12.8.2024 09:06 Varalan Urheiluopistolla järjestetään yläkouluvalmennusta 7.–9. -luokkalaisille tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille nuorille. Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa.

Valmennus toteutetaan yhdessä Varalan ammattivalmentajien, Tampereen Urheiluakatemian sekä lajiliittojen kanssa. Yhteistyöverkoston keskeisimpiä tehtäviä on huippu-urheilijoiden ja huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennuksen tukeminen ja tehostaminen sekä urheilijoiden opiskelun tukeminen.
Varalan Urheiluopisto tarjoaa erinomaiset olosuhteet päivittäiselle harjoittelulle, hyvät valmennuksen tukipalvelut sekä monipuolista tukea opintojen suunnitteluun ja toteutukseen.
Leirityksessä yhdistetään tavoitteellinen koulunkäynti ja päivittäisen urheilutoiminnan kehittäminen leiritystoiminnan avulla. Toimintaa on toteuttamassa eri tahojen ammattilaisverkosto, jonka päätehtävä on tarjota tukea kokonaisvaltaisesti nuoren urheilijan arkipäivään. Leirillä opetellaan taidot ja tuodaan työkalut taitojen kehittämiseen ja niitä harjoitellaan ja toteutetaan leirien välisellä ajalla jokapäiväisessä arjessa.
Tarkoituksena on tukea urheilijan ympärillä olevaa tukiverkostoa, eli kehitystyötä tehdään urheilijan lisäksi yhteistyössä kodin, koulun ja seuran kanssa.
Hae Varalan yläkoululeiritykseen
Tänä vuonna suomalaisen koripallon Hall of Fameen nimetään viisi uutta legendaa.
Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.
TVO ja Rauma Basket ry järjestävät kesällä 2026 vauhdikkaan ja innostavan koripalloleirin vuosina 2008–2015 syntyneille tytöille ja pojille.
Vuoden muuvi -äänestys on nyt käynnissä Koripalloliiton Instagram-tilillä! Käy antamassa oma äänesi ja vaikuta siihen, mikä kruunataan tämän kauden hienoimmaksi muuviksi.
Elokuussa innostetaan jälleen Suomen koululaisia yhteisiin korintekotalkoisiin. Seuroille Miljoona koria! tarjoaa valmiin konseptin lisätä niin yhteistyötä koulujen kanssa kuin seuran harrastajamäärää.
Tervetuloa kesän kovimmalle koripalloleirille Susijengin tähtipelaajien johdolla! 4Stars Basketball Camp tarjoaa huippuvalmennusta, uusia kavereita ja unohtumattomia elämyksiä kaikille 2011–2015 syntyneille korisjunnuille – taitotasosta riippumatta.
Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.
Miro Littlen korisleiri järjestetään Varalan Urheiluopistolla 14.-18.6.2026. Leiri on suunnattu 2010–2016 syntyneille tytöille ja pojille.
Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!
Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!