Alle 16-vuotiaat tytöt valmiina Espanjassa järjestettävään turnaukseen

7.8.2025 20:30 Alle 16-vuotiaat tytöt eli WU16-joukkue osallistuu Espanjan Zaragozassa järjestettävään turnaukseen 8.-11.8. Kyseiset pelit valmistavat EM-kisoihin.

WU16-joukkue lähtee innokkain mielin Espanjan turnaukseen.

Alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa valmistautumista EM-kisoihin, kun joukkue pelaa Espanjan Zaragozassa järjestettävässä turnauksessa Ranskaa, Espanjaa ja Belgiaa vastaan.  

Otteluohjelma

9.8. Suomi-Ranska klo 19.00

10.8. Espanja-Suomi klo 21.15

11.8. Belgia-Suomi 19.00

Joukkuepelaaminen ja -puolustaminen keskiössä

Joukkueen päävalmentaja Juha-Pekka Männistö pitää Espanjan pelejä merkityksellisinä.  

- Euroopan nuorten olympiafestivaaleissa pelimme olivat luottamusta herättäviä ja samoja asioita haluamme kehittää edelleen. Keskeisimmät painopisteet ovat joukkuepelaaminen ja joukkuepuolustaminen. Puolustus on se, jonka avulla pärjäämme. Haluamme vahvistaa treenaamiamme asioita niin harjoituksissa kuin myös tulevissa peleissä. 

- Belgia, Ranska ja Espanja ovat kaikki hyviä joukkueita. Haluamme jatkaa samalla tiellä, mille pääsimme olympiafestivaaleilla. Pyrimme pelaamaan rohkeasti omalla pelitavallamme. Nuorten olympiafestivaalit ja tämä Espanjan turnaus valmistavat meidät erittäin hyvin EM-kisoihin, jotka ovat 15.-23.8. Romaniassa, Pitestissa.

Ida Riihijärvi on yksi Suomen joukkueen avainpelaajista Espanjan turnauksessa ja tulevissa EM-kisoissa. 

 

Turnaukseen valitut pelaajat:

Sukunimi Etunimi Seura
Honkonen Maija BC Nokia/NoBA     
Kimario Aida TuNMKY/TSUA 
Koivisto Sofia Tapiolan Honka
Mattila Martta Tampereen Pyrintö
Nanje Veronika LePy
Rasanen Joella EBT
Riihelä Elli BC Nokia/NoBA
Riihijärvi Ida Tapiolan Honka
Suokas Matilda PuHu Juniorit/HBA
Tauriainen Eva TuNMKY/TSUA
Teivaanmäki Linnea ToPo
Vartia Veera HNMKY

Valmennus:

Päävalmentaja Juha-Pekka Männistö
Valmentaja Ray Ailus
Valmentaja Juha Oikarinen
Valmentaja Olivia Eklund
Fysioterapeutti Veera Kortelainen
 
12.2.2026 11:00 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt ja pojat kutsuttu maajoukkueleirille Kisakallioon

Suomen Koripalloliitto on kutsunut 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakallion Susi Training Centeriin leirille, joka järjestetään 2.-5.3.2026.

6.2.2026 11:11 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2026 EM-alkulohkot selvillä

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi torstaina nuorten EM-kisojen alkulohkot Freisingissa, Saksassa. 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan osalta odotetaan vielä vahvistusta sijainnista.

5.1.2026 19:05 Sudenpennut

Baltic Sea Basketball Cup -turnaus päätökseen - tytöt voittivat kultaa

Sudenpentujen Baltic Sea Basketball Cup -turnaus on saatu päätökseen. Maanantaina 5.1. turnauksen kolmansissa peleissään Suomen joukkueet kohtasivat Ruotsin. Suomen alle 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet nappasivat turnauksessa kultamitalit. Pojat sijoittuivat vastaavissa sarjoissa pronssille.

4.1.2026 22:30 Sudenpennut

Sudenpentujen Baltic Sea Cupin toinen päivä - tytöt voittivat virolaiset selkeästi

Sudenpennut kohtasivat Baltic Sea Basketball Cupin toisena turnauspäivänä Viron. Suomi nappasi voitot 16- ja 18-vuotiaissa tytöissä, pojat taas joutuivat toteamaan Viron olleen vahvempi.

3.1.2026 22:04 WU16

Sudenpentujen Baltic Sea Cupin avauspäivä - 3 voittoa

Sudenpentujen maajoukkuevuosi starttasi lauantaina Tallinnassa, Audentesin urheilukoululla, kun Baltic Sea Basketball Cup käynnistyi. Ensimmäisenä päivänä vastassa oli Latvia. Sudenpennut pärjäsivät varsin mukavasti, sillä neljästä ottelusta saldona oli kolme voittoa.

2.1.2026 10:00 Sudenpennut

Suomen nuorisomaajoukkueet valittu Baltic Sea Basketball Cupiin - pelit 3.-5.1.

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueet on valittu Baltic Sea Basketball Cupiin. Perinteinen turnaus pelataan Tallinnassa, Audentesin urheilukoulussa, 3.-5.1.2026.

7.12.2025 16:25 Sudenpennut

Espanja antoi Suomen 16-vuotiaille tytöille oppitunnin

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti kansainvälisen kutsuturnauksensa Ibizalla sunnuntaina. Vastaan asettunut Espanja oli tyly emäntä ja vei ottelun selvin lukemin 109–55.

6.12.2025 16:40 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaille tytöille terävä startti Ibizalla – Saksa kaatui 70-49

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue avasi kansainvälisen kutsuturnauksen Ibizalla vakuuttavalla voitolla Saksasta. Sudenpennut veivät ottelun nimiinsä lukemin 70–49.

4.12.2025 13:57 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kohtaavat Espanjan ja Saksan kutsuturnauksessa Ibizalla

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue matkusti tiistaina Espanjan Ibizalle, jossa edessä on kansainvälinen kolmen maan turnaus. Suomi kohtaa viikonloppuna Saksan ja isäntämaa Espanjan.

20.11.2025 12:13 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2026

Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden, Sudenpentujen, valmentajat on nimetty vuodelle 2026. Kaudella 2026 kaikki nuorten maajoukkueiden päävalmentajat ovat ensimmäistä kertaa Koripalloliiton päätoimisia työntekijöitä. Valmennustiimeissä yhdistyvät jatkuvuus ja uudet näkökulmat.

Näytä lisää vastaavia