Mina Mojtahedi elää koripallounelmiaan todeksi

4.11.2011 Tapiolan Hongan kasvatti Mina Mojtahedi, 38, elää koripallounelmiaan todeksi Saksan pyörätuolikoripallomestari RSV Lahn-Dillin riveissä. Saksan tuplamestaruuden lisäksi Mojtahedin tarkoituksena on kruunata uransa vuoden 2012 Euroopan mestaruudella.

Kevään 2011 Saksan finaalien muisteleminen saa Mojtahedille edelleen hymyn huulille. Monissa liemissä keitetty suomalaispeluri koki viime kaudella Saksassa todellista urheilujuhlan tuntua, ja kausi oli joka suhteessa lähellä täysosumaa.

 

– Koko viime kausi oli suuri menestys. Olimme sarjassa melkoisen ylivoimaisia, mutta pudotuspeleissä saimme pelata tosissamme voitosta joka pelissä. Voitimme finaalien ensimmäisen osaottelun niukasti vieraskentällä, ja toisessa osaottelussa kotonamme saimme pelata lähes kahden tuhannen fanin edessä, Mojtahedi muistelee.

 

– Olen pelannut tätä lajia niin Suomessa, USA:ssa kuin Saksassakin, ja saksalaisfanit ovat ihan omaa luokkaansa. Toiseen finaaliotteluun toi ihan omaa lataustaan kun kuulimme ennen matsia, että viimeiset katsojat on jouduttu käännyttämään ovelta tilan puutteen vuoksi. Kannattajilla oli rumpuja, räikkiä ja kaiken maailman torvia eikä kentällä välillä kuullut omia ajatuksiaankaan.

 

Kausi 2010/11 oli RSV Lahn-Dillille ”lähes täysosuma” siksi, että pyörätuolikoripallon Euroopan mestareiden cupin finaalissa joukkue hävisi viidellä pisteellä turkkilaiselle Galatasaraylle. Tappio kaihertaa vieläkin Mojtahedin mielessä, ja ensi keväänä saksalaisten tarkoituksena on hyvittää kokemansa tappio.

 

– Me oltiin koko matsi voitossa kiinni ja kun piste-ero jäi niin pieneksi, totta kai sitä jäi ajattelemaan mitä olisi voinut tehdä paremmin. Meillä on tällä kaudella taas paikka mestareiden cupiin ja tarkoituksena olisi tällä kertaa hoitaa homma kotiin.

 

Täysammattilaisesta tutkijaksi?

 

Mojtahedi on kotimaassaan Suomessa yhä suhteellisen tuntematon nimi, vaikka hänen meriittilistansa pyörätuolikoripallon saralla on huikea: kolminkertainen naisten pyörätuolikoripallon USA:n mestari (2004, 2006, 2008), maailman mestareiden cupin mestaruus (2010) sekä Saksan mestaruus ja cup (2011). Tapiolan Hongasta lähdettyään Mojtahedi on pelannut koripalloa mm. Illinoisin yliopistossa, Orlandossa ja Chicagossa.

 

Toisen kautensa Saksassa syksyllä aloittanut Mojtahedi on uudessa kotimaassaan ollut viehättynyt erityisesti toiminnan ammattimaisuuteen.

 

– RSV Lahn-Dillin ammattimaisuus on ihan eri tasolla kuin missään muussa seurassa, missä olen aikaisemmin pelannut. Meillä on esimerkiksi valmennusjohdossa yksi täys- ja neljä puoliammattilaista ja järjestelmällinen sponsorityö takaa sen, että pelaajistossa kaikki ulkomaalaiset ovat täysi- ja kotimaiset pelaajat puoliammattilaisia.

 

Myös USA:n vahva urheilukulttuuri teki Mojtahediin vaikutuksen.

 

– USA:ssa pyörätuolikoripallon NCAA-liiga toimii samoilla ehdoilla kuin pystykoripallossakin, vaikka joukkueita on vähemmän. Lupaavia pelaajia rekrytoidaan yliopistoihin urheilustipendeillä ja harjoittelu on todella systemaattista. Kehityin erityisesti pelinluvussani NCAA-vuosinani niin paljon, että se mahdollisti lähtöni ammattilaisuralle.

 

Mojtahedi on peliuransa lisäksi väitellyt tohtoriksi ravitsemustieteissä Illinoisin yliopistossa. Tällä hetkellä hän keskittyy vain koripalloon.

 

– Jälkeenpäin ajateltuna en ole lainkaan varma, miten ihmeessä olen ehtinyt pelaamaan ja tekemään väitöskirjaa yhtä aikaa. Yleensä jokin elämän osa-alue kärsii, minulla se taisi olla sosiaalinen elämä, hän nauraa.

 

Tutkijan ura saa kuitenkin odottaa aina kevääseen 2012. Mojtahedin sopimus kattaa vielä alkaneen kauden.

