13.8.2019 15:27 Susijengi sai pelikauden 2018-19 MM-karsintaotteluidensa aikana rotaationsa yhden kansainvälisen tason pelaajan lisää, kun Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi asteli näyttämölle kuvia kumartelematta. Vastikään kolmevuotisen sopimuksen Italiaan tehneelle Palmille, 24, on luvassa suuri rooli myös helmikuussa alkavissa EM-karsinnoissa.
Topias Palmi tähtää kasvavaan rooliin Susijengissä. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Suomen juniorimaajoukkueissa korisukkaa liekittänyt Palmi sai kutsun miesten maajoukkuerinkiin ensimmäisen kerran EM-kisakesänä 2017 upotettuaan aiemmin kesällä universiadeissa 11,6 pistettä ottelua kohden.
Ensimmäiset maaotteluminuuttinsa Palmi pelasi Tampereen Hakametsän jäähallin siirtoparketilla Latviaa vastaan. Runsaasta kahdesta minuutista ei jäänyt tuolloin suuresti kerrottavaa jälkipolville.
- Valmis minä siinäkin ottelussa olin pelaamaan, mutta oli ehkä vähän häiriötekijöitä ympärillä ja keskittyminen herpaantui, kotiyleisönsä edessä esiintynyt Palmi nauraa muistellessaan 29.7.2017 pelaamaansa miesten maaotteludebyyttiä.
Ammattilaisena Palmi kuitenkin nollasi nopeasti kahden menetyksen ja yhden helaksi heitetyn kolmosen debyyttiään. Seuraavan kesän valmistavissa maaotteluissa Palmi oli kertaheitolla Susijengin ykköstykki 13,0 pisteen keskiarvollaan.
”Tasanteen kanuunan” rohkeat otteet poikivat rotaatiopaikan MM-karsintajoukkueessa. Pelikauden 2018-19 aikana pelatussa viidessä karsintaottelussa Palmi sai vastuuta runsaat kymmenen minuuttia ottelua kohden ja rankaisi mm. Bosniaa viidellä ja Ranskaa seitsemällä pisteellä. Joka kerta kentälle tullessaan Palmi on ollut pelaaja, jota vastustajat joutuvat jahtaamaan väsymättä riippumatta siitä, pelaako hän pallollisena vai pallottomana.
Palmi kertoo syyn omaan pelivalmiuteen löytyvän läheltä.
- Näissä leirityksissä on pelkästään valmiita pelaajia. Liettua- ja Serbia-matsitkin näyttivät, että vaikka kentälle tulee viisi uutta jätkää, jokaisella on jotain annettavaa. Useimmat löytävät paikkansa jo ekassa matsissa, joiltakuilta menee siihen toiseen matsiin, Palmi naurahtaa.
Ensimmäiset nuorten maaottelunsa Palmi pelasi vajaan 18 vuoden iässä, kun taas ikäluokkansa arvokisajoukkueeseen hän pääsi 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa 2013, jolloin hän rummutti Luxemburgin sukkaan hurjat 60 pistettä.
Pistepommittajaksi Palmi oppi juniori- ja sittemmin Korisliiga-vuosinaan Tampereen Pyrinnössä. Seuraavan suuren kehitysaskeleen hän otti 2018-19 pelikaudella, jolloin hän pelasi täysammattilaisena Joensuussa Korisliigaa ja FIBA Europe Cupia.
- Joensuun kausi oli käänteentekevä siinäkin mielessä, että en ollut aikaisemmin elämässäni asunut yksin. Muutettuani 18-vuotiaana kotoa pois menin heti tyttöystävän kanssa kimppaan, kun taas Joensuussa olin täysin vastuussa itse itsestäni, Palmi arvioi.
- Kauden aikana opin todella paljon siitä, miten ammattilaisen on toimittava arjessa. Kun on yksin vastuussa kaikesta, se pakottaa kasvamaan.
Käänteentekevää Palmille on ollut siirtymä opiskelevan urheilijan paikalta täysammattilaiseksi. Puhtaasta korintekijästä on viimeisen Pyrinnön kauden ja toistaiseksi ainoan Joensuun kauden aikana tullut yhä kokonaisvaltaisemmin urheilija.
