Sudenpennut kahdeksan parhaan joukossa EM-kisoissa! Tyttöjen U18-maajoukkue päihitti Slovenian

7.8.2024 18:54 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni kahdeksan parhaan joukkoon Portugalissa pidettävissä EM-kisoissa. Sudenpennut voitti neljännessä pelissään Slovenian 69-59 (37-29).

Suomi tuuletti pääsyä kahdeksan parhaan joukkoon Slovenian kustannuksella. Kuva: FIBA

Ensimmäisen jakson jälkeen Suomi oli tappiolla 10-15, mutta ennen puoliaikaa johtoasema siirtyi lopullisesti Sudenpennuille.

– Ensimmäisessä erässä emme olleet parhaimmillamme levypallopelaamisen suhteen. Se vei meiltä siirtymämahdollisuuksia pois ja hyökkääminen puolella kentällä heidän passiivista puolustusta vastaan oli haastavaa, Suomen päävalmentaja Niko Hellman aloitti.

– Mutta toisessa erässä tehtiin ennen kaikkea meidän levypallopelaamisessa merkittävä parannus. Hoidimme puolustuslevypallot, saimme siirtymähyökkäyksiä ja onnistuimme myös puolen kentän hyökkäyksissä paremmin.

Läpi toisen puoliajan Sudenpennut piteli tassuissaan johtoasemaa, joka kohosi pariin kertaankin 10 pisteen tuntumaan, muttei sen isommaksi. Slovenia pääsi vielä kalkkiviivoilla kolmen pisteen päähän, kunnes Venla Patrikaisen kolmonen ja Nicole Ogunin nosto hyökkäyslevypallon jälkeen sinetöi viimeistään voiton.

– Meillä oli tiedossa, että Slovenia kuormittaa todella vahvasti heidän aloitusviisikkoaan. Uskoimme, että jos tehdään kovaa töitä, hoidetaan levypallot, juostaan aina ja pakotetaan Slovenia juoksemaan meidän kanssa, niin olemme vahvoilla. Ne osoittautuivat ratkaiseviksi asioiksi toisella puoliajalla.

Tilastojen valossa Suomi otti esimerkiksi 11 hyökkäyslevypalloa vastustajaa enemmän ja menetti pallon kahdesti vähemmän (14-16).

– Puolella kentällä meillä oli haasteita läpi ottelun, mutta voitimme pallonhallintapelin ja se riitti tänään 10 pisteen voittoon. Ei tämä ollut meiltä nappisuoritus. Pystymme kyllä parempaan.

Suomen pistenikkareihin lukeutuivat Erika Mace (18/6), Venla Patrikainen (13/7) ja Lilli Onnela (11/10). Slovenian ykkönen oli Maja Uranker (20/1).

Voitolla Suomi varmisti paikkansa kahdeksan parhaan joukossa. Tämän vuoden 18-vuotiaiden kisoissa panoksena on mitalipelien lisäksi myös MM-kisapaikka 19-vuotiaiden MM-kisoihin, joihin etenee viisi parasta.

– A-divisioonassa pelaavissa nuorisomaajoukkueissa minimitavoite, minkä eteen teemme parhaamme, on sarjapaikan uusiminen. Se minimitavoite on saavutettu ja se on meille kaikille helpotus. Meidän päätavoite oli päästä kahdeksan parhaan joukkoon, mikä on myös saavutettu. Kaikkien on syytä olla erittäin tyytyväisiä.

– Nyt jäljellä on meidän unelmatavoite, joka on mahdollista saavuttaa seuraavassa ottelussa menemällä mitalipeleihin ja saavuttamalla paikka MM-kisoihin.

Suomi pelaa huomenna klo 17:30 Suomen aikaa joko Puolaa tai Serbiaa vastaan.

> Ottelutilastot

Henkilöt

 
11.8.2024 23:25 Nuorten EM-kilpailut

Belgia päihitti Sudenpennut tyttöjen U18 EM-kisojen päätösottelussa

Suomi sijoittui kahdeksanneksi Portugalissa pidetyissä 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa. Suomi hävisi päätöspelissään Belgialle 53-68 (31-38).

11.8.2024 00:08 Sudenpennut

Unkari vei Sudenpennuilta mahdollisuuden MM-kisapaikkaan tyttöjen U18 EM-kisoissa

Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).

8.8.2024 21:51 Nuorten EM-kilpailut

Serbia vei mitalipelit Sudenpentujen nenän edestä tyttöjen U18 EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Portugalissa pidettävien EM-kisojen puolivälierissä Serbialle 70-76 (43-39). Suomi pelaa täten sijoista 5-8 ja panoksena on edelleen MM-kisapaikka.

5.8.2024 23:47 Sudenpennut

Suomen tyttöjen U18-maajoukkueelle EM-kisojen alkulohkon kakkossija – Ranska osoittautui paremmaksi kolmannessa pelissä

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa Portugalissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Ranska voitti Sudenpennut 55-93 (30-47). Suomi sijoittui alkulohkossaan toiseksi ja kohtaa Round of 16 -vaiheessa Slovenian keskiviikkona.

4.8.2024 19:14 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut riisti ja raastoi Luxemburgin palasiksi tyttöjen U18 EM-kisojen toisessa alkulohko-ottelussa

Portugalissa eilen alkaneissa tyttöjen U18 EM-kisoissa Suomi jatkaa voittamattomana kahden alkulohko-ottelun jälkeen. Sudenpennut päihitti Luxemburgin 63-89 (27-41) ja pelaa B-lohkon piikkipaikasta huomenna Ranskaa vastaan.

3.8.2024 22:26 Sudenpennut

Suomen tyttöjen U18-maajoukkue aloitti EM-kisansa makealla voitolla Israelista

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti A-divisioonan EM-kisansa tänään Portugalissa. Sudenpennut ohitti vastustajansa lopullisesti kolmannella jaksolla ja päihitti Israelin 89-79 (44-45).

2.8.2024 18:30 Nuorten EM-kilpailut

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa EM-kisansa Portugalissa lauantaina

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisaurakkansa Portugalin Matosinhosissa lauantaina 3.8.. Suomen kanssa samassa alkulohkossa ovat Israel, Luxemburg ja Ranska.

10.7.2023 08:57 Nuorten EM-kilpailut

Elina Aarnisalo on 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisojen pistekuningatar

Eilen Turkin Konyassa päättyneissä 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Sudenpentujen Elina Aarnisalo, 17, kruunattiin pistekuningattareksi. Aarnisalo heitti keskimäärin 23,0 pistettä per ottelu.

9.7.2023 21:48 Nuorten EM-kilpailut

Belgia vei voiton Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelta EM-kisojen päätöspelissä

Suomi sijoittui kymmenenneksi Turkin Konyassa pelatuissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa, kun päätöspelissä Sudenpennut kärsivät tappion Belgialle 54-80 (22-43).

8.7.2023 21:55 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen aktiivisuus kohti koria palkittiin lopussa Israelia vastaan

Turkissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi meni kalkkiviivoilla ohitse Israelista ja pääsi juhlimaan toiseksi viimeisessä ottelussaan voittoa numeroin 81-76 (40-41). Suomi pelaa täten huomenna sijoista 9-10.

Näytä lisää vastaavia