen.

12.3.2024 17:29 Seura tiedottaa

BC Nokia hakee juniorijoukkueiden ja akatemian valmentajia

BC Nokiassa pelaa yli 500 lasta ja nuorta. Seura tarjoaa vahvan pelaajapolun aina pallokoulusta aikuisten pääsarjoihin. Lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä Nokian Koripalloakatemian valmennuksessa. Haemme nyt laajenevaan toimintaamme motivoituneita, innostavia ja osaavia juniorijoukkueiden sekä akatemian valmentajia.

16.2.2024 12:46 Seura tiedottaa

Ura Basket hakee valmennuspäällikköä

Kasvavan toiminnan kehittämiseksi kaarinalainen Ura Basket etsii valmennuspäällikköä.

8.2.2024 08:27 Seura tiedottaa

Tule YMCA Tampereen koripallolle töihin!

YMCA Tampere koripallo hakee kahta päätoimista työntekijää toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Tarjoamme monipuolisen työn, jossa on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa.

18.6.2018 14:57 Läntinen alue

Palkataan valmentaja

YMCA Tampere etsii työsuhteeseen valmentajaa, jonka vastuualueseen kuuluu harrastekoris ja mikropojat.

Näytä lisää vastaavia