22.8.2022 11:33 Kiireinen susikesä 2022 on huipentumaisillaan. Viimeviikkoisessa kenraaliharjoituksessaan Jyväskylässä Ukrainan kukistanut Susijengi lähtee MM-karsintalohkonsa voittajana elokuun jatkokarsintapeleihin Israelia ja Viroa vastaan. Päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan joukkue on tärkeiden jatkokarsintapelien kynnyksellä määrätietoinen, keskittynyt ja maltillinen.

Susijengi on voittanut viisi perättäistä ottelua MM-karsinnoissa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Susijengi avasi MM-karsintaurakkansa viime marraskuussa tappiolla Tukholmassa, mutta kuittasi sitten lohkovoiton kaadettuaan Kroatian kotona, hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian niin koti- kuin vieraskentälläkin ja viimeksi keskikesällä Ruotsin kotona ja Kroatian täpärästi vieraissa.
MM-karsintalohkon voitto takasi Susijengille paikan MM-jatkokarsinnoissa ja sen myötä elo-, marras- ja helmikuussa pelattavat kuusi karsintaottelua Israelia, Viroa ja Saksaa vastaan. Kolmen vuoden takaisissa MM-karsinnoissa kisoihin selvittiin Euroopasta seitsemän voiton vähimmäissaldolla, joten asetelma näyttää suomalaisittain lupaavalta.
Maltti on valttia, muistuttaa kuitenkin Susijengin tuore päävalmentaja Lassi Tuovi.
- Meillä on kaikki syyt olla erittäin tyytyväisiä tähänastiseen suoritukseemme MM-karsinnoissa, mutta vanha totuus kuuluu, että tällä tasolla on pelkästään erinomaisia vastustajia. Me keskitymme näissäkin karsinnoissa omaan tekemiseemme ja ennen kaikkea yhteen ottelun kerrallaan.
Torstaina 25.8. Susijengi juoksee Tampereen upouuden, lähes loppuunmyydyn Nokia Arenan parketille EM-kisojen vakiokävijää, NBA-laiturinsa Deni Avdijan tähdittämää Israelia vastaan. Sunnuntaina 28.8. on tiedossa puolestaan ”paikalliskamppailu”, kun Jukka Toijalan valmentama Viro toivottaa Susijengin tervetulleeksi Tallinnaan Saku Suurhalliin.
- Kaksi upeaa koripallotapahtumaa luvassa ja häkki täynnä molemmissa otteluissa, eli mikäs sen parempaa, Tuovi kiittelee.
- Sekä Israel että Viro ovat nykyaikaista, liikkuvaa tempokoripalloa pelaavia joukkueita, jotka ovat viime vuosina onnistuneet kellistämään isompiaan MM- ja EM-karsintaotteluissa. Kummassakin pelissä saa olla erinomaisen tarkkana alusta asti.
Susijengi lähtee elokuun MM-jatkokarsintaikkunaan samalla kuudentoista pelaajan miehistöllä, jolla se leireili ja pelasi Jyväskylässä viime viikolla.
Susijengi ja Israel kohtaavat Tampereen Nokia Arenalla torstaina 25.8. klo 18.30 alkaen. Lipunmyynti otteluun on käynnissä täällä.
Kaikki ottelut Suomen aikaa.
|
# |
Joukkue |
Ott |
Voitot |
Tappiot |
Koriero |
Pts |
|
1. |
Saksa |
6 |
5 |
1 |
+49 |
11 |
|
2. |
Susijengi |
6 |
5 |
1 |
+28 |
11 |
|
3. |
Slovenia |
6 |
4 |
2 |
+24 |
10 |
|
---- 4. |
Israel |
6 |
3 |
3 |
+24 |
9 |
|
5. |
Ruotsi |
6 |
2 |
4 |
-15 |
8 |
|
6. |
Viro |
6 |
2 |
4 |
-55 |
8 |
Lohkon kolme parasta joukkuetta etenee syyskuussa 2023 Filippiineillä, Indonesiassa ja Japanissa pelattaviin MM-kisoihin.
