Bulls toiseen peräkkäiseen voittoon, Markkanen säkitti 15 pistettä

5.12.2019 08:25 Ensimmäistä kertaa tällä kaudella Chicago Bulls ylsi kahteen peräkkäiseen voittoon NBA:ssa, kun Bulls voitti kotikentällään Memphis Grizzliesin 99-106. Lauri Markkasen pistesaldo oli 15 pistettä.

"Finnisher" osui neljä kolmosta Bullsin voitossa. Kuva: Ville Vuorinen.

Kahdessa peräkkäisessä voitossa Bullsilla on ollut myös ongelmia pitää johtoasemastaan kiinni. Grizzliesiä vastaan Bulls johti parhaimmillaan 22 pistettä, mutta ero hivuttautui vielä hetkellisesti yhteen pisteeseen päätösneljänneksellä. Bulls vastasi 8-0-juoksulla, joka piti vieraat kannoilla loppuun asti.

– Emme panikoineet, vaan pysyimme rauhallisina. Kävimme läpi, mitä meidän pitää tehdä ja osuimme tärkeissä heitoissa, Markkanen kommentoi ottelun jälkeen.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Markkanen pelasi reilut 29 minuuttia, joiden aikana hän keräsi tilastosarakkeeseensa 15 pistettä, viisi levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa. Pelitilanneheittonsa hän upotti 5/9, joista kolmoset 4/8.

Bullsin pistekuningas oli Zach LaVine (25/6), joka sai apua pistetehtailuun Markkasen lisäksi Wendell Carter Jr:ltä (16/13), Tomas Satoranskyltä (13/6/8 syöttöä) ja Kris Dunnilta (10/4/4 syöttöä). Grizzliesin selkeä ykkönen oli Jonas Valanciunas (32/13).

Bullsin kotipelit jatkuvat perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun United Centeriin saapuu Golden State Warriors.

Ottelutilastot

Henkilöt

 
25.4.2023 02:42 Susijengi

Lauri Markkanen palkittiin NBA:n kehittyneimpänä pelaajana

Lauri Markkasen historiallinen NBA-kausi 2022–23 sai kruununsa tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Susijengin supertähti ja jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti palkittiin NBA:n kehittyneimpänä pelaajana. Markkanen peittosi finaalissa kilpakumppaninsa Shai Gilgeous-Alexanderin (Oklahoma City) ja Jalen Brunsonin (New York). Markkanen on NBA:n historian kuudes eurooppalainen, joka voittaa kehittyneimmän pelaajan palkinnon.

3.2.2023 10:47 Susijengi

Lauri Markkanen: ”Tunteet nousivat pintaan"

Lauri Markkanen, 25, joutui maanantaina iltapäivällä jännittämään omaa kutsuaan NBA:n vuotuiseen All-Star-otteluun kalkkiviivoille asti. Kun Markkasen nimi lopulta mainittiin, Susijengin jyväskyläläinen ykköstykki kävi ilon keskellä mielessään kaikki historialliseen saavutukseen johtaneet hetket.

19.10.2022 09:46 NBA

Lauri Markkanen ja Utah Jazz aloittavat NBA-kautensa ensi yönä Nuggetsia vastaan

NBA-kausi 2022-23 pyörähti käyntiin viime yönä Yhdysvalloissa kahdella ottelulla. Lauri Markkanen ja Utah Jazz taas aloittavat tuoreen kautensa ensi yönä, kun vastaan tulee Denver Nuggets.

4.9.2022 11:49 Susijengi

Kaupalle vahvistus: Lauri Markkanen siirtyy Utah Jazziin

Susijengin syömähammas ja Suomi-koriksen ykköstähti Lauri Markkanen, 213 cm ja 25 vuotta, siirtyy pelaajakaupassa Cleveland Cavaliersista Utah Jazziin. Jazzissa pitkään pelanneen Donovan Mitchellin ympärille rakennettu kauppa vie Markkasen Utahiin yhdessä Collin Sextonin, Ochair Agbajin ja kolmen ensimmäisen kierroksen varauksen kanssa.

23.11.2021 08:25 NBA

Markkanen palasi 22 pisteen voimin NBA-parketeille – Cavs taipui niukasti Netsille

Lauri Markkanen palasi Cleveland Cavaliersin kokoonpanoon 22 pisteen ja 8 levypallon voimin, kun Cavs hävisi Brooklyn Netsille 117-112 (52-63). Markkanen oli sivussa yhdeksän ottelua NBA:n koronaprotokollan takia.

18.10.2021 14:09 NBA

Lauri Markkanen viidenteen NBA-kauteensa uusissa vermeissä, Cavaliersin väreissä

NBA:n 75. kausi käynnistyy tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kahdella ottelulla. Lauri Markkanen ja Cleveland Cavaliers taas aloittavat kautensa keskiviikon ja torstain välisenä yönä Memphis Grizzliesiä vastaan.

29.8.2021 12:19 NBA

Lauri Markkanen siirtyy Cleveland Cavaliersiin

Cleveland Cavaliers varmisti tänään virallisesti, että Lauri Markkanen on siirtynyt joukkueen vahvuuteen. 24-vuotias Markkanen vaihtaa täten joukkuetta NBA:ssa neljän Chicago Bullsissa vietetyn vuoden jälkeen.

7.1.2020 08:25 NBA

Dončić ja Mavericks liikaa Bullsille, Markkanen liekitti 26 pistettä

NBA:ssa Chicago Bulls hävisi vieraissa Dallas Mavericksille, joka jylläsi 110-118-voittoon Luka Dončićin tripla-tuplan myötä. Lauri Markkanen oli erinomaisessa vireessä pussittaen 26 pistettä.

3.1.2020 08:27 NBA

Jazz voitti Bullsin niukasti, Markkanen 18 pistettä

Chicago Bulls hävisi toisen peräkkäisen kotiottelunsa, kun vieraileva Utah Jazz oli parempi numeroin 102-98. Lauri Markkanen jatkoi hienoja otteitaan säkittäen 18 pistettä ja repien kahdeksan levypalloa.

31.12.2019 08:24 NBA

Idän kärkijoukkue Bucks karkasi Bullsilta, Markkanen 18 pistettä

NBA:ssa Chicago Bulls taipui kotikentällään itäisen konferenssin kärkijoukkueen Milwaukee Bucksin käsittelyssä 123-102. Lauri Markkanen oli jälleen pelipäällä säkittäen 18 pistettä.

Näytä lisää vastaavia