Perheenlisäys piristi Sasu Salinin karanteeniarkea – ”Vaipanvaihtokin on sujunut ihan hyvin”

15.4.2020 16:11 Sasu Salin odottelee edelleen kauden jatkopäätöksiä Espanjassa. Normaaleihin karanteenirutiineihin on tullut viime aikoina muutos, kun Salinin ja hänen avopuolisonsa perheeseen syntyi tyttövauva.

Sasu Salinin karanteeniaika sai mukavan käänteen. (Kuva: Ville Vuorinen)

Espanjassa on tiukat rajoitukset muun muassa ulkona liikkumisen suhteen, joten Salin on sarjan keskeytyksen ajan pysynyt säntillisesti pääasiassa sisätiloissa.

- Täällä mennään päivä kerrallaan ja tähän on hiljalleen tottunut, että joka päivä on tylsä päivä, Salin naureskelee.

- Nyt rajoituksia ollaan höllentämässä, mutta muuten kadut ovat olleet tyhjiä ja poliisit partioimassa kaduilla koko ajan, etteivät ihmiset käy turhaan ulkona. Nyt poliiseja ei ole kaduilla juuri näkynyt, mutta ihmiset ovat silti pysyneet sisällä.

Piristystä arkeen on tuonut hiljattain syntynyt tyttövauva.

- Nyt aika on mennyt vähän nopeammin ja se on kivaa touhuta vauvan kanssa. Paljon on ollut kaikkea mitä on tullut ihmeteltyä. Kaikki on mennyt kuitenkin hyvin. Vaipanvaihtokin on sujunut ihan hyvin ja se on ollut ihan kivaa hommaa.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Salin tunnetaan energisenä ilopillerinä eikä isäksi tulo ole ainakaan vielä vakavoittanut häntä.

- En ole muuttunut, vaan olen edelleen oma itseni. Nyt saan pelleillä vauvan kanssa, Salin heittää.

Espanjan liiga on edelleen tauolla ainakin huhtikuun 24. päivään saakka ja uutta tietoa on todennäköisesti luvassa ensi viikon alkupuolella. Espanjalaismedian mukaan loppukauden osalta on väläytelty mahdollisuutta, että loppukausi pelattaisiin yhdellä paikkakunnalla Kanariansaarilla, jossa on vähiten tartuntoja Espanjassa.

- Sellaista spekulointia on ollut, mutta en tiedä siitä tarkemmin. Heillä taitaa olla maanantaina kokous, jonka jälkeen tiedetään varmaan enemmän.

Salin näkee kauden jatkon kuitenkin haasteellisena.

- Aika vaikea tästä olisi lähteä heti pelaamaan ja menisi varmaan aika pitkälle kesään, kun pelattaisiin runkosarja loppuun ja loppupelit päälle. Eihän se kaikista houkuttelevin vaihtoehto ole ja alkaa aikakin hieman loppua.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Salinin seura Teneriffa oli taistelemassa myös Mestarien liigan voitosta ennen kuin kausi keskeytyi. Teneriffa pelasi neljännesvälieriä belgialaista Oostendea vastaan ja ottelusarja oli tilanteessa 1-1. FIBA siirsi Mestarien liigan loppuratkaisut pelattavaksi syys-lokakuun vaihteeseen, jolloin kilpailu käydään loppuun Final 8 –turnauksena. Teneriffa ja Oostende ratkovat vielä otteluparin jatkajan ennen varsinaista lopputurnausta.

- Se oli ihan luontainen päätös, sillä paljon isompiakin tapahtumia on siirretty. Se oli mielestäni FIBA:lta hyvä ratkaisu.

Vaikka kausi on ollut kuukauden päivät keskeytettynä, ei Salin ole päästänyt itseään rapakuntoon.

- Lähes joka päivä treenaan ja teen kuntopiiriä, poljen kuntopyörää ja juoksen meidän kerrostalon rappusia. On kiva saada hiki pintaan ja tässä ollaan kuitenkin urheilijoita, niin on normaalia harjoitella. Meillä on kerran viikossa koko joukkueelle fyssarin vetämä yhteisharjoitus Skypessä ja se tuo mukavaa lisävaihtelua, valottaa Salin harjoitusohjelmaansa.