Palkintonsa Palmi sai kauden 2018-19 palkintogaalassa, jolloin hänelle ojennettiin Korisliigan valmentajien ja kapteenien äänestyksen tuloksena Korisliigan arvokkaimman pelaajan (MVP) palkinto.
- Oli erityisen tärkeää, että palkinto tuli valmentajien ja kapteenien äänestyksen tuloksena. Se oli merkki siitä, että olin tehnyt joitain asioita oikein, ja se kasvatti nälkää entisestään jatkoon.
Useimmat Suomesta kansainvälisille ammattilaiskentille siirtyneet pelaajat ovat kehittyneet jättiharppauksin ulkomaan komennuksillaan.
Palmilla on mahdollisuus tähän syksystä 2019 alkaen, sillä hänet kiinnitettiin kolmivuotisella sopimuksella Italian Serie A:n välieriin viime keväänä yltäneeseen Vanoli Cremonaan.
- Tavoitteeni on varmistaa heti ensimmäisenä kautena paikka rotaatiossa. Mitä pidemmälle sopimusvuosissa mennään, sen isompi rooli joukkueesta on tarkoitus lohkaista, Topias pohtii.
- Sopimus syntyi niin nopeasti, etten ole päässyt vielä yksityiskohtaisesti valmentajan kanssa puhumaan. Tiedän kuitenkin suurin piirtein, millainen valmentaja on ja mitä hän minusta odottaa.
Susijengissä Palmille on tarjolla kasvavaa roolia helmikuussa 2020, jolloin on vuorossa EM-karsintaottelut Serbiaa sekä EM-esikarsintojen viimeisen vaiheen lohkonsa voittanutta joukkuetta vastaan.
- Omalta osaltani uskon olevani helmikuun peleissä entistä tottuneempi kansainvälisten pelien tempoon ja fyysisyyteen ja toivottavasti myös siten yhä suuremmaksi hyödyksi joukkueelle, Palmi kaavioi.
Topias Palmi vetää Suomi-paidan ylleen Susijengin 80-vuotisjuhlaturnauksessa pe 16.8. ja su 18.8. Lipunmyynti turnaukseen täällä.
Kun Susijengi peittosi Espoo Metro Areenalla Uuden-Seelannin, alkutahdit voitolle iski Miro Little, 20, energisellä puolustuspelillään. Pari päivää myöhemmin Tampereella Latviaa vastaan Little tarjoili maailmanluokan puolustuksen kylkeen ennakkoluulotonta heittopelaamista. Pelihaluja uhkuva Miro uskoo vireen kantavan myös Valencian olympiakarsintakoitoksiin asti.
Vain kaksi vuotta sitten Edon Maxhuni valmistautui uransa ensimmäisiin aikuisten arvokisoihin Susijengin paidassa. Pikakelauksella kaksi vuotta eteenpäin, ja yhtäkkiä Maxhuni, 26, on kasvanut tärkeäksi osaksi Susijengin kokeneempaa osastoa. Tänä iltana Tampereella pukee susipaidan päälleen 50. kerran miesten A-maaotteluun.
Alle kaksi viikkoa sitten seurajoukkuekautensa Ranskan liigan hopeamitaliin päättänyt Mikael Jantunen, 24, oli kentän ylivoimaisesti paras pelaaja Susijengin päihittäessä Uuden-Seelannin Sasu Salinin haamukorilla. Hiljalleen maailmanluokan pelaajaksi kasvanut Wartti Basketin kasvatti korostaa olympiakarsintojen lähestyessä intensiteetin ja joukkuepelin merkitystä.
Ensimmäisen ottelunsa Susijengin paidassa tänään tiistai-iltana Espoo Metro Areenalla pelaavat Thomas Tumba, 23, ja Miikka Muurinen, 17, ovat vakuuttaneet valmennusjohdon ja joukkuetoverit energiallaan ja urheilullisuudellaan. Kumpikin debytanteista lähestyy illan ottelua korkealla itseluottamuksella.
Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.
Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
Susijengin valmennusjohtoon liittyneen Danny Janssonin, 44, ensimmäinen viikko uudessa pestissään kului miesten Open Gym -leirityksen vastuuvalmentajana. Tällä viikolla Jansson luotsaa vuorostaan Susijengi Rising Stars -ryhmän tuplamaaotteluun Latviaa vastaan. Open Gymissä näkemänsä perusteella Jansson povaa Susijengille valoisaa tulevaa.
Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.
Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.