Vuoden tulokas Samu Adlerilla on kovat tavoitteet mutta myös korkea itseluottamus – ”En ole elämässäni hirveästi stressannut”

27.5.2025 17:02 Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?

Kuva: Ville Vuorinen

Viime syksynä Suomen koripallopiireissä kohahti. Vasta 17-vuotias Samu Adler sai paikan Salon Vilppaan Korisliiga-joukkueessa ja kutsun miesten maajoukkueen harjoitusrinkiin. Pelitkin lähtivät välittömästi sujumaan niin mallikkaasti, että kauden päätteeksi Adler lähti kesälomalle kainalossaan palkinto sekä Vuoden tulokkaana että Vuoden kuudentena pelaajana.

– Meni aika paljon paremmin kuin mitä osasin odottaa, hän toteaa nyt rentona.

– Totta kai laitoin peliin paljon ja treenasin ankarasti, mutta oli aikamoinen yllätys, kuinka paljon valmennusryhmä luotti kykyihini.

17-vuotiaan pelaajan astuminen pääsarjatasolle on kieltämättä aina kysymysmerkki. Adlerkin huomasi, että aluksi tilanne aiheutti ympärillä vähän epävarmuutta siitä, miten tulokkaaseen tuli suhtautua, ja mitä asiasta ylipäätään piti ajatella.

Epäilykset hälvenivät kuitenkin nopeasti. Heti syksyn harjoituspelien jälkeen oli kaikille selvää, että nuoren miehen harteille pystyisi antamaan huomattavasti enemmän vastuuta kuin iän puolesta olisi olettanut. Eikä asiaa ainakaan haitannut se, että Adler osoitti olevansa ennakkoluuloton ratkaisija ja rautaisella itseluottamuksella siunattu ihminen.

– Se on itselleni aika luonteenomaista. En ole elämässäni ylipäätään ihan hirveästi stressannut tai jännittänyt asioita. Tässäkin tapauksessa kyseessä oli koripalloilu, ja se on peli, jonka tiedän osaavani, vaikka vaatimustaso nouseekin.

Kahden palkinnon tulokaskausi

Adler on pelannut kahden palkinnon arvoisesti Korisliigassa ja päässyt kokeilemaan siipiään Susijengissä, mikä on tehnyt hänestä jo nyt – ennen edes täysi-ikäisyyttä – yhden Suomen seuratuimmista koripalloilijoista. Yksityiselämään tilanne ei ole kuitenkaan vaikuttanut.

– Minulla on aika tiivis lähipiiri, joten ei se ole heidän ajatuksiaan minusta muuttanut. Eniten se näkyy, kun on tekemisissä pikkuskidien kanssa. Heille se on siistiä, ja he kuhisevat, että hei, toi jätkä on pelannut Susijengissä.

Adler on kotoisin Kirkkonummelta ja asunut Sundsbergissä koko elämänsä lukuun ottamatta aikaväliä kuudesta yhdeksään ikävuoteen. Sen aikaa hän kasvoi äitinsä töiden takia Arabiemiraattien Abu Dhabissa, jossa hän kävi englanninkielistä koulua ja opetteli elämää aiemmasta poikkeavassa ympäristössä.

Nyt hän on urheillut Salossa yhden kauden ja viettää siellä suunnitelmien mukaan myös tulevan.

– Toki asiat voivat tällä alalla muuttua nopeastikin, mutta en ole itse kokenut mitään tarvetta vielä lähteä minnekään. Näkisin viisaana nyt jatkaa kehittymistä Salossa ja kerätä jatkuvasti enemmän peliaikaa ja -kokemusta, ja samalla haluan hoitaa myös lukion loppuun.

Pitkällä tähtäimellä vaihtoehdot ovat avoinna: muutamista NCAA-yliopistoista on tullut jo varovaisia tunnusteluja pelaajan aikeista, mutta muutkin polut ovat edelleen mahdollisia.

Salo on tarjonnut Adlerille hyvän paikan kehittyä. Kuva: Ville Vuorinen
Salo on tarjonnut Adlerille hyvän paikan kehittyä. Kuva: Ville Vuorinen

Rannikon opissa

Mitä kotimaan kuvioihin tulee, Adler haluaa jatkaa työtään ja kasvattaa rooliaan myös Susijengissä. Viime marraskuussa miesten maajoukkueessa debytoinut takamies hoiti maaotteluissa lähinnä ykköstonttia, minkä hän kokeekin ensisijaiseksi pelipaikakseen.

– Haluan olla pelinjohtaja. Korisliigassa päädyin vaihtelemaan paikkaa ykkösestä kolmoseen asti ja olin aika paljon enemmän korintekoroolissa, mutta samalla pyrin Vilppaassakin koko ajan harjoittelemaan pelien rakentamista.

Niin sanottuna puhtaana pointtina kehittymistä varten hänellä onkin Salossa melkoinen opettaja. Ei herää kovin montaa vastaväitettä, mikäli esittää näkemyksen, että valmennustiimiin kuuluva Teemu Rannikko on yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista hyökkäysten luojista, ellei jopa paras.

Adlerin ajatuksena onkin nyt saada mahdollisimman paljon harjoitusaikaa Rannikon kanssa, sillä erityisesti Susijengissä hänellä on valtavat saappaat täytettävänään. Viimeisimpinä Suomi-koriksen legendoina peliä ovat pyörittäneet itse Rannikko sekä Petteri Koponen. Tällä hetkellä käy kova keskustelu siitä, löytyykö rooliin uutta historiaan jäävää virtuoosia.

Jos asia Adlerin motivaatiosta on kiinni, niin sellainen tulee löytymään ja pian.

– Tulevaisuudessa se on päätavoitteeni. Totta kai se on paljon sanottu, mutta jos unelmia on, niin täytyyhän niitä lähteä tavoittelemaan. Jos sitä pelkää, niin peli on hävitty jo alkuunsa.

Henkilöt

 
22.2.2026 19:05 Korisliiga

Alemmassa jatkosarjassa panokset kovenevat: Kataja otti tärkeän voiton playoff-tavoitteen kannalta, Kouvot puolestaan sarjassa pysymisen

Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.

21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia