30.5.2024 14:09 ToPon kapteeni johdatti kasvattajaseuransa historian ensimmäiseen naisten Korisliiga-mestaruuteen tänä keväänä. Joukkue putsasi koko palkintopöydän, kun joukkue myös juhli Suomen Cupin mestaruutta talvella.
Kuva: Ville Vuorinen
Tuukkanen tilastoi mestarijoukkueelle 13,3 pistettä, 8,8 levypalloa ja 5,2 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden viime kaudella. Liigamestaruus oli finaalien MVP:lle uran toinen kotimaan kentillä, mutta samalla se oli sitäkin rakkaampi. Vuosi sitten hopeamitalit kaulassa joukkue päätti uuden kauden olevan kultajahti, ja tästä kapteeni myös piti esimerkillään huolen.
Mestaruutta juhlittiin Munkkiniemessä pitkään ja hartaasti, joten tässä kohtaa on hyvä palata muistelemaan mennyttä.
- Oli mageeta tuoda seuran ensimmäinen mestaruus ja varsinkin, kun katsomossa oli niin paljon ihmisiä, joiden kanssa olen ollut yhdessä ToPossa jo -90 luvulla, Tuukkanen kertaa kevään tapahtumia seuran tiedotteessa.
- Vielä ei ole tullut vastaan mitään syytä sille, että lopettaisin pelaamisen. GM ja uusi valmentaja vakuuttivat minut siitä, että ensi kaudella tulen vielä näkemään naisskorisskenessä uusia ja upeita juttuja.
- Viime kauden tehokkain suomalainen, finaalien MVP ja yksi kaikkien aikojen suomalaispelaajista. Tällainen pelaaja on kiva saada omaan joukkueeseen. Taru tuo lisäarvoa kentälle, treeneihin ja pukuhuoneeseen sekä tietysti pienten ja vikkelien pelaajien prässäämiseen, joukkueen päävalmentaja Arttu Tammi kommentoi.
- Upea uutinen kesän alkuun saada meidän ikinuori Taru jatkamaan ToPo-paidassa! Jo useamman kauden rakkaudesta lajiin operoinut Tuukkanen tuo kokemuksellaan ja johtajuudellaan korvaamattoman suunnannäyttäjän joukkueeseen, naisten joukkueen GM Saara Wahlgren iloitsee uutisesta.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Tampereen Pyrinnön naisten Korisliiga-joukkue vahvistuu toisella ulkomaalaispelaajalla. 183-senttinen yhdysvaltalainen Mari Stewart saapuu Tampereelle yksivuotisella sopimuksella.
BC Nokian naisten Korisliiga-joukkueeseen liittyy viime kaudella Tampereen Pyrintöä edustanut Tuulia Timo. Jo yli kymmenen vuoden liigakokemuksella Tuulia Timo tuo joukkueeseen kokemusta liigapeleistä.
Naisten Korisliigassa pelaava Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltaispelaaja A´Lexus Harrisonin kanssa.
Tampereen Pyrintö on solminut kautta 2024-25 koskevan sopimuksen kasvattajaseuraansa palaavan vuonna 1997 syntyneen Heta Äijäsen kanssa.
Tulevaan kauteen valmistautuva kotkalainen Peli-Karhut on kiinnittänyt joukkueen takakentälle Antoinette Thompsonin.