10.2.2023 12:39 Severi Kaukiainen valittiin tammikuussa 2023 miesten Korisliigan Kuukauden vahvimmaksi. Kaukiainen myöntää, että vaikka välillä onkin rankkaa, onnistumiset sekä Korisliigassa että eurosarjassa ruokkivat toisiaan.

Kauhajoen tammikuu miesten Korisliigassa oli voittoisa, sillä kuudesta vastustajasta kaatui neljä, vaikka samaan aikaan joukkue onkin tehnyt kovaa jälkeä myös FIBA Europe Cupissa.
Erityistä huomiota herätti Kuukauden vahvimmaksi valittu Severi Kaukiainen. 24-vuotias suomalainen molempien paikkojen takapelaaja kirjautti tammikuun 2023 aikana tilastoreiveilleen 15,3 pistettä, 2,3 levypalloa ja 5,5 koriin johtavaa syöttöä. Poikkeuksellisen ihailtavia Kaukiaisen tilastoriveistä tekee se, että hänen keskimääräinen peliaikansa oli vain noin 22 minuuttia.
Kahden sarjan välillä loistavalla tasolla pelaavalle koripalloilijalle omien tilastojen tuijottelu ei ole silti ollut tärkeimpänä asiana almanakassa.
– Voin ihan rehellisesti sanoa, että tämä tuli aivan täytenä yllätyksenä. En ole yhtään ehtinyt miettiä tai vertailla tuloksia siitä näkökulmasta, että kenellehän mahtaa palkinto osua. Olen kyllä ehdottomasti iloinen tällaisesta tunnustuksesta.
Kauhajoen peliaikataulussa on totisesti koko kauden ajan ollut haasteensa. Se ei ole silti näkynyt ainakaan kovin merkittävästi Korisliigan ottelutuloksissa. Joukkue johtaa kotimaan kentillä parhaillaan ylemmän jatkosarjan sarjataulukkoa, ja Europe Cupissa aukesi tie puolivälieriin saakka.
Kaukiainen näkeekin kahden sarjan pelaamisen eräänlaisena kaksiteräisenä miekkana. Joskin terät ovat keskenään hyvin eri mittaiset.
– Yhtäältä kaikkein tiiviimpinä aikoina on välillä sekä fyysisesti että henkisesti rankkaa matkustaa pitkiä päiviä busseissa ja lentokoneissa, mutta toisaalta onnistumiset yhdellä kentällä ruokkivat onnistumisia myös toisella. Täytyy kuitenkin muistaa, että positiivinen puoli tässä voittaa negatiivisen aivan kirkkaasti, sekä meille joukkueena että koko suomalaisen koripallon kannalta.
Joukkueen kestävyyden lisäksi Kaukiainen antaa onnistumisista pisteitä myös päävalmentaja Janne Koskimiehen luotsaamalle pelitavalle. Hän uskoo, että Kauhajoki on pystynyt koko kentän prässeillään ja 40 minuutin paineella yllättämään useimmat vastustajista erityisesti ulkomailla.
– En usko, että moni vastustajista on tottunut omassa sarjassaan sellaiseen. Suomessa se on ollut eräänlainen tavaramerkkimme jo parin viime vuoden ajan.
Kaukiainen on pelannut Korisliigassa nousujohteisesti jo kahdeksan kautta, joista ensimmäiset kaksi hän vietti Kotkan KTP-Basketissa ja neljä seuraavaa Kouvolassa Kouvojen paidassa. Tasaisen varmoista tuloksista huolimatta Kuukauden vahvimmaksi – tai kuukauden pelaajaksi ylipäätään – hänet valittiin uransa ensimmäistä kertaa.
Hän kertookin pyrkineensä viime aikoina erityisesti tasaiseen suorittamiseen, jossa ei kärsitä niin sanotuista huti-illoista vaan pidetään jokaisessa ottelussa työ korkeimmalla mahdollisella tasollaan.
– Kehitystä tapahtuu koko ajan, ja suunta on oikea, mutta varmuutta haluan saavuttaa työhöni vielä entistäkin enemmän. Jatkan samojen asioiden kanssa työskentelyä kuin tähänkin asti. Kyllähän minunkin unelmani on aina ollut siirtyä vielä joskus pelaamaan ammatikseni ulkomaille. En osaa sanoa, koska se tapahtuu, mutta se on seuraava askeleeni.
Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.
Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.
Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.
Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.
Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.
Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.
Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.
Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.