Edon Maxhuni: ”Tavoitteena on ottaa seuraava steppi”

21.2.2023 09:56 Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.

Edon Maxhuni on kasvanut Susijengin johtavaksi pelinrakentajaksi. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Maxhuni allekirjoitti ammattilaissopimuksen viimeisenä Susijengin pelaajana runsas viikko viime vuoden EM-kisojen päättymisen jälkeen. Saksaan päästyään Maxhuni soitti välittömästi isälleen Besimille ja kertoi, miten kausi tulee etenemään.

- Mä sanoin iskälle, että anna kolme viikkoa, niin mä olen jengin aloitusviisikon pointti. Iskä nauroi, että okei, mä tykkään sun itseluottamuksesta, Maxhuni naurahtaa.

- Toisaalta toi kuvaa mun asennetta. Korisammattilaisuudessa pitää olla kärsivällinen ja jaksaa odottaa omaa aikaansa, mutta kun paikka tulee, silloin on iskettävä. Mä näin, että mulla oli saumat todistaa, että mä kuulun Bundesliigaan. Ihan hyvin se on mennyt.

Suomen kentillä Maxhuni on tunnettu virtuoosimaisena korintekijänä, mutta kansainvälisellä tasolla hän on ollut koko uransa enemmän tai vähemmän tutkan alla. 186-senttisiä takamiehiä on joka maalla omasta takaa, mikä selittää sen, että kahden NCAA:ssa viettämänsä vuoden jälkeen Maxhuni on pelannut vähemmän tunnetuissa eurooppalaisissa sarjoissa, kuten Espanjan EBA-liigassa, Viron ja Latvian yhteisliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteisliigassa.

Omaan itseensä Maxhuni on kuitenkin uskonut koko ajan. Hän aloitti kautensa Bundesliigan Crailsheim Merlinsissä penkiltä, mutta kohosi jo kuukauden jälkeen joukkueensa aloittavaksi takamieheksi ja on kirjannut joukkueelleen 11,5 pistettä ja 3,7 syöttöä ottelua kohden.

- En voisi olla tyytyväisempi tähänastiseen. Otin sen stepin, mikä mun tässä vaiheessa uraa pitikin ottaa, ja nyt tavoitteena on ottaa seuraava steppi.

”Venaa niin mä näytän”

Hyvinkään Pontevan kasvatin arvonnousu alkoi oikeastaan viime kesänä Susijengin paidassa. Jamar Wilson oli lopettanut maajoukkueuransa helmikuun 2022 MM-karsintaotteluihin Sloveniaa vastaan ja Petteri Koponen puolestaan siirtynyt entistä korostetummin pelinrakentajan paikalta heittäväksi takamieheksi.

MM-karsinta- ja EM-kisakesään 2022 lähtiessä Maxhunin nimi ei herättänyt juurikaan huomiota vastustajajoukkueissa, mutta kisojen päätteeksi jopa sittemmin mestaruuden voittaneen Espanjan päävalmentaja Sergio Scariolo mainitsi erikseen, että puolivälieräottelussa hän rakensi joukkueensa puolustussuunnitelman sen varaan, että Lauri Markkanen, Sasu Salin ja Edon Maxhuni saataisiin kuriin.

- Mä pidin sitä haasteena, että vastustajat tuli meitä vastaan kentälle vähän sillä lailla, että kuka tää jätkä on. Mä olen balkanilaisen koripallokulttuurin kasvatti ja balkanilaisessa kulttuurissa jokaisella pelaajalla on ”venaa niin mä näytän”-asenne, Edon selvittää.

EM-kisojen parhaansa Maxhuni säästi Berliinissä pelattuun neljännesvälieräotteluun Kroatia vastaan. Maxhuni oli jo vajaata vuotta aiemmin naulannut ratkaisevan kolmosen MM-karsintojen kotivoitossa Kroatiaa vastaan. Berliinin derbyssä kosovolaistaustainen Maxhuni sivalsi Kroatiaa 16 pisteellä (vapaaheitot 7/7) ja kolmella syötöllä.

- Mä menin koko kisat sillä asenteella, että teen just sitä, mitä Susijengi multa tarvitsee ja näytän samaan aikaan eurooppalaisille jengeille, mihin musta on. Sitä kautta tuli lopulta tarjous Bundesliigasta. Kaikki asiat liittyy yhteen tavalla tai toisella.

