12.9.2022 10:50 Susijengi kohtaa Espanjan tiistaina klo 17.15 paikallista aikaa Berliinissä pelattavassa EM-kisojen puolivälierässä. Suomalaiskannattajille on varattu kaksi katsomolohkoa, johon voi ostaa lippuja maanantain ajan.
Susijengi on saanut nauttia huimasta kannustuksesta koko EM-kisojen ajan. Kuva: Ville Vuorinen
Susijengi kaatoi Kroatian sunnuntaina neljännesvälierässä ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon 55 vuoden tauon jälkeen. Susijengi seuraavaksi kohtaa Espanjan tiistaina pelattavassa puolivälierässä.
Liput fanikatsomoihin myynnissä >
Susijengin kannattajien katsomolohkoina toimivat katsomo 201 (päätykatsomo) ja 218 (kulmassa). Kun seuraat yo. linkkiä, valitse aluksi Berliinin liput ja Session-paketti. Valitse tämän jälkeen Espanjan ja Suomen välinen ottelu, jonka jälkeen Sonderaktion auswählen -alasvetovalikosta valitse ”Fanblock – FIN”.
Lipunmyynti Susijengin katsomolohkoinen on voimassa vain maanantaina 12.9. - normaali lipunmyynti on avoinna otteluun alkamiseen asti. Pääset siihen tästä linkistä.
Tampere ottaa paikkansa koripalloilevan Euroopan keskipisteessä keskiviikkona, kun vuoden 2025 EM-kisat käynnistyvät Nokia Areenalla. Jos Susijengi onkin viime vuosina esiintynyt Tampereella perinteisissä Delfin Basket -peleissä ja MM-karsinnoissa, on myös syytä muistaa vuoden 1967 EM-kisojen kuudennen sijan varmistuneen nimenomaan Tampereella.
EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi jalkautuu Tampereen kaduille tapaamaan junioreita EM-kisojen aatonaattona, maanantai-iltapäivänä 25. elokuuta. Susijengiläisiä on tavattavissa Tampereen Keskustorilla ja Tammelan koululla kello 18.15–18.45.
Kun vuoden 2025 EM-kisojen käynnistymiseen on enää neljä yötä aikaa, on Tampereen EM-alkulohkoon myytyjen ennakkolippujen määrä ylittänyt 85 000 kappaleen rajan. Jo aiemmin loppuunmyydyn lauantain Susijengi-pelin lisäksi myös perjantainen Suomen peli on nyt loppuunmyyty.
Selvitettyään kuudentoista vuoden kuivan putken jälkeen tiensä EM-kisoihin on Susijengi ollut kansainvälisten arvokisojen vakiokävijä jo lähes puolitoista vuosikymmentä. Mukaan on mahtunut monta ikimuistoista hetkeä Koperin ihmeestä Bilbaon susihuumaan ja Helsingin 50-vuotiskisojen kautta Prahaan ja Berliiniin.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on valinnut kaksitoista pelaajaa vuoden 2025 EM-kotikisajoukkueeseen. Kisojen alkulohkot käynnistyvät keskiviikkona 27.8. Tampereella, Riiassa (Latvia), Limassolissa (Kypros) ja Katowicessa (Puola).
Susijengin EM-alkulohkovastustajiksi Tampereelle saapuvat Liettua ja Ruotsi joutuivat tyytymään niukkoihin tappioihin kotikentällään. Liettuan voittoputki katkesi Turkin käsittelyssä 81–84 ja Ruotsi taipui Virolle kiihkeiden loppuminuuttien jälkeen 87–88.
Susijengin EM-kotikisakesän kolme ensimmäistä ottelua ovat nostaneet pintaan kysymyksen siitä, miten joukkue onnistuu, jos Lauri Markkanen ei tee 40 pistettä. Torstain EM-karsintakenraalissa Markkanen sai nautiskellen katsoa, miten Olli Nkamhoua, Elias Valtonen, Jacob Grandison ja Miikka Muurinen villitsivät Espoo Metro Areenan 5017-päistä yleisöä.
Susifaneille koittaa torstai-iltana kauan odotettu hetki, kun Suomi-koriksen suurlupaus Miikka Muurinen, 18, juoksee ensimmäistä kertaa tänä kesänä kentälle Susijengin pelipaita yllään. EM-kotikisakesää Valencian olympiakarsinnoista asti odottanut ja taas yhden vuoden Yhdysvalloissa korkoa kasvanut Muurinen uhkuu pelihaluja ottelupäivän aamuna.
Susijengin pelikauden 2025-26 aikana pelattavan MM-karsintalohkon viimeinenkin joukkue selvisi myöhään keskiviikkoiltana, kun Unkari taipui Pohjois-Makedoniaa vastaan 82-75 ja leimasi pääsylippunsa G-lohkoon Susijengin, Ranskan ja Belgian seuraksi.
Susijengi lähtee torstaina Espoo Metro Areenalla pelattavaan EM-kenraaliharjoitukseensa Puolaa vastaan neljäntoista miehen kokoonpanolla. Susijengin kokoonpanossa on ensimmäistä kertaa tänä kesänä mukana 211-senttinen ja 18-vuotias Miikka Muurinen.