Karhu Basket kaatoi Uran toistamiseen tällä viikolla – Jussi Turja heitti Kobrille voiton Kisahallissa

30.1.2019 21:07 Kouvot haki arvokkaan jatkoaikavoiton Uudestakaupungista.

Karhu Basketin luottopelaaja Greg Mangano alkaa löytää mestaruustason virettään. Kuva: Erkki Hautaviita

Hallitseva Suomen mestari Karhu Basket ei antanut sarjanousijan juhlia Kauhajoella. Kaarinan Ura Basket kaatui lopulta 93–70 (39–37).

Voitto oli Karhu Basketille jo viikon toinen Uran kustannuksella, sillä maanantaina kauhajokelaiset hakivat sarjapisteet Turusta.

– Tässä oli molemmilla aika lyhyt valmistautuminen edellisen kohtaamisen jälkeen. Pelasimme 25 minuuttia tasaisesti. Sen jälkeen hallitseva mestari löysi lääkkeet meidän kaatamiseen, uran laituri Ville Hänninen summasi.

Uran tappioputki on jo kymmenen ottelun mittainen.

– Nyt kun meillä tässä on jo pidempi tappioputki alla, niin se on vaikea pitää uskoa siihen voittoon, kun alkaa tulla sellainen huonompi jakso itselle pelin aikana ja samalla vastustaja pelaa hyvällä tasolla koko ajan. Karhu Basket sai siinä hyvän runin päälle, eikä me enää pystytty siitä nousemaan, Hänninen harmitteli.

Karhu Basket oli tosiaan vaikeuksissa Uran kanssa kolmannen jakson puoleen väliin asti. Sen jälkeen kotijoukkue vei viimeiset 15 minuuttia suvereenisti.

Karhu Basketin ykkönen oli hyvään vireeseen päässyt Greg Mangano (26/7). Myös Okko Järvi (22/3/3s) jatkoi loistavia otteitaan.

Uran tehokkain oli kolmannen ottelunsa pelannut väkivahva Jesse Perry (16/6/3s).

Karhu Basket ei ole vielä vuonna 2019 hävinnyt. Kauhajokelaisjoukkue voitti tammikuussa kaikki kuusi otteluaan.

– Painotin ennen ottelua, että tästä tulee vaikea ottelu, jos mietimme menneitä. Ottelu olikin meille hankalampi, koska vastustaja oli yksinkertaisesti nyt parempi, Karhu Basketin Jussi Laakso kehui terästäytynyttä Uraa.

– Toivotaan nyt, että saamme tuleviin otteluihin vähän vahvistuksia loukkaantuneiden osalta. Tämä viikko menee harjoittelun osalta pitkälti palautumiseen, kun on kolme peliä kuuteen päivään.

Karhu Basket saa vieraakseen lauantaina Seagullsin. Ura isännöi lauantaina Kataja Basketia.

Ottelutilasto

Kobrat voitti Kisahallissa Jussi Turjan huimalla kolmosella

Lapuan Kobrat yllätti jo toisen kerran tällä kaudella Helsinki Seagullsin Kisahallissa. Keskiviikkona Kobrille irtosi vierasvoitto lukemin 79–80 (42–40).

Ottelun ratkaisu oli kuin suoraan elokuvasta. Ensin Wayne Blackshear heitti vain neljä sekuntia ennen päätössummeria toisen vapaaheittonsa sisään ja Seagulls siirtyi kahden pisteen johtoon.

Kobrien aikalisän jälkeen pallo pelattiin suoraan Jussi Turjan käsiin kolmoskaaren taakse. Turjan hankalasta asennosta lähtenyt heitto painui vastustamattomasti levyn kautta sisään, vaikka Seagullsin Chris Ortiz ujuttautui aivan Turjan iholle. Turjan haamukorilla vierasjoukkue otti kuin varkain pisteen johtoaseman, kun pelikelloon jäi alle sekunti aikaa.

Seagullsin aikalisän jälkeen Tuukka Kotti ei onnistunut nopeassa kahden pisteen heitossaan ja Kobrat juhlisti sarjapisteiden matkaamista Etelä-Pohjanmaalle.

Voitto katkaisi samalla lapualaisjoukkueen kahdeksan ottelun mittaiseksi kasvaneen vierastappioiden putken.

Seagullsin parhaat olivat Blackshear (25/7) ja hurjan donkin viimeisellä minuutilla esittänyt takamies Juwan Staten (18/3/7s).

Turjan (13/0) lisäksi Kobrilta edukseen esiintyivät etenkin Zane Waterman (18/10), Khalil Small (17/10/2s) ja Larry Anderson (17/6/5s).

Seagullsin kausi jatkuu lauantaina Kauhajoella. Kobrat puolestaan isännöi Karhu Basketia keskiviikkona.

Ottelutilasto

Jussi Turja kerrytti Kobrille 13 pistettä ilman yhtään ohiheittoa. Kuva: Ville Vuorinen

Kouvot kukisti Korihait jatkoajalla

Uudenkaupungin Korihait ei onnistunut kaatamaan hieman siipirikkoista vierailijaansa, vaan Kouvolan Kouvot haki lopulta vierasvoiton jatkoajan jälkeen koriluvuin 84–87, 75–75 (36–44). Kouvot oli matkassa yhdeksällä pelaajalla. David Gonzalvez on loukkaantunut ja uunituore hankinta Thomas Gipson III ei vielä tähän otteluun mukaan ehtinyt.

Äärimmäisen tasainen ottelu jatkui jännittävänä aivan jatkoajan viime hetkille asti. Korihaiden epäonnen soturiksi joutui Marius Van Andringa, jonka käsistä lähti Korihaiden kaksi viimeistä heittoyritystä. Kumpikaan ei tällä kertaa onnistunut.

Kouvot sen sijaan onnistui omissa yrityksissään jatkoajan viimeisellä minuutilla. Lopullinen ratkaisu nähtiin, kun Bryan Colemanille tuomittiin epäurheilijamainen virhe vain viisi sekuntia ennen jatkoajan päätöstä.

Coleman (19/6) oli joukkueensa para pistemies. Van Andringa (17/2/3s) pelasi myös tehokkaasti. Brandon Conley kasasi puolestaan laurimarkkasmaisen tupla-tuplan: 16 pistettä ja 17 levypalloa.

Kouvoille voitto oli kauden 11. ja neljäs vieraskentällä. Kouvoilta onnistuivat muun muassa Brian Asbury (19/2/2s), Ville Kaunisto (11/11/3s) ja Jeremy Morgan (14/4). Severi Kaukiainen (14/4) toi puolestaan penkiltä tarvittavia pisteitä.

Korihaiden kotiottelut jatkuvat lauantaina Salon Vilppaan saapuessa Uuteenkaupunkiin. Kouvot saa vieraakseen Tampereen Pyrinnön jo perjantaina.

Ottelutilasto

 
16.1.2026 20:30 Korisliiga

KTP voittoon Kobrista Pöllän johdolla – kotkalaiset pysyvät edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa

Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.

16.1.2026 14:27 Korisliiga

De’Vion Harmonin kulttuurishokki Joensuussa kääntyi voitoksi – ”Ensimmäisen viikon aikana perheessämme itkettiin paljon, mutta nyt otamme jo ilon irti pulkkamäessä”

Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.

15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

Näytä lisää vastaavia