Kuluva ammattilaiskausi on opettanut Edonille myös uutta. Edellisessä kahdessa joukkueessaan Maxhuni on ollut voittavan joukkueen ykköspelaaja – ensiksi Viron kevään 2021 hopeajoukkue KK Pärnussa ja viime kaudella Alankomaiden mestari Den Boschissa. Saksan Bundesliigassa Crailsheim Merlins on viimeisiä pudotuspelipaikkoja tavoitteleva alemman keskikastin joukkue, kun taas pelilliset vaatimukset useamman pykälän edellisiä komennuspaikkoja korkeammalla.

- Jokainen peli merkitsee Bundesliigassa niin paljon. Pärnussa tai Den Boschissa peräpään joukkueita vastaan pystyi menemään vähän puolivaloillakin, mutta Bundesliigassa jokainen ilta on taistelu, on vastassa sitten Bayern München tai Bonn tai joku alakastin jengi, Edon hymyilee.

- Tämän kauden ehdoton tavoite on vakiinnuttaa paikka Bundesliigassa ja pelata Merlins vielä pleijareihin asti. Seuraava steppi on johtaa peliä tämän tason liigassa top 6-tason jengissä.

”Oon saanut kuulla saksalaisilta ihan jatkuvasti”

Nyt, kun niin Jamar Wilson kuin Petteri Koponenkin ovat ripustaneet tossunsa naulaan, on Maxhuni yhtäkkiä Susijengin pitkän pelinrakentajajatkumon perinteenjatkaja.

Maaliskuussa 25 vuotta täyttävä Maxhuni on osoittanut viimeisen parivuotisen aikana olevansa valmis kantamaan kasvanutta vastuuta.

- Kun Petsku pelasi Euroliigaa Bayernissa, sain mun ensimmäiset opit Jammulta (Wilson), joka näytti mulle, miten Susijengissä kuuluu tehdä asioita. Petsku on sittemmin opettanut paljon paitsi puheilla, myös teoillaan. Iso rooli on ollut myös Ilari Seppälällä, joka on niin ikään muutamaa vuotta vanhempana kaverina opettanut paljon Susijengin tavasta hyökätä, Maxhuni kiittelee.

- Mulla on ollut tosi hyvät oppi-isät ja mä olen niiden ansiosta useamman kokemuksen rikkaampi ja valmiimpi ottamaan pelinrakentajana avaimet käteen ja auttamaan tätä jengiä.

Susijengi huipentaa puolitoistavuotisen MM-karsintarupeamansa vierasottelulla Israelissa ja ensi maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun joukkue hakee revanssia lohkojohtaja Saksasta.

- Jos mulla on ollut mitä tahansa Susijengi-kamaa päällä, niin oon saanut kuulla marraskuusta asti saksalaisilta ihan jatkuvasti, että ”Saksa muuten voitti teidät”. Nyt ois tarkoitus päästä hiljentämään ne.

Susijengi kohtaa helmikuun MM-karsintaikkunassa Israelin vieraskentällä pe 24.2. klo 14.30 ja Saksan kotikentällään Espoo Metro Areenalla maanantaina 27.2. klo 18.30. Nelonen ja Ruutu-palvelu esittävät ottelut suorana. Saksa-ottelun lipunmyynti on käynnissä täällä.

Henkilöt

 
24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

22.2.2023 10:09 Susijengi

Mikael Jantunen: ”Olen nykyään rennompi pelaajana”

Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.

18.2.2019 12:06 Susijengi

Jamar Wilson valmis antamaan kaikkensa Susijengille

Miesten koripallomaajoukkueella on edessään kohtalon hetket tällä viikolla, kun MM-karsinnat saadaan päätökseen. Susijengin väkkärämäinen takamies Jamar Wilson on valmis jättämään kaikkensa kentälle.

10.5.2018 18:59 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomilla vaiherikas kausi

Carl Lindbomin monimuotoinen kausi sai päätöksensä viikonloppuna, kun hänen edustamansa Osijekin kausi päättyi Kroatian liigan pudotuspeleissä. Lindbomin kauteen mahtui paljon ja samalla oppia tarttui matkaan runsaasti.

20.6.2024 11:04 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Jugoslavia-tyylin koris sopii mulle”

Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.

19.6.2024 10:55 Susijengi

Severi Kaukiainen: ”Kausi toi ennen kaikkea henkistä kasvua”

Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

Näytä lisää vastaavia