3.7.2024 11:24 Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka kotiuttaa kasvattejaan kaudelle 2024-25, kun se on solminut sopimukset Lauri Kallion ja Matias Rissasen kanssa.
Matias Rissanen, 21, lähti Hongasta edellisen sarjanousukauden 2022-23 jälkeen hakemaan uutta kokemusta USA:n yliopistokentiltä. Nyt nuori mies tekee paluun kasvattajaseuraansa ja Korisliigaan.
- Viime vuosi meni koriksen parissa jenkeissä Connecticutissa yliopistossa. Se oli hyvä kokemus ja tuntui että menin koripallollisesti eteenpäin, vaikkakin vuosi oli myös loukkaantumisten sävyttämä, Rissanen kertoo seuran tiedotteessa.
- Nyt palaan Honkaan tosi hyvillä fiiliksillä, tavoitteena on ottaa isoja kehitysaskeleita kesän ja ensi kauden aikana sekä ansaita paikka rotaatiossa Korisliigassa.”
- Syyt Hongan miesten joukkueen olemassaoloon pohjaavat vahvasti suureen juniorimäärään. Yhtenä tavoitteista on luoda polku pelaajille kasvaa isompiin saappaisiin. Onkin hienoa nähdä, että unelmiaan tavoittelevat omat kasvatit palaavat seuraan luottaen mahdollisuuteen kehittyä! Matias pääsi kokeilemaan jo edellisellä kerralla Korisliigan vauhtia ja paalaa nyt vuotta kokeneempana sekä vahvempana. Hänellä on upea kyky sijoittua kentällä oikein ja tehdä muista ympärillään parempia, päävalmentaja Aapo Heinonen kommentoi.
Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 21, palaa kotiseuraan neljän muualla pelatun vuoden jälkeen. Kallio lähti Hongasta maailmalle I divisioona B -kauden 2019-20 jälkeen ja on sittemmin pelannut jenkeissä ja ottanut viimeisimpänä ensituntumansa Korisliigaan Bisonsin riveissä menneellä kaudella.
- Lähdin Hongasta neljä vuotta sitten jenkkeihin hakemaan vähän erilaista kokemusta prep schooleista. Kaksi vuotta tuli vietettyä Vermont Academyssä ja yksi Combine Academyssä. Molemmissa paikoissa pääsin pelaamaan jenkkien huippupelaajia vastaan. Kehitysaskeleita pelaajana, sekä taidollisesti että fyysisesti oli pakko ottaa, jotta siellä pystyi pelaamaan molemmissa päissä kenttää, Kallio kertoo.
- Suomalaiset etua luovat takamiehet ovat harvinaisuus, jollainen on aina mukava olla joukkueessa. Onkin erittäin suuri ilo saada lisää paluumuuttajia Tapiolaan, kun Lauri saapuu useamman vuoden jälkeen Hongan paitaan. Kaudet jenkeissä ja Bisonsissa ovat selvästi kasvattaneet häntä henkisesti ja uskon että tuleva kausi antaa mahdollisuuden nousta taas isompaan rooliin ja kasvaa pelinjohtajana, päävalmentaja Heinonen kommentoi.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Tampereen Pyrintö on löytänyt riveihinsä toisen ulkomaalaisvahvistuksen 26-vuotiaasta Jaylyn Richardsonista. 189-senttinen takapelaaja viihtyy pelipaikoilla 1-2 ja tuo joukkueeseen pallonkäsittelytaitoa sekä korintekouhkaa.
Korisliiga-paluuseen valmistautuva Tapiolan Honka on sorvannut jatkosopimukset Santeri Makkosen, Oskari Rantalan ja Atte Vuoriston kanssa.
Korisliiga-mestaruuden voittanut BC Nokia kohtaa Mestarien liigan karsinnan ensimmäisellä karsintakierroksella bulgarialaisen Rilski Sportistin.
Helsinki Seagulls on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen 29-vuotiaan Shawn Hopkinsin kanssa. Läpimurtokautensa Korisliigassa pelannut Erik Sajantilan sopimus on malliltaan 1+1.