Fyysisempi Montenegro hallitsi korinalustaa ja peliä

21.8.2010 Suomen koripallomaajoukkue ei pystynyt järjestämään jymy-yllätystä EM-karsintojen lohkokärki Montenegrolle. Vahvasti EM-kisoihin matkalla olevat montenegrolaiset hallitsivat ilmatilaa ja tekivät fyysisyydellään Suomen illasta tukalan. Montenegro voitti dramaattisen lopun saaneen ottelun 91-71 (52-37).

Montenegro hallitsi ilmatilaa myöhään perjantai-iltana pelatussa EM-karsintaottelussa. Kuvassa Suomen Shawn Huff yrittää punnertaa korin alta.

Yllätysratkaisijaksi nousi Montenegron Ivan Koljevic, joka sai kutsun kokoonpanoon loukkaantumisten vuoksi.

Nikola Pekovicin tehot eivät sen sijaan yllättäneet ketään.

Suomi sai otteluun hyvän alun, kun Kimmo Muurinen ja kumppanit haastoivat Montenegron puolustusta ajoillaan.

Tositoimiin palannut Teemu Rannikko (vas.) harmitteli Suomen antamia "runeja".

Suomen puolustus toimi, mutta vain ajoittain.

Hienon karneevalitunnelman aikaansaanut montenegrolaisyleisö pidätti loppuhetkillä henkeään, kun yksi katsojista lyhistyi ja joutui elvytettäväksi. Kuvat: Ville Vuorinen.

Barin tiivistunnelmaisessa illassa käyty ottelu noudatti samaa kaavaa kuin Suomen aiemmatkin EM-karsintapelit, kun suomalaiset jäivät jo avausjaksolla takaa-ajajan asemaan.

Suomalaisittain avausminuutit näyttivät hyviltä, kun Gerald Lee Junior ja Kimmo Muurinen haastoivat vuorotellen ajoillaan Montenegron puolustusta. Muurisen vapaaheitoilla Suomi johti 7-3. Suomen hyvä haastaminen kuitenkin katosi nopeasti ja hyökkäyspeli meni kolmosten viskomiseksi. Sillä välin Montenegro otti kamppailun levypallokahinat suvereenisti haltuunsa ja dominoi lähietäisyyksiä.

Avausjakson loppu ja toisen neljänneksen alku olivat Suomelle synkät. Montenegro vei neljän minuutin pätkän 17-0 ja siirtyi 35-15-johtoon. Montenegron yllättäjä jakson alussa oli katukoriskenttien kuninkaan elkeitä esittänyt vauhtikone Ivan Koljevic, joka teki pikaisesti viisi pistettä. Koljevic oli saanut kutsun Montenegron pelaavaan kokoonpanoon ensi kertaa EM-karsinnoissa, kun Gorat Jeretin ja Milko Bjelica parantelivat vammojaan kentän laidalla.

- Annettiin vastustajalle taas niitä ”runeja”, joita ei yksinkertaisesti voi näissä peleissä antaa. Puolustus ei pitänyt, eikä heitto uponnut, summasi paluun pelaavaan kokoonpanoon pohjevamman jäljiltä palannut pelinjohtaja Teemu Rannikko.

Kaikkiaan Montenegro haki avauspuoliskolla peräti 12 hyökkäyslevypalloa, joista se viimeisteli murhaavalla prosentilla.

Suomen onnistui kuitenkin pysyä jonkinlaisella iskuetäisyydellä vieraistaan ennakkoluulottomia esityksiään jatkaneen Sasu Salinin avulla. Salin upotti ottelun kolme ensimmäistä kolmostaan, joiden joukkoon mahtui jo tavaramerkiksi nouseva kaukoheitto levyn kautta.

Puoliajalle joukkueet painelivat lukemissa 52-37. Kotijoukkueen ässä oli NBA-kentille ensi kaudeksi siirtyvä Nikola Pekovic, joka kuritti suomalaispuolustusta 16 pisteen edestä.

”Puolikas puolustuspeli ei riitä”

Toisella puoliskolla Suomi näytti pirteämmän puolen pelistään, mutta Montenegro oli karannut liian kauas. Kun isännät jatkoivat korinalustojen hallintaa, ei Suomi saanut aitoa mahdollisuutta enää taistella voitosta.

- Hävisimme levypallot 24-46. Siihen ei tarvitse paljoa lisätä. Olimme pehmeitä puolustuksessa ja maksoimme siitä kovan hinnan, murahti Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann viitaten Montenegron hyökkäyslevypallosaldoon, joka kohosi ottelun edetessä 18:aan.

Montenegro rynni ahnaasti irtopalloihin hyökkäyspäässä ja viimeisteli niistä kaikkiaan 20 pistettä, joka oli myös joukkueiden ero tulostaululla summerin soidessa (91-71).

- Keskittymisemme oli heikkoa. Kun puolustamme hyvin, pelaamme myös hyvin. Mutta puolikas puolustuspeli ei vain riitä, Dettmann jyrisi.

- Pelin kovuus on myös niin erilainen kuin mihin olemme tottuneet ja se korostuu tämän tason joukkueita vastaan. Montenegrolla on erinomainen ryhmä, jatkoi Dettmann.

Keskittyminen ja pakan koossa pitäminen ovat teemoja, joihin Suomen maajoukkue tulevissa peleissään keskittyy.

