25.7.2025 16:46 Suomen 16-vuotiaat ytöt ottivat voiton olympiafestivaalin sijoitusottelussa, kun Unkari kaatui tasaisessa kamppailussa lukemin 64–57. Ratkaisut nähtiin neljännellä jaksolla Suomen puolustaessa kurinalaisesti ja pelatessa joukkueena vahvasti loppuun saakka.
Kuva olympiafestivaalin Saksa-ottelusta. Kuva: EYOF
Ottelun ensimmäisellä jaksolla Sudenpentujen tassut liikkuivat vikkelästi ja Suomi rakensi nopeasti johtoaseman.
– Alussa tulimme peliin hyvin ja näytti siltä, että vastustaja ei pysy meidän mukanamme ja pääsisimme karkuun – ehkä erehdyimme jopa ajattelemaan, että rallattelemme helppoon voittoon. Mutta näissä peleissä yleensä vastustajatkin ovat hyviä, päävalmentaja Juha-Pekka Männistö sanoo.
Toisella jaksolla Unkari pääsi peliin mukaan nopeilla hyökkäyksillä, ja kolmannella jaksolla siirtyi jopa johtoon. Unkari onnistui myös jakamaan vastuuta tasaisesti joukkueen kesken. Aloitusviisikon pelaajien ulkopuolelta syntyi pelissä yhteensä 39 pistettä.
– Toisella jaksolla meille tuli huono hetki ja vastustaja juoksi koreja. Kolmannella jaksolla he pääsivät rinnalle ja ohikin. Koris on kuitenkin siitä hieno peli, että pelin sisällä on monta peliä ja annetaan uusia mahdollisuuksia, Männistö toteaa.
Neljännellä jaksolla Sudenpennut osoittivat sitkeytensä. Joukkue piti päänsä kylmänä ja käänsi ottelun edukseen päätösjakson toisella puolikkaalla.
Suomen joukkueesta kaksinumeroisia pistesaaliita keräsivät Elli Riihelä (21/14/5 syöttöä), Maija Honkonen (14/3/4 riistoa) ja Ida Riihijärvi (10/4).
Voiton myötä Suomi pelaa huomenna olympiafestivaalin päätösottelussaan sijoista 5–6. Ottelun vastustaja vahvistuu perjantain aikana.
Alle 16-vuotiaat tytöt pelasivat perjantaina EM-kisojen ottelussa Iso-Britanniaa vastaan. Vastustaja oli tällä kertaa parempi lukemin 74-66.
Alle 16-vuotiaat tytöt pelasivat keskiviikkona EM-kisojen ottelussa Israelia vastaan. Vastustaja oli tällä kertaa parempi lukemin 84-75.
WU16-maajoukkue pelasi sunnuntaina EM-kisojen ottelussa Unkaria vastaan. Vastustaja oli tällä kertaa parempi numeroin 70-51.
Alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi lauantaina EM-kisojen toisen pelinsä. Vastassa oli tällä kertaa Puola, joka vei ottelun numeroin 81-61.
Alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi perjantaina ensimmäisen EM-kisojen ottelunsa Tšekkiä vastaan. Sudenpennut pelasivat tyylikkäästi voittaen selvin lukemin 69-52.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa Romanian Pitestissä järjestettävissä EM-kisoissa 15.-23.8. Ensimmäisenä vastaan tulee Tšekki 15.8.
Alle 16-vuotiaat tytöt eli WU16-joukkue pelasi viimeisen Espanjan Zaragozassa järjestettävän turnauksen ottelunsa, kun vastaan tuli Belgia. Suomi voitti pelin loistavasti lukemin 76-68. Joukkue suuntaa seuraavaksi kohti 15.8. alkavia Romanian EM-kisoja.
Alle 16-vuotiaat tytöt eli WU16-joukkue pelasi toisen Espanjan Zaragozassa järjestettävän turnauksen ottelunsa kisaisäntä Espanjaa vastaan. Espanja oli kuitenkin liian iso pala purtavaksi ja he veivät pelin 69-40.
Alle 16-vuotiaat tytöt eli WU16-joukkue osallistuu Espanjan Zaragozassa järjestettävään turnaukseen 8.-11.8. Ensimmäisessä ottelussa Sudenpennut kohtasivat Ranskan, joka vei kuitenkin voiton numeroin 70-44.
Alle 16-vuotiaat tytöt eli WU16-joukkue osallistuu Espanjan Zaragozassa järjestettävään turnaukseen 8.-11.8. Kyseiset pelit valmistavat EM-kisoihin.