|
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
|
1 |
Miro LITTLE |
195 |
2004 |
Sunrise Christian HS (USA) |
|
7 |
Shawn HUFF |
198 |
1984 |
free agent |
|
9 |
Sasu SALIN |
191 |
1991 |
Lenovo Tenerife (ESP) |
|
11 |
Petteri KOPONEN |
194 |
1988 |
free agent |
|
13 |
Olivier NKAMHOUA |
203 |
2000 |
Tennessee (NCAA) |
|
14 |
Henri KANTONEN |
198 |
1997 |
Karhubasket, Kauhajoki |
|
16 |
Perttu BLOMGREN |
195 |
2001 |
Vilpas Vikings, Salo |
|
18 |
Mikael JANTUNEN |
205 |
2000 |
Basket Treviso (ITA) |
|
19 |
Elias VALTONEN |
200 |
1999 |
Basquet Manresa (ESP) |
|
20 |
Alexander MADSEN |
208 |
1995 |
AEK Ateena (GRE) |
|
21 |
Edon MAXHUNI |
188 |
1998 |
free agent |
|
23 |
Lauri MARKKANEN |
213 |
1997 |
Cleveland Cavaliers (NBA) |
|
29 |
Hannes PÖLLÄ |
211 |
1998 |
Kouvot, Kouvola |
|
35 |
Ilari SEPPÄLÄ |
188 |
1993 |
Saint-Chamond (FRA) |
|
41 |
Topias PALMI |
196 |
1994 |
free agent |
|
44 |
Remu RAITANEN |
206 |
1997 |
KTP-Basket, Kotka |
Susijengin kirivoittoklassikoiden sarjaan merkittiin perjantaina voitto lisää, kun uomiinsa loksahtanut palloskriinipuolustus avasi tien 61–51-tappioasemasta 66–71 (37–32) -voittoon Belgiaa vastaan. Susijengin MM-karsintavoiton kuningas oli 23 pistettä ja 12 levypalloa rouhinut ja viime hetken ratkaisukorit nautiskellut Olli Nkamhoua.
Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Susijengin paidassa viime kesänä pelannut Andre Gustavson, 26, on käynnistänyt kansainvälisen ammattilaisuransa Belgian suurseura Filou Oostendessa. Kolmen kuukauden otannan perusteella Gustavson osaa kertoa, että illan MM-karsintavastustajan, Belgian, pelaajat ovat parhaimmillaan täsmällisessä taitokoripallossa.
Susijengi ja Belgia ovat vahvistaneet kokoonpanonsa perjantai-illalla Charleroissa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Klo 21.30 Suomen aikaa alkava ottelu esitetään suorana YLE TV2:lla ja Ruutu+ -palvelussa.
Belgian matka kohti Qatarin MM-kenttiä sai vaikeimman mahdollisen alun, kun joukkue taipui loppusyksyn molemmissa MM-karsintaotteluissaan. Talven ratkaisevaan karsintaikkunaan päävalmentaja Julien Mahé juoksuttaa voimakkaasti uudistuneen ryhmän, jonka Susijengin Joonas Iisalo uskoo toteuttavan pelisuunnitelmaa selkeästi ja kurinalaisesti.
Susijengi sai alkutalven elintärkeässä Ranska-voitossaan rutkasti apuja nuoremmalta kalustoltaan, mutta myös senioriosaston sentteri Alexander Madsen säästi parhaansa ratkaisuhetkille. Jo vuosikymmenen päivät susipaitaa kantanut Madsen, 31, kehuu vuolaasti nuorta susipolvea, mutta luottaa kokemuksensa kantavaan vielä pitkään.
Jo vuosien ajan Susijengin tulevaisuuden runkopelaajaksi uumoiltu Mustapha Amzil, 24, teki odotetun maajoukkuedebyyttinsä viime kesänä ja loisti avainroolissa joulukuussa, kun Susijengi kaatoi kotonaan Ranskan. Talven MM-karsintaikkunan alkaessa Amzil kertoo olevansa valmis mihin tahansa rooliin pitkällä matkalla kohti Qatarin MM-parketteja.
Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilpasta määrätietoisesti kohti pudotuspelikevättä johtava Samu Adler, 18 vuotta, on toipunut marraskuisen jalkaoperaationsa jäljiltä aikataulussa. Tänään alkavassa maajoukkueikkunassa Adler kertoo tavoitteekseen osoittaa Susijengille arvonsa ja potentiaalinsa ja kilpailla paikasta MM-karsintarotaatiossa.
Belgian miesten maajoukkueen päävalmentaja Julien Mahé valmennusjohtoineen on nimennyt viidentoista maajoukkuepelaajan leiritysrungon, joka valmistautuu kohtaamaan Susijengin helmi-maaliskuun MM-karsintaotteluissa.
Helmi-maaliskuun taitteen tuplakohtaamiseen Susijengiä vastaan valmistautuva Belgia on nimennyt 24 pelaajan ehdokasryhmänsä tulevaan EM-karsintaikkunaan. Belgia ja Susijengi kohtaavat Charleroissa perjantaina 27.2. ja Espoo Metro Areenalla sunnuntaina 1.3.
Susijengin kapteeninnauhaa jo neljättä vuotta kantava helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 34, jatkoi vääjäämätöntä nousuaan historiankirjoihin marraskuun MM-karsintaikkunan aikana.