Serbia vei mitalipelit Sudenpentujen nenän edestä tyttöjen U18 EM-kisoissa

8.8.2024 21:51 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Portugalissa pidettävien EM-kisojen puolivälierissä Serbialle 70-76 (43-39). Suomi pelaa täten sijoista 5-8 ja panoksena on edelleen MM-kisapaikka.

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueella on vielä panoksena MM-kisapaikka. Kuva: FIBA.

Ensimmäinen puoliaika oli Sudenpentujen, kun suomalaiset karkasivat parhaimmillaan jo 13 pisteen taakse. Serbia sai kuitenkin kirittyä eron neljään puoliajalle mennessä.

Kolmannella jaksolla johto heitteli puolelta toiselle, mutta päätösjakson alkupuolella Serbia pääsi lopullisesti johtoon. Sudenpennut sinnitteli iskuetäisyydellä, muttei päässyt lopulta rinnalle tai ohi.

– Ylipäätään ottelun jälkeen on helppo olla ylpeä pelaajista. Voitimme levypallopelin ja aiheutimme vastustajalle enemmän menetyksiä kuin meille. Sitä kautta saimme merkittävästi enemmän korintekoyrityksiä. Laitoimme itsemme paikkaan, että meillä oli hyvät mahdollisuudet voittaa, mutta valitettavasti vastustaja oli tuon 6 pistettä parempi ja eteni mitalipeleihin meidän sijasta, Suomen päävalmentaja Niko Hellman kommentoi.

Sudenpennut haki peräti 20 hyökkäyslevypalloa ja pakotti Serbian 24 menetykseen. Serbia taas heitti vapaaheittonsa loistavalla tarkkuudella 26/30 (86,7%).

Suomen pistenelikko oli Tiia Talonen (20/2), Lilli Onnela (17/7), Sohvi Saviniemi (12/4) ja Nicole Ogun (10/4). Serbialta erottuivat muun muassa Angelina Davorija (17/2) ja Jovana Popovic (15/4).

Tappion vuoksi Suomi pelaa nyt sijoista 5-8. EM-kisojen viisi parasta joukkuetta pääsee ensi kesäksi 19-vuotiaiden MM-kisoihin. Suomella ei ole yhtään edustusta historiansa aikana 19-vuotiaiden MM-kisoissa.

– Vaikka tässä pelissä kohtasimmekin pettymyksen, niin panosta riittää vielä turnauksessa. Välipäivien jälkeen on kaksi ottelua, jotka voittamalla on mahdollisuudet saavuttaa historiallinen U19 MM-kisapaikka.

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen historian paras sijoitus A-divisioonan EM-kisoissa on 7.

> Ottelutilastot

Henkilöt

 
11.8.2024 23:25 Nuorten EM-kilpailut

Belgia päihitti Sudenpennut tyttöjen U18 EM-kisojen päätösottelussa

Suomi sijoittui kahdeksanneksi Portugalissa pidetyissä 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa. Suomi hävisi päätöspelissään Belgialle 53-68 (31-38).

11.8.2024 00:08 Sudenpennut

Unkari vei Sudenpennuilta mahdollisuuden MM-kisapaikkaan tyttöjen U18 EM-kisoissa

Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).

7.8.2024 18:54 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut kahdeksan parhaan joukossa EM-kisoissa! Tyttöjen U18-maajoukkue päihitti Slovenian

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni kahdeksan parhaan joukkoon Portugalissa pidettävissä EM-kisoissa. Sudenpennut voitti neljännessä pelissään Slovenian 69-59 (37-29).

5.8.2024 23:47 Sudenpennut

Suomen tyttöjen U18-maajoukkueelle EM-kisojen alkulohkon kakkossija – Ranska osoittautui paremmaksi kolmannessa pelissä

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa Portugalissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Ranska voitti Sudenpennut 55-93 (30-47). Suomi sijoittui alkulohkossaan toiseksi ja kohtaa Round of 16 -vaiheessa Slovenian keskiviikkona.

4.8.2024 19:14 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut riisti ja raastoi Luxemburgin palasiksi tyttöjen U18 EM-kisojen toisessa alkulohko-ottelussa

Portugalissa eilen alkaneissa tyttöjen U18 EM-kisoissa Suomi jatkaa voittamattomana kahden alkulohko-ottelun jälkeen. Sudenpennut päihitti Luxemburgin 63-89 (27-41) ja pelaa B-lohkon piikkipaikasta huomenna Ranskaa vastaan.

3.8.2024 22:26 Sudenpennut

Suomen tyttöjen U18-maajoukkue aloitti EM-kisansa makealla voitolla Israelista

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti A-divisioonan EM-kisansa tänään Portugalissa. Sudenpennut ohitti vastustajansa lopullisesti kolmannella jaksolla ja päihitti Israelin 89-79 (44-45).

2.8.2024 18:30 Nuorten EM-kilpailut

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa EM-kisansa Portugalissa lauantaina

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisaurakkansa Portugalin Matosinhosissa lauantaina 3.8.. Suomen kanssa samassa alkulohkossa ovat Israel, Luxemburg ja Ranska.

10.7.2023 08:57 Nuorten EM-kilpailut

Elina Aarnisalo on 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisojen pistekuningatar

Eilen Turkin Konyassa päättyneissä 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Sudenpentujen Elina Aarnisalo, 17, kruunattiin pistekuningattareksi. Aarnisalo heitti keskimäärin 23,0 pistettä per ottelu.

9.7.2023 21:48 Nuorten EM-kilpailut

Belgia vei voiton Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelta EM-kisojen päätöspelissä

Suomi sijoittui kymmenenneksi Turkin Konyassa pelatuissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa, kun päätöspelissä Sudenpennut kärsivät tappion Belgialle 54-80 (22-43).

8.7.2023 21:55 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen aktiivisuus kohti koria palkittiin lopussa Israelia vastaan

Turkissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi meni kalkkiviivoilla ohitse Israelista ja pääsi juhlimaan toiseksi viimeisessä ottelussaan voittoa numeroin 81-76 (40-41). Suomi pelaa täten huomenna sijoista 9-10.

Näytä lisää vastaavia