15-vuotiailla kolmen voiton päivä Kisakalliossa

11.8.2023 17:15 Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueelle kertyi perjantaina kolme voittoa. Tytöt olivat täysin omaa luokkaansa ja nappasivat kaksi voittoa. Poikien saldona oli yksi voitto ja yksi tappio.

Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue

Suomi 1 – Islanti 1 80-48

Suomi oli tehnyt muutoksia kokoonpanoihinsa. Päivän ensimmäisen pelin joukkue vei nimiinsä selvänumeroisesti 80-48 (30-24).

Vielä ensimmäisen puoliajan islantilaiset pysyivät Suomen kyydissä mukana. Toisen puoliajan aikana Sudenpennut kuitenkin menivät menojaan. Etenkin päätösjakso oli joukkueelta loista. Se merkittiin Suomelle 29-9.

Suomi oli jälleen vahva levypalloissa, joita joukkueelle kertyi 77. Niistä 42 tuli hyökkäyspäässä.

Kaikki Suomen pelaajat pääsivät pisteiden makuun. Emili Melnikova 19/6/4 koriin johtanutta syöttöä jatkoi hyviä otteitaan. Aino Koskelalle kirjattiin 14 pistettä, yhdeksän levypalloa ja viisi koriin johtanutta syöttöä. Rebekka Rut Steingrímsdóttir teki Islannille 14 pistettä.

Ottelutilasto

Suomi 2 – Islanti 2 82-27

Päivän toisessa ottelussa 15-vuotiaat tytöt menivät menojaan. Voitto kirjattiin Suomelle 82-27 (46-14).

Suomen puolustus oli rautaista läpi ottelun. Islanti ei pystynyt tekemään vastaan yli kymmentä pistettä yhdelläkään jaksolla. Islannille kertyi 49 menetystä.

11 pelaajaa Sudenpennuista ylsi pisteille. Moona Harju 21/3 oli pistekuningatar. Lilja Nyström 11/8 esiintyi myös vahvasti. Alessia Kilpeläiselle kirjattiin 12 pistettä ja seitsemän riistoa.

Ottelutilasto

Alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkue

Suomi 1 – Islanti 1 65-75

Päivän ensimmäisessä ottelussa Suomen taistelu ei riittänyt voittoon. Voitto kirjattiin Islannille 75-65 (38-40).

Suomen parhaat hetket osuivat toiselle jaksolle, jonka joukkue vei nimiinsä 20-11. Toisella puoliajalla Islanti oli kuitenkin askeleen edellä ja nappasi sen turvin voiton.

Suomelta 11 pelaajaa ylsi pisteille. Korkeimman pistemäärän kirjautti Reino Saivosalmi 17/6/4 koriin johtanutta syöttöä. Olli Laitinen 9/11 taisteli vahvasti korin alla. Róbert Óskarsson pussitti Islannille 30 pistettä.

Ottelutilasto

Suomi 2 – Islanti 2 85-72

Päivän toisessa poikien ottelussa Suomi pääsi jälleen voiton makuun. Voitto kirjattiin pojille 85-72 (46-34).

Sudenpennut olivat vahvempia ensimmäisellä puoliajalla. Islanti kuitenkin nousi vielä iskuetäisyydelle kolmannen jakson aikana. Suomen kylmähermoisuus päätösjaksolla kuitenkin varmisti voiton.

Suomelta 11 pelaajaa ylsi pisteille. Korkeimman pistemäärän kasasi Samuel Isotalo 18/2/4 koriin johtanutta syöttöä. Benjamin Passila jatkoi vahvoja otteitaan. Hänelle kirjattiin 16 pistettä ja 17 levypalloa. Pétur Harðarson teki Islannille 26 pistettä.

Ottelutilasto

 
8.8.2025 22:35 Sudenpennut

15-vuotiaiden Nordic Open -turnaus saatiin pakettiin - tytöille hopeaa, pojille neljäs sija

Suomen WU15- ja MU15-maajoukkueet pelasivat tänään viimeiset Nordic Open -turnauspelinsä. Tytöt saavuttivat turnauksessa toisen sijan ja pojat sijoittuivat neljänneksi.

