Salamannopea Israel iskee Susijengiin sen omilla aseilla

24.8.2022 12:10 Susijengi ja Israel kohtasivat edellisen kerran EM-kisatasolla 2015 Montpellierissä, jossa Israel antoi Susijengille oppitunnin kansainvälisestä pelitemposta ja pallonliikkeestä. Miehistöt ovat eläneet sittemmin, mutta yhä edelleen Israel pyrkii olemaan nopeampi, liikkuvampi ja huolellisempi kuin vastustaja.

Deni Avdija on Israelin maajoukkueen suurin tähti. Kuva: FIBA Europe.

Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Mikko Larkas matkusti puolitoista viikkoa sitten Georgian Tbilisiin seuraamaan Israelin valmistavaa maaottelua isäntäjoukkue Georgiaa vastaan. Tbilisissä käydyssä kori-ilottelussa Israel vei pisteet lukemin 96-104.

Israel ei esittänyt otteluissa ihmeitä – ainoastaan samaa peruspeliä mitä jo vuosikymmenten ajan.

- Vaikka tiesin Israelin nopeuden, hämmästyin silti siitä, kuinka paljon Israel käyttää paukkuja nopeaan hyökkäykseen ja nopeaan pallonliikkeeseen. Se on parhaimmillaan huikeaa katsottavaa, Larkas kehuu torstain MM-jatkokarsintavastustajaa.

- Israel yrittää pelata hyvin samankaltaisella ajatuksella kuin me, eli saada pallon ja pelaajat liikkumaan. Kun kohtasimme edellisen kerran Pietarissa vuonna 2017, kumpikin joukkue rikkoi sadan pisteen rajan. Sanoisin meidän olevan vielä siinä tilanteessa, että voimme oppia jotain heiltä.

Israelin keihäänkärjen muodostavat maailmanluokan syöttäjäksi kehittynyt pelinrakentaja Tamir Blatt sekä NBA:ssa pelaava nuori iso mies Deni Avdija, joiden ympärille on rakennettu kymmenikkö täynnä roolipelaajia kovimmista eurooppalaisista sarjoista. Pähkinänkuoressa voi sanoa, että Israel pelaa vahvuuksillaan äärimmäisen kovalla rutiinilla.

- Meidän pitää olla hereillä ja fiksuja. Meidän on tiedettävä, mitä puolustetaan ja miten puolustetaan. On tiettyjä paikkoja, missä iskeä ja olla aggressiivinen, mutta esimerkiksi puolen kentän hyökkäyksessä Israel ”feikkaa” tiettyjä toimintoja, odottaa vastustajan tekevän virheen ja rokottaa sitten helpolla korilla, Larkas kuvailee.

- Kaiken avaimena on, että tiedostamme, mitä Israel haluaa tehdä ja pakotamme heidät pelaamaan staattista koripalloa.

Coach Larkaksen tärpit: seuraa heitä

Deni Avdija (206 cm/21 v): ”Erittäin monipuolinen pelaaja, kuin Luka Doncicin ’pikkuveliversio’ – ei yhtä pallodominantti, mutta eurooppalainen iso, joka pystyy käyttämään palloskriinin, ratkaisemaan korin alta ja heittämään kaukaa. Tosi moniulotteinen pelaaja.”

Tamir Blatt (190/25): ”Joukkueen moottori, erittäin hyvä pick and roll -pelaaja, todella hyvä syöttäjä. Tykkää lähettää jenkkifutistyyppisiä touchdown-syöttöjä kentän toiseen päätyyn. Tekee korinsa enimmäkseen kolmen pisteen heitoilla ja vapaaheitoilla”

Yam Madar (190/21): ”Avdijan ikätoveri juniorimaajoukkueajoilta. Ensi kaudella Euroliigaa pelaava 1-2-paikkojen takamies, joka pelaa todella korkealla moottorilla, puolustaa hyvin, hyökkää kovaa korille ja tekee pisteensä postaamalla, heittämällä ja ajamalla. Nostanut statustaan aikuisten maajoukkueessa tämän kesän aikana.”

Susijengi ja Israel kohtaavat Tampereen Nokia Arenalla MM-jatkokarsintojen avausottelussa torstaina 25.8. klo 18.30 alkaen. Lipunmyynti käynnissä täällä.

Israel elokuun MM-jatkokarsintaikkunassa 22.-28.8.

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

1

John DI BARTOLOMEO

183

1991

Maccabi Tel Aviv (ISR)

4

Roman SORKIN

208

1996

Maccabi Tel Aviv (ISR)

6

Tamir BLATT

190

1997

ALBA Berlin (GER)

8

Deni AVDIJA

206

2001

Washington Wizards (NBA)

10

Guy PNINI

200

1983

Hapoel Holon (ISR)

11

Yam MADAR

190

2000

Partizan Belgrad (SRB)

12

Rafael MENCO

199

1994

Hapoel Holon (ISR)

14

Noam DOVRAT

196

2002

Hapoel Jerusalem (ISR)

20

Idan ZAIMANSON

206

1995

Hapoel Tel Aviv (ISR)

30

Nimrod LEVI

208

1995

Hapoel Galil Elion (ISR)

41

Tomer GINAT

202

1994

Levallois (FRA)

50

Yovel ZOOSMAN

199

1998

ALBA Berlin (GER)

  • Päävalmentaja Guy GOODES
  • Valmentaja Dror COHEN
  • Valmentaja Nadav ZILBERSTEIN
 
1.12.2025 22:42 Susijengi

MM-unelma elää! Laumana saalistanut Susijengi repi Ranskan riekaleiksi loppuunmyydyssä kotihallissa

Susijengi tarjoili 6633-päiselle Espoo Metro Areenalle taas kerran klassikon. Olympiahopeamitalisti Ranska hallitsi MM-karsintaottelun jälkipuoliskoa rutiinilla, mutta Susijengi vei viimeisen viisiminuuttisen näytöstyyliin 18-6 yllätysnimien Perttu Blomgrenin ja Mustapha Amzilin tarjotessa petolaumaan lisäkynsiä ja -hampaita.

