Mestaruuden voittaneessa naisten Unified-joukkueessa tunnelma tapissa: ”Kokonaisuudessaan saavutuksemme ovat olleet todella merkityksellisiä ja tärkeitä”

27.6.2023 09:46 Sisusudet kaatoi finaalissa Egyptin 26–16 voittaen 2. divisioonan mestaruuden Berliinissä käydyissä Special Olympics -kesämaailmankisoissa. Kisamatkasta muodostui joukkueelle ikimuistoinen.

Suomen leirissä ilo oli ylimmillään finaalin jälkeen. Kuvat: Paralympiakomitea

Mestaruuden voittaneen Sisususien leirissä tunnelmat olivat kisojen jälkeen kotimatkalla vielä aivan huipussaan:

”Ihan mahtavaa, ikimuistoista, mutta myös ajoittain raskasta. On ollut hienoa päästä pelaamaan ja tutustumaan muiden maiden sekä lajien urheilijoihin.”

”Saa olla ylpeä meidän toiminnasta ja yhteisöstä. Kisat menivät paremmin kuin odotettiin. En uskonut, että voidaan voittaa kultaa!”

”Finaalivoitto, ylipäätään todella kiitollinen olo kaikista unohtumattomista kokemuksista, joita päästiin jengin kanssa kokemaan. Ihan huippu yhteishenki!”

”On ollut kunnia-asia edustaa Suomea ja kultamitali kruunasi koko mahtavan reissun. Kokonaisuudessaan saavutuksemme ovat olleet todella merkityksellisiä ja tärkeitä.”

”Sitä ei edes vielä täysin käsitä, miten iso juttu tämä on.”

”Hienoa, että Special Olympics -kisat on näkynyt myös Suomen mediassa ja se osoittaa arvostusta.”

Suomelle kiitosta Unified-koriksen pelaamistavasta

Joukkueen valmentaja Milla Haglund myöntää, että aikataulu teki reissusta ajoittain hektisen, mutta loistava joukkuehenki oli vahva voimavara, joka kantoi vaikeuksienkin keskellä.

Nousujohteinen turnaus huipentui 2. divisioonan mestaruuteen.

- Pelillisesti kehityttiin turnauksen mittaan valtavasti. Alussa vähän säikähdettiin fyysisyyttä, joka oli selkeästi kovempaa kuin kotimaan peleissä. Finaalissa se kääntyi jo meidän voitoksemme, kun ei säikähdytty sitä, vaan pystyimme vastaamaan siihen, Haglund kommentoi.

Nette Tuominen (vas) syöttää pallon Veera Sääskelle. Kuva: Paralympiakomitea
Nette Tuominen (vas) syöttää pallon Veera Sääskelle. Kuva: Paralympiakomitea

Suomi sai paljon kiitosta tarkkailijoilta siitä, miten Unified-koripallon lainalaisuudet toteutuvat: kukaan kentällä olevista pelaajista ei saa olla dominoivassa roolissa. Lisäksi jokaisella pitää olla merkityksellinen rooli.

- Kansainvälisissä kisoissa on tarkkailijoita, jotka tarkkailevat miten Unifiediä pelataan. Täällä kisoissa tarkkailijat olivat todella aktivoituneita ja joukkueet saivat palautetta aina puoliajalla ja pelin jälkeen. Meidän joukkueemme kohdalta se oli äärimmäisen positiivisista ja pääsimme varmasti meidän divisioonan pienimmillä varoitusmäärillä.

- Siinä seurataan muun muassa peliaikaa ja sitä että jokainen osallistuu peliin – eli miten pelataan joukkueena. Siitä saimme todella paljon kiitosta. Pelaamme unifiediä niin kuin sitä pitää pelata. Se oli meille valmentajille ja pelaajille iso saavutus ja rinnastettavissa mestaruuteen, Haglund päättää.

 
6.6.2024 09:45 Unified-koripallo

Suomen Unified-keräilyjoukkue osallistuu kansainväliseen turnaukseen Italiassa

UBT Citta di Treviso -turnaus järjestetään ensimmäistä kertaa kansainvälisenä. Seurajoukkueille suunnattuun turnaukseen osallistuu joukkue Suomesta, joka on koottu eri seurojen pelaajista.

16.6.2023 12:15 Unified-koripallo

Sisusudet Special Olympics -maailmankisoissa Berliinissä: ”Nämä ovat unohtumattomia elämyksiä meille kaikille”

Suomella on Saksassa maailmankisoissa mukana naisten Unified-koripallojoukkue. Suomesta matkassa on kaikkiaan 65 urheilijan joukkue, Sisujengi. Special Olympics -maailmankisat ovat kehitysvammaisten urheilun suurin tapahtuma.

26.11.2022 09:46 Unified-koripallo

Special Olympics -korisviikko käyntiin lauantaina

Special Olympics -koripallossa vietetään Euroopan Basketball Weekiä 26.11.–4.12. Koripalloliitto rohkaisee kaikkia toiminnasta kiinnostuneita olemaan yhteydessä Unified-toimintaa järjestäviin seuroihin.

2.12.2021 12:09 Unified-koripallo

Katso upea minidokumentti Unified-koripallosta

Parhaillaan vietetään kansainvälistä Special Olympics -viikkoa. Special Olympics –koripallo on nostanut suosiotaan jatkuvasti Suomessa ja parhaillaan syyskaudella viiden eri seuran joukkueet pelasivat tosiaan vastaan.

26.8.2021 09:15 Unified-koripallo

Koripalloliitto järjestää Unified-koripalloleirin Kisakalliossa marraskuussa

Olympics-unified-koripalloleiri järjestetään 20.-21.11.2021 Kisakallion Urheiluopistolla Lohjalla yhteistyössä Paralympiakomitean kanssa.

27.5.2021 09:18 Unified-koripallo

Unified-koripallo Planet Companyn yhteiskunnallisten vaikuttavien tekojen listalle

Unified-koripallon lisäksi vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta tukeva We deliver -rahasto on aiemmin valittu Planet Companyn asiantuntijoiden toimesta vaikuttavaksi teoksi.

26.3.2021 14:49 Koripalloliitto tiedottaa

Aikuisten harrastesarjat, seniorisarjat ja Special Olympics -sarjat pysäytetään

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan. 

23.2.2021 17:35 Eteläinen alue

Nuorten valtakunnallisten ja kaikkien alueellisten sarjojen ottelut eteläisellä alueella tauolla maaliskuun loppuun asti, aluefinaalit perutaan

Kilpailujaos on tehnyt 23.2.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.3.2021 asti.

4.12.2020 13:03 Unified-koripallo

Katso minidokumentti Unified-koripallosta: ”Täällä oppii kaikkea uutta ja saa uusia kavereita!”

Parhaillaan vietetään jokavuotista kansainvälistä Special Olympics -viikkoa. Laurea-ammattikoulun fysioterapeuttiopiskelijat tekivät hienon videon Puhu Junioreiden Unified-joukkueesta.

20.11.2020 19:45 Korisliiga

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätösten vaikutukset aikuisten pääsarjoihin sekä eteläisen alueen sarjatoimintaan

Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.

Näytä lisää vastaavia