- Oli tässä pelissä jotain hyvääkin. Saimme palloa hyvin liikkeelle ja pääsimme hyviin heittopaikkoihin, mutta ei vain saatu palloa säkkiin. Ja toimi puolustuskin ajoittain, Rannikko luetteli.

Suomi pelasi Montenegrossa ilman kolmea aloitusviisikon pelaajaansa, kun Hanno Möttölä, Petteri Koponen ja Samuel Haanpää olivat sivussa.

- Olemme tälle tasolle vielä kohtuullisen kokematon joukkue, joka varmasti osittain selittää mustat jaksomme. Tämä on oppimisprosessi, joka menee eteenpäin vain pelaamalla tämän tason pelejä, totesi Rannikko.

19-vuotias Salin jälleen Suomen korihai

Suomen parhaaksi pistemieheksi Montenegron illassa nousi toisen kerran peräkkäin Salin, jonka tilastoriville kirjattiin 15 pistettä. Vasta 19-vuotias Salin oli Suomen paras korintekijä myös viime lauantaina Latviassa.

208-senttinen Lee viimeisteli 13 pistettä, mutta jäi pahasti montenegrolaisten jalkoihin levypallokahinoissa.

Montenegron karhumainen Pekovic nosteli lopulta 24 pistettä. Aseman korin läheisyydestä saatuaan Pekovic tuntui olevan pysäyttämätön. Kaksi kertaa Kreikan mestaruuden ja kerran Euroliigan mestaruuden voittanut Pekovic käytti oivallisesti paitsi vartaloaan myös tukijalkaansa hankkiutuessaan korintekoasemaan.

Vastustajan pistemässäilystä huolimatta Dettmann antoi kiitosta Pekovicia paimentaneelle Tuukka Kotille.

- Hattua pitää nostaa Tuukalle siitä, kuinka hän pystyy puolustamaan itseään selkeästi isompaa vastustajaa. Noilla puolustuspään otteilla luulisi heltiävän pesti lähes joukkueeseen kuin joukkueeseen, kehui Dettmann viitaten samalla Kotin ”vapaa agentti” –statukseen.

Pekovicin aisapari Vladimir Dragicevic jatkoi hurjan pelivireensä esittämistä saalistaen 21 pistettä ja kauhoen 12 levypalloa. 205-senttinen Dragicevic on kahdessa viimeisessä EM-karsintapelissä heittänyt 17 kahden pisteen heittoyritystä onnistuen niissä kaikissa.

Voitollaan Montenegro otti entistä vankemman otteen lohkovoitosta ja suorasta EM-kisapaikasta. Montenegro on kuudesta ottelustaan voittanut viisi.

Eloton katsoja kiidätettiin sairaalaan

Noin 3000-päisen montenegrolaisyleisön kannatuslauluilla ja festivaalimaisia piirteitä saaneella katsomotanssilla värittämä ottelu sai dramaattisen lopun. Noin puoli minuuttia ennen päätössummeria tajuton katsoja kannettiin katsomosta pelikentän laidalle elvytettäväksi.

Barin Topolica Areenalla ollut hoitohenkilökunta elvytti katsojaa pitkään ja lopulta tämä kärrättiin ambulanssiin ja sairaalaan.

Lisätietoja katsojan kunnosta ei ollut saatavilla ottelun päättymisen jälkeen.

Montenegro – Suomi 91–71 (28-15, 24-22, 19-15, 20-19), Bar, MNE 20.8.2010

Montenegro: Vladimir Dasic 7/10/3 riistoa, Suad Sehovic 11/2, Milos Borisov 9/6, Vladimir Golubovic 0/2, Omar Cook 0/1/11 syöttöä, Slavko Vranes 2/1, Predrag Drobnjak 2/4, Ivan Koljevic 11/1, Nikola Pekovic 24/6, Ivan Maras 4/1, Vladimir Dragicevic 21/12, Vladimir Mihailovic 0/0.

Suomi: Mikko Koivisto 5/2, Antti Nikkilä 4/1, Kimmo Muurinen 8/4, Shawn Huff 5/3, Gerald Lee Jr 13/2, Tuukka Kotti 5/4, Tuomas Iisalo 0/0, Petri Virtanen 5/2, Teemu Rannikko 4/1/4 syöttöä/3 riistoa, Antti Kanervo 2/0, Vesa Mäkäläinen 5/1, Sasu Salin 15/2.

Yleisöä: 3000

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

11.9.2012 Maaottelu

Kotiyleisö herätti Susijengin, Suomi päätti karsinnat kuudenteen voittoon

EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).

9.9.2012 Maaottelu

EM-kisapaikkansa varmistanut Suomi taipui Belgiassa

Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.

27.8.2012 Maaottelu

Tappioton Susijengi söi Sveitsin välipalaksi

Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.

24.8.2012 Maaottelu

Suomi nuiji Belgian kanveesiin kärkiottelussa, Dettmannin juhlapelissä

Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.

22.8.2012 00:21 Maaottelu

Susijengi raatoi kahden pisteen voiton Puolasta EM-karsintojen vierasavauksessaan

Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

25.8.2011 Maaottelu

Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi

Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.

21.8.2011 Maaottelu

Suomi läksytti Unkaria läksiäisissään

Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.

Näytä lisää vastaavia