1.12.2025 09:07 Susijengi

Edon Maxhuni maajoukkueuransa ensimmäisestä Ranska-kohtaamisesta: ”Tullaan nälkäisinä peliin”

Susijengi sai perjantaisessa MM-karsinta-avauksessaan muistutuksen nöyryyden merkityksestä, kun parhaimmillaan 26 pisteen karkumatkalla käynyt Unkari haki yllätysvoiton suomalaisvieraistaan. Susijengin avainmiehistöön kuuluva Edon Maxhuni kertoo joukkueen oppineen läksynsä ja saapuvansa maanantaina kentälle aivan uudella ilmeellä.

30.11.2025 19:10 Susijengi

Susijengin ja Ranskan kokoonpanot vahvistettu maanantain otteluun

Susijengi ja Ranska ovat vahvistaneet miehistönsä maanantaina Espoossa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Susijengi lähtee Ranskaa vastaan samalla kokoonpanolla kuin perjantaina Unkaria vastaan, kun taas Ranska on tehnyt tusinaansa tilaa Euroliiga-miehille Matthew Strazelille ja Bodian Massalle.

30.11.2025 10:43 Susijengi

Fyysinen, kollektiivinen Ranska Susijengin kimppuun avainpelaajilla vahvistuneena

Susijengin vieraaksi loppuunmyydylle Espoo Metro Areenalle saapuu maanantai-iltana hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska, joka aloitti MM-karsintaurakkansa vakuuttavalla voitolla Belgiasta. Fyysiseksi ja kollektiiviseksi luonnehdittu Ranska vahvistuu maanantaiksi vielä kahdella Euroliiga-tason runkopelaajalla, Matthew Strazelilla ja Bodian Massalla.

29.11.2025 11:31 Susijengi

Susijengillä ja Ranskalla takanaan koko joukko klassikko-otteluita

Susijengillä ja maanantaina Espoo Metro Areenalla pelattavassa MM-karsintaottelussa vastaan asettuvalla olympiahopeamitalisti Ranskalla on takanaan kiihkeä ja värikäs lähihistoria keskinäisistä arvokisa- ja karsintaotteluista. Suomalainen koripalloyleisö sai etenkin 2010-luvulla nautiskella koko joukon ikimuistoisia Suomi-Ranska-klassikoita.

28.11.2025 22:26 Susijengi

Unkari kasvatti kotivoittoputkeaan Susijengin kustannuksella MM-karsinta-avauksessa

Susijengi paisutti Unkarin kotivoittoputken neljän ottelun mittaiseksi kaatumalla perjantai-illan MM-karsinta-avauksessa Szombathelyssa 89–82 (60–39). Ottelun alkupuoliskolla aneemisesti esiintynyt ja 26 pisteen taakse jäänyt Susijengi kaivautui vielä voittokamppailuun mukaan, mutta Unkarin pelikuri riitti avausvoittoon.

27.11.2025 18:45 Susijengi

Susijengi ja Unkari vahvistivat kokoonpanonsa perjantain otteluun

Karsinnat kohti Qatarin vuoden 2027 MM-kisoja aloittavat Susijengi ja Unkari ovat nimenneet miehistönsä perjantai-illan karsintaotteluun Unkarin Szombathelyssa. Maajoukkueuransa ensimmäiset arvokisakarsintaottelut pelaavat perjantaina Susijengistä Miikka Muurinen ja Mustapha Amzil.

27.11.2025 11:05 Susijengi

Palloskriinejä jauhava Unkari hakee kotiyleisöstään voimaa

Susijengin karsinnat kohti Qatarin MM-kisoja käynnistyvät perjantaina vierasottelulla kotivoittoputkessa porskuttavaa Unkaria vastaan. Vaikkei Unkari kuulukaan eurokoriksen perinteisiin suurmaihin, varoittaa Teemu Rannikko perjantain kotijoukkueen koosta, taidosta, kollektiivisesta osaamisesta ja kiihkeästä kotiyleisöstä.

25.11.2025 11:11 Susijengi

Kapteeni Sasu Salin: ”Vieläkin huomaa pärjäävänsä nuorempien kyydissä”

Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.

24.11.2025 18:05 Susijengi

Susijengi MM-karsintaikkunaan neljäntoista miehen voimin, Joonas Iisalo debytoi valmennusjohdossa

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on nimennyt neljätoista pelaajaa marras-joulukuun MM-karsintaikkunaan ja sen otteluihin Unkaria ja Ranskaa vastaan. Susijengin valmennusjohdossa tekee MM-karsintaikkunan aikana ensiesiintymisensä mm. Saksan Bundesliigaa ja Korisliigaa aiemmin urallaan valmentanut Joonas Iisalo.

Näytä lisää vastaavia