7.10.2019 20:42 Ura Basket eGameStars tulitti Uudessakaupungissa peräti 108 pistettä. Tyrell Bellot-Green upotti 30 pistettä ja kahdeksan kolmosta.
Marius Van Andringan ja Eero Sahlberg juhlivat kauden avausvoittoaan maanantaina. Kuva: Ville Vuorinen
Kaarinan Ura Basket eGameStars otti helpottavan voiton Uudenkaupungin Korihaiden vieraana koriluvuin 89–108 (44–58). Uran voiton myötä Korihait on nyt Korisliigan ainoa joukkue, joka ei ole vielä onnistunut karttuttamaan voittosaldoaan.
Korihait ei saanut maanantaina oikein missään vaiheessa kunnon otetta Uran hyökkäämiseen. Ura käytti surutta hyödykseen kotijoukkueen puolustuksen virheitä. Korihait yritti olla aggressiivinen, mutta tällä kertaa Ura hallitsi ottelua paremmalla yksi vastaan yksi -pelaamisellaan.
Etenkin apupuolustus tuntui Korihailla olevan jatkuvasti myöhässä. Ura kasasikin ottelussa peräti 50 pistettä kolmen sekunnin alueelta.
– Lähtökohtaisesti tiesimme, että jos tämä menee koko kentän pelaamiseen, niin olemme vahvoilla, Uran päävalmentaja Kristian Palotie pohti Elisa Viihteen Korismaanantain haastattelussa.
– Keskittyminen puolustuksessa on meillä edelleen se juttu, jossa edelleen pitää kovasti parantaa, Palotie muistutti.
Uran Tyrell Bellot-Green (30/6/4s) näytti läpi ottelun heittovoimaansa. Bellot-Green upotti hienosti peräti kahdeksan kolmosta. Kaarinalaisilta myös Stephaun Branch (18/12/6s), Trey Niemi (11/1/6s) ja Marius Van Andringa (14/2/2s) esiintyivät jälleen edukseen.
– Meidän piti parantaa puolustuksessa keskittymistä, sellaista yhtenäistä läsnäoloa. Heti ottelun alussa tekeminen lähti sillä saralla oikeaan suuntaan, Bellot-Green iloitsi.
– Viime ottelussa hieman tuskailin heitoissani. Tein kuitenkin kesällä paljon töitä heittoni kanssa, joten tiesin, että pitää vain luottaa omaan osaamiseensa.
Korihaiden synkän illan valopilkut löytyivät takakentältä. Vesa Heinonen (19/1/4s), Casey Benson (16/14/8s) ja Anton Cook (19/7) kasasivat kelpo tilastot.
Korihait metsästää seuraavaksi avausvoittoaan jo keskiviikkona Kouvolassa. Ura saa myös jo keskiviikkona vieraita Lapualta.
– Kobrat asettaa meille taas hieman erilaisen haasteen kuin aiemmat kohtaamamme joukkueet. Korisliigassa on aika hauskan kirjavasti rakennettuja joukkueita. Siksikin on tärkeintä keskittyä ennen kaikkea oman joukkueen kehitykseen, Palotie kuvaili.
Miesten Korisliigan runkosarjassa ratkotaan edelleen viimeisiä ylemmän jatkosarjan paikkoja.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.
Salon Vilpas ja Bisons Loimaa kilpailevat ylemmän jatkosarjan paikasta. Tänään joukkueista vain toinen sai voiton.
Tampereen Pyrintö ja Korihait vahvistivat asemaansa Korisliigan ylemmässä kuusikossa, mutta Tapiolan Honka on teoriassa yhä kisassa mukana. Helsinki Seagulls puolestaan varmisti runkosarjan ykköspaikan.
Korisliigan vuoden ensimmäinen vapaasti katsottava tv-ottelu pelataan lauantaina Salohallissa, jossa Salon Vilpas isännöi Kataja Basketia.
12 ottelua putkeen voittanut Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan kolmen voiton turvin. Myös kotitappion kärsinyt Tampereen Pyrintö on edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään viisi ottelua, ja jännitys jatkosarjojen lohkojaon osalta alkaa tiivistyä.
Miesten Korisliigassa pisteet menivät joulutauon jälkeisissä tunnelmissa KTP:lle, Bisonsille, Seagullsille, Pyrinnölle, Kauhajoelle ja Korihaille.
Marraskuun 2024 osalta Kuukauden pelaajaksi valittu Kataja Basketin KeShawn Curry on nähnyt ikäisekseen monta liigaa Euroopassa ennen saapumistaan Joensuuhun.
Miesten Korisliigan viimeisellä ottelukierroksella ennen joulutaukoa voitot menivät Kataja Basketille, Tampereen Pyrinnölle, Korihaille, BC Nokialle ja Kauhajoelle. Ottelut jatkuvat seuraavan kerran lauantaina 28. joulukuuta.