26.4.2024 08:10 Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkueen päävalmentajaksi on nimitetty kahden vuoden sopimuksella viime syksynä Uuteenkaupunkiin saapunut montenegrolainen Ivan Ivanovic, 43.

– Tämä on iso steppi minulle eteenpäin valmentajana ja olen tätä myös odottanut. Iso haaste, mutta olen valmis ottamaan sen vastaan, Ivanovic kommentoi nimityksen jälkeen Korihaiden tiedotteessa.
Montenegrossa syntynyt Ivanovic pelasi 19 vuotta ammatikseen Montenegron, Serbian, Bosnian ja Romanian pääsarjoissa. 205-senttiseltä Ivanovicilta löytyy pelaajauraltaan kokemusta kapteenina olemisesta, kansainvälisistä seuracupeista sekä mitalisijoituksista. Vuodelta 2005 löytyy myös pronssimitali Turkissa järjestetyistä universiadikisoista.
Vuonna 2016 päättyneen pelaajauran jälkeen Ivanovic kouluttautui valmentajaksi ja on valmentajauransa alussa työskennellyt montenegrolaisessa juniorikoripalloseurassa sekä kesäisin harjoittanut yksilövalmennusta ammattilaispelaajille erilaisissa akatemioissa.
Viime kaudeksi Ivanovic tuli Uuteenkaupunkiin apuvalmentajan rooliin ja pääsi kauden aikana tutustumaan niin kaupunkiin, pelaajiin kuin koko Korisliigaan. Nämä kokemukset sekä positiivinen palaute antoivat uskoa ja luottamusta ottaa uusi haaste vastaan päävalmentajana.
Ivanovic mainitsee Korihaiden kapteeni Bojan Sarcevicin kokemuksen tuoman vaikutuksen ja tiedon kaikkeen, mitä uusi päävalmentaja voikaan tarvita.
– Kaikki oli uutta, mutta sain tutustua rauhassa ympäristööni. Siitä lähtien, kun aloin valmentamaan, tavoite on ollut päävalmentajan työ jossain seurassa. Olen lähes 30 vuotta ollut koripallon kanssa tekemisissä, joten tiedän olevani valmis tähän, Ivanovic vakuuttaa.
Ivanovicin tavoitteena on pelata vauhdikasta koripalloa, jossa pääpaino on ensin aggressiivisessa puolustuksessa, jonka jälkeen vauhtipeli alkaa. Sen, millaiseksi pelitapa lopullisesti muovautuu, määrittää tietenkin joukkueen rakenne.
– Selkeä tahtotila minulla ja seuralla on antaa nuorille pelaajille enemmän mahdollisuuksia. Heidän tietysti täytyy tehdä paljon töitä, mutta haluamme tosissaan antaa myös heille mahdollisuuksia, Ivanovic julistaa.
Viime kaudella Korihaita valmentanut Darko Mihajlovic ei jatka Uudessakaupungissa. Seuran ja valmentajan tiet erkanevat hyvässä yhteishengessä ja kiitollisuudessa menestyksekkäästä yhteisestä kaudesta.
– Seura haluaa kiittää Darkoa upeasta viime kaudesta. Korihaiden lähivuosien kehittämisen näkökulmasta Ivan on valmis sitoutumaan pitkäksi aikaa siihen, miten saamme nuorten pelaajien kehittämisen isompaan rooliin. Sitä kautta pyrimme rakentamaan Uudestakaupungista houkuttelevan paikan nuorille pelaajille kehittyä, Korihaiden puheenjohtaja Jarno Nikula taustoittaa.
Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Helsinki Seagulls on solminut jatkosopimukset päävalmentaja Timo Saukkolan ja valmentaja Kimmo Kujansivun kanssa.
Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.