 

– Tässä vaiheessa elämää koripalloa pelataan kausi kerrallaan. Saksassa on nyt todella hyvät olosuhteet pelata ja totta kai tahtoisin vielä jatkaa, mutta katsotaan miten vuodet menevät. Sitten joskus kun peliura loppuu, valmentajan hommiin ryhtyminen kiinnostaisi.

 

 

 

 
30.3.2015 Haastattelu

Leo-Pekka Tähti odottaa innolla kesää: ”EM-kisat ovat mahtava juttu”

Pyörätuolikoripallon maajoukkueen kokeneimpaan kaartiin ja Suomen tunnetuimpiin vammaisurheilijoihin lukeutuva Leo-Pekka Tähti, 31, puhkuu intoa maajoukkueen paluusta kansainväliselle tasolle, heinäkuussa Portugalissa järjestettäviin C-sarjan EM-kisoihin.

25.1.2011 Haastattelu

Valmentaja Pirjo Pellikka: Unified-koripallo koukuttaa

Pitkän linjan valmentaja Pirjo Pellikka on luotsannut PuHun kehitysvammaisten koripallojoukkuetta kohta jo kuusi vuotta. Kehitysvammaisten ja vammattomien nuorten yhteinen Unified-toiminta on tuonut lisämaustetta harrastukseen ja vastustajia pelikentille.

27.2.2026 17:20 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta jahtaa Saksan cupin voittoa – ”Lähdemme puolustamaan mestaruutta”

Saksan cupin Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana. Mestaruutta puolustaa Roosa Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Saarlouis Royals.

27.2.2026 11:36 Susijengi

Andre Gustavson: ”Belgiassa pelataan taitopainotteista korista”

Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Susijengin paidassa viime kesänä pelannut Andre Gustavson, 26, on käynnistänyt kansainvälisen ammattilaisuransa Belgian suurseura Filou Oostendessa. Kolmen kuukauden otannan perusteella Gustavson osaa kertoa, että illan MM-karsintavastustajan, Belgian, pelaajat ovat parhaimmillaan täsmällisessä taitokoripallossa.

25.2.2026 10:51 Susijengi

Alexander Madsen: ”Nuoremmilla kavereilla on touhu ihan uudella tasolla”

Susijengi sai alkutalven elintärkeässä Ranska-voitossaan rutkasti apuja nuoremmalta kalustoltaan, mutta myös senioriosaston sentteri Alexander Madsen säästi parhaansa ratkaisuhetkille. Jo vuosikymmenen päivät susipaitaa kantanut Madsen, 31, kehuu vuolaasti nuorta susipolvea, mutta luottaa kokemuksensa kantavaan vielä pitkään.

24.2.2026 10:32 Susijengi

Mustapha Amzil: ”Tiedän olevani valmis pelaamaan ketä tahansa vastaan”

Jo vuosien ajan Susijengin tulevaisuuden runkopelaajaksi uumoiltu Mustapha Amzil, 24, teki odotetun maajoukkuedebyyttinsä viime kesänä ja loisti avainroolissa joulukuussa, kun Susijengi kaatoi kotonaan Ranskan. Talven MM-karsintaikkunan alkaessa Amzil kertoo olevansa valmis mihin tahansa rooliin pitkällä matkalla kohti Qatarin MM-parketteja.

23.2.2026 23:54 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Nikkarinen löysi yhteisen sävelen uudessa seurassa – ”Pääsin heti hyvin mukaan”

Lassi Nikkarisen ensimmäinen kausi Euroopassa ei ole ollut kaikista helpoin. Nyt Nikkarinen on löytänyt paikan, jossa häneen luotetaan.

23.2.2026 11:42 Susijengi

Susijengiin palaava Samu Adler: ”Mulla on tosi isot odotukset päästä näyttämään”

Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilpasta määrätietoisesti kohti pudotuspelikevättä johtava Samu Adler, 18 vuotta, on toipunut marraskuisen jalkaoperaationsa jäljiltä aikataulussa. Tänään alkavassa maajoukkueikkunassa Adler kertoo tavoitteekseen osoittaa Susijengille arvonsa ja potentiaalinsa ja kilpailla paikasta MM-karsintarotaatiossa.

10.2.2026 15:48 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosella jo kolmas joukkue tällä kaudella – ”Osa työtä”

Helmi Tulonen on pelannut ammattilaisena Euroopan kentillä jo vuodesta 2018 lähtien, mutta joutui vasta tällä kaudella ensimmäisen kerran vaihtamaan joukkuettaan kesken kauden. Slovakialaisseura Slavia Banska Bystricaan helmikuun alussa siirtynyt Tulonen myöntää alkukauteen mahtuneen käänteitä.

2.2.2026 21:45 Suomalaiset ulkomailla

Cup-voitto maistui Sasu Salinille – ”Aina mukava voittaa jotain”

Sasu Salin sai kaappiinsa uuden pokaalin, kun Estudiantes juhli Copa Españjan voittoa. Kokeneelle Susijengi-kipparille pokaalit ovat alkaneet iän myötä maistua entistä paremmalle.

Näytä lisää vastaavia