22.5.2026 16:20 Tulevalla kaudella seurassa on peräti 51 päävalmentajatehtävää, ja niitä hoitaa yhteensä 31 valmentajaa.

Kuva: Vili Mursula
Ensi kauden päävalmentajat Helsingin NMKY:n koripallossa on nyt julkaistu. Kaudella 2026–2027 seurassa on peräti 51 päävalmentajatehtävää, ja niitä hoitaa yhteensä 31 valmentajaa. Seura pitää tärkeänä valmennuksen jatkuvuutta ja sitä, että kaikki päävalmentajat ovat kouluttautuneita. Lista päävalmentajista löytyy uutisen lopusta.
– Olen äärimmäisen tyytyväinen seuran tulevan kauden päävalmentajista. Jatkuvuus on taattua, sillä suurin osa päävalmentajista ovat jo pidempään seurassa valmentaneita. Uusista päävalmentajista valtaosa on seuran oman valmentajakoulutuksen, Henrik Dettmann -valmentaja-akatemian käyneitä. Erityisen ilahduttavaa on kokeneiden päävalmentajien määrä mini- ja mikroikäissä joukkueissa, valmennuspäällikkö Juuso Milén iloitsee.
Namikan koripallossa alkaa ensi kautena uusi pesti, lapsuusvaiheen päävalmentaja, jossa toimii Vili Suntinen.
– Lapsuusvaiheen päävalmentaja vastaa Helsingin NMKY:n aluejoukkueiden pelillisistä ja valmennuksellisista linjauksista. Hän tekee läheistä yhteistyötä aluejoukkueiden päävalmentajien kanssa ja toimii heidän mentorinaan, Milén avaa.
Tämän kauden päätteeksi Namikan valmentajista Anton Elonen, Atte Perttu sekä Ville Pöyry valmistuivat HKVT-koulutuksesta. Suomen Koripalloliiton HKVT-koulutus muodostaa valmentajakoulutuksen ylimmän vaiheen. Koulutuksen suorittaneet saavat A-valmentajaluokituksen, joka oikeuttaa toimimaan päävalmentajana kaikilla kansallisilla sarjatasoilla sekä nuorten maajoukkueissa.

Naisten edustusjoukkueen päävalmentajana kaudella 2026–2027 jatkaa Pia Yli-Kankahila.
Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen valmennus vaihtuu Janne Hartikaisen ottaessa joukkueen komentoonsa.
Tulevalla kaudella seurassa jatketaan hyvin toimivaa pelaajapolkumallia, jossa seuran valmennuspäällikkö Aleksi Iltanen on vahvasti mukana joukkueiden päivittäisharjoittelussa ja toimii päävalmentajien tukena.
Tapiolan Hongan valmentajatilanne kaudelle 2026-2027 on hienolla mallilla. Suurimmassa osassa joukkueita päävalmentajat ovat jo selvillä. Päävalmentajien joukossa on tuttuja nimiä ja uudempia tuttavuuksia. Hongan valmennuksessa on jälleen huikeaa osaamista!
Me HoNsU:ssa haluamme olla paras mahdollinen korisyhteisö opiskelevalle valmentajalle. Millaiseksi korisyhteisöömme opiskelemaan muuttaneet valmentajat kokevat Jyväskylän? Kysyimme asiaa kolmelta valmentajaltamme Vilma Niemiseltä, Lauri Salmiselta ja Leevi Valtaselta!
Tikkurila-Seura hakee valmentajaa harrastekoripallojoukkueisiin.
ACO Basket ja Ymca Oulu etsii valmennustiimiinsä osaavaa ja motivoitunutta tekijää. Haemme avoimen haun kautta henkilöä, joka voi toimia ACO Basketin apuvalmentajan ja Ymca Oulun valmennuspäällikön yhdistelmäroolin tehtävissä hakijan osaamisen ja seuran tarpeiden mukaan.
Kempele Wild Duckz hakee koripallojunioreiden päävalmentajaa kehittämään juniorikoripallon urheilullista laatua ja rakentamaan toimintaa pitkäjänteisesti kasvavassa ja monipuolisessa seurassa.
Tapiolan Hongan pitkäaikainen juniorivalmentaja Olivia Eklund, 29, siirtyy valmentamaan sveitsiläiseen koripalloseura Swiss Centraliin sekä yhteistyössä Kriens Basketballiin. Tämän lisäksi Eklund on myös solminut sopimuksen sveitsiläisen ProBasketin kanssa.
Suomen NMKY:n Urheiluliitto on tiivistänyt koripallotoimintojensa yhteistyötä tänä vuonna. Tapahtumiin lukeutuvat namikalaisten valmentajakoulutus etänä, päätoimisten ammattivalmentajien verkostotapaaminen ja urheilujohtajien verkostoitumismatka Pariisiin.