Alle 16-vuotiaat tytöt pelasivat Espanjan turnauksen viimeisen ottelunsa - upea voitto Belgiasta

11.8.2025 22:59 Alle 16-vuotiaat tytöt eli WU16-joukkue pelasi viimeisen Espanjan Zaragozassa järjestettävän turnauksen ottelunsa, kun vastaan tuli Belgia. Suomi voitti pelin loistavasti lukemin 76-68. Joukkue suuntaa seuraavaksi kohti 15.8. alkavia Romanian EM-kisoja.

WU16-maajoukkue otti loistavan voiton Belgiasta. Kuva: Ville Vuorinen, kuva joukkueen aiemmista kesän peleistä.

Ida Riihijärvi oli tehokkaalla pelipäällä Belgiaa vastaan. Kuva: Ville Vuorinen, kuva joukkueen aiemmista kesän peleistä.

Alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi viimeisen valmistavan ottelunsa ennen EM-kisoja, kun joukkue kohtasi Belgian.

Omaan pelitapaan luottaen

Päävalmentaja Juha-Pekka Männistön mukaan Belgia aloitti ottelun erittäin hyvin.

- Vastustaja heitti ensimmäiseen kahteen minuuttiin neljä kolmen pisteen heittoa. Jäimme alussa vähän takamatkalle. Sen verran joukkueemme on kuitenkin kasvanut, että pysyimme rauhallisina. Luotimme siihen, että kärsivällisesti omaa pelitapaamme noudattamalla tulisimme ottelun voittamaan.

- Aika nopeasti saimme pelin tasoihin ja olimme lähes koko ottelun ajan hallitsevampi osapuoli. Joukkue osoitti sitkeytensä ja saimme hienon voiton ennen EM-kisoja. Erityisesti irtopallopelaaminen oli parantunut tähän peliin verrattuna edellisiin otteluihin.

Innokkain mielin EM-kisoja kohti

- Pystyimme tiivistämään puolustusta ja parantamaan niissä asioissa, joista olemme paljon puhuneet. Oikealla tiellä olemme. Turnaus ajoi asiansa ja valmisti meidät erinomaisesti EM-kisoja varten. Hyvillä mielin lähdemme Romaniaan pelaamaan! 

Ida Riihijärvi oli tehokkaalla pelipäällä Belgiaa vastaan. Kuva: Ville Vuorinen

Suomen parhaat pisteiden tekijät olivat Veronika Nanje (17/2) ja Ida Riihijärvi (16/5). Belgialta esiin nousi Manon Keppenne (19/5). 

Yhteenveto

Belgia-Suomi 68-76 (19-13, 10-23, 22-13 ja 17-27). Espanjan turnaus, Espanja, Zaragoza, 11.8.2025

 
5.1.2026 19:05 Sudenpennut

Baltic Sea Basketball Cup -turnaus päätökseen - tytöt voittivat kultaa

Sudenpentujen Baltic Sea Basketball Cup -turnaus on saatu päätökseen. Maanantaina 5.1. turnauksen kolmansissa peleissään Suomen joukkueet kohtasivat Ruotsin. Suomen alle 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet nappasivat turnauksessa kultamitalit. Pojat sijoittuivat vastaavissa sarjoissa pronssille.

4.1.2026 22:30 Sudenpennut

Sudenpentujen Baltic Sea Cupin toinen päivä - tytöt voittivat virolaiset selkeästi

Sudenpennut kohtasivat Baltic Sea Basketball Cupin toisena turnauspäivänä Viron. Suomi nappasi voitot 16- ja 18-vuotiaissa tytöissä, pojat taas joutuivat toteamaan Viron olleen vahvempi.

3.1.2026 22:04 WU16

Sudenpentujen Baltic Sea Cupin avauspäivä - 3 voittoa

Sudenpentujen maajoukkuevuosi starttasi lauantaina Tallinnassa, Audentesin urheilukoululla, kun Baltic Sea Basketball Cup käynnistyi. Ensimmäisenä päivänä vastassa oli Latvia. Sudenpennut pärjäsivät varsin mukavasti, sillä neljästä ottelusta saldona oli kolme voittoa.

2.1.2026 10:00 Sudenpennut

Suomen nuorisomaajoukkueet valittu Baltic Sea Basketball Cupiin - pelit 3.-5.1.

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueet on valittu Baltic Sea Basketball Cupiin. Perinteinen turnaus pelataan Tallinnassa, Audentesin urheilukoulussa, 3.-5.1.2026.

7.12.2025 16:25 Sudenpennut

Espanja antoi Suomen 16-vuotiaille tytöille oppitunnin

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti kansainvälisen kutsuturnauksensa Ibizalla sunnuntaina. Vastaan asettunut Espanja oli tyly emäntä ja vei ottelun selvin lukemin 109–55.

6.12.2025 16:40 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaille tytöille terävä startti Ibizalla – Saksa kaatui 70-49

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue avasi kansainvälisen kutsuturnauksen Ibizalla vakuuttavalla voitolla Saksasta. Sudenpennut veivät ottelun nimiinsä lukemin 70–49.

4.12.2025 13:57 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kohtaavat Espanjan ja Saksan kutsuturnauksessa Ibizalla

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue matkusti tiistaina Espanjan Ibizalle, jossa edessä on kansainvälinen kolmen maan turnaus. Suomi kohtaa viikonloppuna Saksan ja isäntämaa Espanjan.

20.11.2025 12:13 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2026

Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden, Sudenpentujen, valmentajat on nimetty vuodelle 2026. Kaudella 2026 kaikki nuorten maajoukkueiden päävalmentajat ovat ensimmäistä kertaa Koripalloliiton päätoimisia työntekijöitä. Valmennustiimeissä yhdistyvät jatkuvuus ja uudet näkökulmat.

29.10.2025 12:17 WU16

Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueiden kutsutut pelaajat marraskuun leirille

Suomen Koripalloliitto on kutsunut 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakallion Susi Training Centeriin leireille, jotka järjestetään 24.-27.11.2025.

23.8.2025 14:35 Sudenpennut

Kokemusta taskussa – WU16-joukkueelle tiukka tappio EM-kisojen päätösottelussa

Alle 16-vuotiaat tytöt pelasivat lauantaina EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Belgiaa vastaan. Vastustaja oli tällä kertaa parempi numeroin 64-60. Suomen sijoitus turnauksessa on 16.

Näytä lisää vastaavia