Henkilöt

 
7.4.2025 16:30 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala raivaa tietä Lassi Tuovin kanssa Japanissa – ”Kaipasin päivittäistä valmennustyötä”

Jukka Toijala vastasi myöntävästi Lassi Tuovin kutsuun liittyä hänen apuvalmentajakseen Japanin B-leaguessa pelaavaan Yokohama B-Corsairsiin. Toijala on nauttinut täysin siemauksin uudesta haasteesta ja kulttuurista.

31.3.2025 19:35 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki valmiina kevään ratkaisuotteluihin – ”Parhaat pelit edessä”

Slovakian liigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikolla ja Aatu Kivimäen Patrioti Levice nappasi itselleen runkosarjan voiton. Kivimäki lähtee luottavaisin mielin mestaruusjahtiin.

10.3.2025 15:21 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni aloittanut vahvasti Italiassa – ”Sopii minulle täydellisesti”

Edon Maxhuni siirtyi helmikuun alussa italialaisjoukkue Scafatiin. Susijengin takamies haluaa auttaa joukkuetta säilyttämään paikkansa Serie A1:ssä.

24.2.2025 12:15 Susijengi

Aatu Kivimäki: ”Pistetään pallo ja pelaajat liikkeelle”

Karkkilan koripallokaupungista ponnistavan Aatu Kivimäen, 27, edellisestä miesten maaottelusta on ehtinyt vierähtää vuosi, ja silloinkin vastassa oli Tanska. Kuluneen vuoden aikana Saksan Bundesliigan Tübingenista Slovakian mestari Patrioti Leviceen siirtynyt Kivimäki luottaa siihen, että samat reseptit, joilla Tanska peitottiin vuosi sitten Espoo Metro Areenalla, pätevät myös tänä iltana Kööpenhaminassa.

22.2.2025 12:46 Susijengi

Elias Valtonen: ”Vielä tähdätään siihen yhteen ehjään 40-minuuttiseen”

Elias Valtonen, 25, on viimeisen parin vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa paitsi Susijengin puolustuspään liimana, myös Espanjan ACB-liigassa. Vaikka Valtosen ja Susijengin suuryllätys EM-rankingin kärkijoukkue Serbiaa vastaan kuivui perjantaina kasaan viime minuuteilla, Euran Veivin kasvatti uskoo eilisen toimineen erinomaisena valmistavana harjoituksena paitsi maanantain Tanska-otteluun, myös ensi kesään.

19.2.2025 10:26 Susijengi

Ilari Seppälä 50. maaottelun kynnyksellä: ”Yritän välttää takarajojen laittamista itselleni”

Susijengin kokeneeseen osastoon kuuluva Ilari Seppälä, 31, teki susidebyyttinsä verrattain myöhäisessä iässä, mutta on 2020-luvun edetessä vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa pelinrakentajana ja ”isojen pelien miehenä”. Viidenkymmenen pelatun A-maaottelun haamurajan kynnykselle päässyt Seppälä keskittyy tällä hetkellä mahdollisuuteen pelata terveenä ja toivoo voivansa olla joukkueen käytettävissä pitkään.

10.2.2025 16:24 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiaisella alkaa pokaalijahti – ”Haussa Viron tripla”

Severi Kaukiainen, 26, pelaa ensimmäistä täyttä kauttaan virolaisen Kalev/Cramon joukkueessa. Kaukiaisella on edessään iso kevät, kun hänellä on mahdollisuus kolmeen pokaaliin.

27.1.2025 17:35 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgren saanut vahvan startin Ventspilsissä – ”Katse on edessä”

Perttu Blomgren, 23, aloitti kautensa sarajevolaisessa KK Bosnassa, mutta vaihtoi vuodenvaihteessa latvialaisen Ventspilsin joukkueeseen. Maisemanvaihdos on ollut Blomgrenille toivottu piristysruiske.

16.12.2024 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen isossa roolissa Granadassa – ”Tuntui oikealta paikalta jatkaa”

Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

Näytä lisää vastaavia