7.8.2025 22:54 Sudenpennut

15-vuotiaiden maajoukkueen Nordic Open -turnauksen pelit jatkuivat - Suomen tytöille hieno voitto

Suomen WU15- ja MU15-maajoukkueet kohtasivat kolmannessa Nordic Open -turnauspelissään Saksan. Tytöt voittivat ottelunsa numeroin 66-48 ja pojat hävisivät 53-67.

5.8.2025 22:54 Sudenpennut

15-vuotiaiden maajoukkueet jatkoivat Nordic Open -turnauksen pelejään - Suomen tytöille ja pojille upeat voitot

Suomen WU15- ja MU15-maajoukkueet kohtasivat toisessa Nordic Open -turnauspelissään Tanskan. Tytöt voittivat ottelunsa numeroin 72-64 ja pojat 104-74.

4.8.2025 21:10 Sudenpennut

15-vuotiaiden maajoukkueet aloittivat Nordic Open -turnauksen Kisakalliossa - Islanti vei molemmat pelit

Suomen WU15- ja MU15-maajoukkueet kohtasivat ensimmäisessä Nordic Open -turnauspelissään Islannin. Tytöt hävisivät ottelunsa numeroin 76-54. Pojat puolestaan taipuivat Islannille jännittävässä pelissä 79-78.

3.8.2025 19:45 Sudenpennut

15-vuotiaiden maajoukkueet pelaavat ensi viikolla Nordic Open -turnauksessa Kisakalliossa

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet kokoontuvat Kisakallion Susi Training Centeriin 4.–8. elokuuta Nordic Open -turnauksen merkeissä. Otteluihin on vapaa pääsy paikan päällä, ja ne ovat katsottavissa suorana KorisTV:stä.

27.7.2025 18:25 Sudenpennut

WU15 ja MU15 päättivät Liettuan leiriviikon – tytöiltä ehjä voitto, pojilta selkeitä kehitysaskeleita

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet pelasivat toiset maaottelunsa Liettuaa vastaan Anykščiaissa. Tytöt nappasivat toisen voittonsa ehjällä pelillä ja pojat onnistuivat parantamaan otteitaan perjantain ottelusta. Molemmille joukkueille leiriviikko tarjosi vahvan pohjan tulevalle Nordic Open -turnaukselle.

25.7.2025 23:35 Sudenpennut

15-vuotiaat pelasivat ensimmäiset maaottelunsa – tytöt kampesivat voiton, Liettua päihitti pojat

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti maaottelu-uransa Anykščiaissa hyvällä vireellä voittamalla Liettuan viidellä pisteellä. Poikien pelissä Liettua vei voiton selvällä marginaalilla.

24.7.2025 08:50 Sudenpennut

15-vuotiaiden maajoukkueet leireilevät ja pelaavat tällä viikolla Liettuassa

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet hikoilevat paraikaa harjoitusleirillä Liettuan Anykščiaissa. Perinteikäs leiri huipentuu perjantaina ja sunnuntaina pelattaviin maaotteluihin Liettuaa vastaan.

16.7.2025 15:29 Sudenpennut

Alle 15-vuotiaat tytöt ja pojat valittu Liettuan leirille

WU15- ja MU15-maajoukkueet ovat Liettuassa leirillä 21.-28.7. ja pelaavat siellä harjoitusmaaottelut Liettuaa vastaan. Molemmista Suomen joukkueista lähtee leirille 18 pelaajaa.

27.5.2025 14:29 Sudenpennut

Maajoukkueessa ei pelata postinumerolla – 15-vuotiaiden leirityksessä pelaajia 24 eri seurasta

Juuri päättyneet 15-vuotiaiden eli 2010-syntyneiden ikäluokan maajoukkueleirit kokosivat yhteen lähes 60 nuorta koripalloilijaa 24 eri seurasta. Maajoukkuevalinnat kertovat, että laadukasta valmennustyötä tehdään ympäri Suomea.

Näytä lisää vastaavia