29.9.2025 14:19 Neljänneksi EM-kisoissa sijoittunut Susijengi aloittaa seuraavan karsintaurakkansa marras-joulukuun vaihteessa, kun MM-karsinnat Qatarin vuoden 2027 MM-kisoihin käynnistyvät Espoo Metro Areenalla. Ennakkomyynti tapahtumaan käynnistyy 6. lokakuuta.

Olivier Nkamhoua ja Susijengi palaavat parrasvaloihin joulukuun alussa Espoossa. Kuva: Ville Vuorinen
Historiallisesti neljänneksi EM-kisoissa sijoittuneen ja suomalaisten puheenaiheeksi alkusyksystä nousseen Susijengin seuraava tähtäin on vuoden 2027 MM-kisat.
Susijengi aloittaa MM-karsinnat Unkarin vieraana perjantaina 28. marraskuuta. Kotiyleisön eteen Espoo Metro Areenalle Susijengi astelee seuraavana maanantaina 1. joulukuuta, kun se kohtaa Ranskan karsintojen kotiavauksessa. Suomen lohkon neljäs joukkue on Belgia.
– Vaikka upeista EM-kotikisoista on kulunut vasta hetki, on hienoa päästä rakentamaan Susijengin seuraavaa tarinaa – matkaa, jonka toivomme johtavan MM-kisapaikkaan. Tampereella koimme ainutlaatuisen tunnelman koko kisojen ajan, ja toivon, että sama ilo ja energia jatkuvat myös karsinnoissa, kertoo Koripalloliiton tapahtumajohtaja Timo Vertio.
– Syksyn aikana olemme saaneet nauttia huikeasta korisbuumista, ja toivomme katsojien löytävän tiensä katsomoon myös MM-karsintapeleihin.
Lipunmyynti Ranska-otteluun käynnistyy lokakuun alkupuolella. Tuttuun tapaan 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat saavat etuosto-oikeuden, joka käynnistyy 6.10. klo 10. Liity uutiskirjeen tilaajaksi tästä >>
Susijengin neljä edellistä ottelua kotiyleisön edessä olivat loppuunmyytyjä, joten etuosto-oikeudella pystyt varmistamaan paikkasi katsomossa.
Julkimyynti käynnistyy torstaina 9.10. klo 10.
MM-karsinnat pääsystä Qatarin MM-kisoihin käynnistyvät marras-joulukuun 2025 karsintaikkunalla, jatkuvat helmi-maaliskuun 2026 karsintaikkunalla ja huipentuvat vuoden päästä juhannuksen jälkeen kesä-heinäkuun 2026 karsintaikkunalla. Lohkon joukkueet kohtaavat MM-karsintalohkossa toisensa kahdesti, eli kertaalleen kummankin joukkueen kotikentällä.
MM-karsintalohko G:n neljästä joukkueesta kolme parasta etenee seuraavan seurajoukkuekauden aikana pelattaviin MM-jatkokarsintoihin, joihin G-lohko muodostaa MM-jatkokarsintalohkon yhdessä H-lohkon (Slovenia, Tshekki, Viro, Ruotsi) kolmen parhaan joukkueen kanssa.
Susijengi sai perjantaisessa MM-karsinta-avauksessaan muistutuksen nöyryyden merkityksestä, kun parhaimmillaan 26 pisteen karkumatkalla käynyt Unkari haki yllätysvoiton suomalaisvieraistaan. Susijengin avainmiehistöön kuuluva Edon Maxhuni kertoo joukkueen oppineen läksynsä ja saapuvansa maanantaina kentälle aivan uudella ilmeellä.
Susijengi ja Ranska ovat vahvistaneet miehistönsä maanantaina Espoossa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Susijengi lähtee Ranskaa vastaan samalla kokoonpanolla kuin perjantaina Unkaria vastaan, kun taas Ranska on tehnyt tusinaansa tilaa Euroliiga-miehille Matthew Strazelille ja Bodian Massalle.
Susijengin vieraaksi loppuunmyydylle Espoo Metro Areenalle saapuu maanantai-iltana hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska, joka aloitti MM-karsintaurakkansa vakuuttavalla voitolla Belgiasta. Fyysiseksi ja kollektiiviseksi luonnehdittu Ranska vahvistuu maanantaiksi vielä kahdella Euroliiga-tason runkopelaajalla, Matthew Strazelilla ja Bodian Massalla.
Susijengillä ja maanantaina Espoo Metro Areenalla pelattavassa MM-karsintaottelussa vastaan asettuvalla olympiahopeamitalisti Ranskalla on takanaan kiihkeä ja värikäs lähihistoria keskinäisistä arvokisa- ja karsintaotteluista. Suomalainen koripalloyleisö sai etenkin 2010-luvulla nautiskella koko joukon ikimuistoisia Suomi-Ranska-klassikoita.
NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.
Susijengi paisutti Unkarin kotivoittoputken neljän ottelun mittaiseksi kaatumalla perjantai-illan MM-karsinta-avauksessa Szombathelyssa 89–82 (60–39). Ottelun alkupuoliskolla aneemisesti esiintynyt ja 26 pisteen taakse jäänyt Susijengi kaivautui vielä voittokamppailuun mukaan, mutta Unkarin pelikuri riitti avausvoittoon.
Tänään perjantaina MM-karsintaurakkansa aloittavasta Susijengistä ylivoimaisesti eniten kokemusta illan vastustajasta on toista kauttaan Unkarin pääsarjaa pelaavalla Ilari Seppälällä. Unkarissa kovia teholukemia taiteileva Seppälä kertoo vakuuttuneensa paikallisten pelaajien taitotasosta ja pelikovuudesta.
Karsinnat kohti Qatarin vuoden 2027 MM-kisoja aloittavat Susijengi ja Unkari ovat nimenneet miehistönsä perjantai-illan karsintaotteluun Unkarin Szombathelyssa. Maajoukkueuransa ensimmäiset arvokisakarsintaottelut pelaavat perjantaina Susijengistä Miikka Muurinen ja Mustapha Amzil.
Susijengin karsinnat kohti Qatarin MM-kisoja käynnistyvät perjantaina vierasottelulla kotivoittoputkessa porskuttavaa Unkaria vastaan. Vaikkei Unkari kuulukaan eurokoriksen perinteisiin suurmaihin, varoittaa Teemu Rannikko perjantain kotijoukkueen koosta, taidosta, kollektiivisesta osaamisesta ja kiihkeästä kotiyleisöstä.
Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.