31.1.2024 08:05 Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt BC Nokian naisten 1. divisioonajoukkueen päävalmentaja Denis Kucevicille varoituksen epäasiallisesta käytöksestä.
Asian tutkinnan perusteella kurinpitopäällikkö määräsi Kucevicille varoituksen.
Erotuomari raportoi Kucevicin käytöksestä BC Nokian ja Hongan välisen ottelun päättymisen jälkeen. Kucevic oli raportin mukaan erotettu pelistä kahden teknisen virheen vuoksi. Päätuomarin useiden poistumiskehotusten jälkeen Kucevic oli käyttänyt epäasiallista kieltä.
Kurinpitosääntöjen 4 §:n 1 momentin 4. kohdan mukaan voidaan rangaista sitä, joka liiton, alueen tai seurojen toiminnassa käyttää loukkaavaa tai halveksivaa kieltä tai eleitä, jotka saattavat loukata muita toimintaan osallistuvia henkilöitä tai yleisöä sekä 10. kohdan mukaan, joka liiton, alueen tai jäsenseurojen toiminnassa käyttäytyy lainvastaisesti tai muutoin ilmeisen epäurheilijamaisesti.
Kucevic kertoi vastineessaan, että hän ei ollut ymmärtänyt saaneensa tilanteessa jo teknisen virheen ja hänelle tuli yllätyksenä, että hänet erotettiin pelistä. Tämän jälkeen hän halusi tietää, miksi hänet erotettiin pelistä. Kucevic pahoitteli vastineessa käytöstään erotuomareita kohtaan.
Asian tutkinnan perusteella kurinpitopäällikkö määräsi Kucevicille varoituksen.
Lahti Basketball Junioreiden naisten 1-divisioonajoukkue Team Lemkem on tehnyt yksivuotiset sopimukset Jasmina Jonesin, Anna Salon, Sandra Keskevaarin ja Karoliina Kaikon kanssa.
Catz on solminut jatkosopimuksen ensi kaudeksi Iiris Muhosen ja Pinja Keppon kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Hyvinkään Ponteva hakee naisten edustuksen joukkueeseen uusia pelaajia. Tervetuloa avoimiin harjoituksiin Hyvinkäälle tiistaina 28.5. ja keskiviikkona 29.5.
Try-out tapahtumassa haetaan pelipaikka naisten I divisioona -joukkueeseen kaudelle 2024-2025.
ToPo järjestää avoimet harjoitukset naisten I divisioona -joukkueelle. Harjoituksiin ovat tervetulleita kaikki tavoitteellisesta harjoittelusta kiinnostuneet pelaajat.
LePyn naisten I divisioona -joukkue valmistautuu toiseen peräkkäiseen sarjakauteensa valtakunnallisella tasolla. Joukkue toivottaa kaikki tavoitteellisesta harjoittelusta kiinnostuneet pelaajat mukaan avoimiin harjoituksiin.
Naisten I divisioona -kauteen valmistautuva Catz Lappeenranta on solminut jatkosopimukset Tuulia Marttisen ja Maria Jokisen kanssa.
PuHu Juniorit on nimittänyt Petri Vellingin naisten edustusjoukkueen, Puhuttarien, päävalmentajaksi kaudelle 2024-25. Pepe aloittaa samalla seurassa uutena päätoimisena valmentajana ja tule olemaan mukana myös juniorijoukkueiden valmennuksessa. Velling aloittaa tehtävissään 2.5.2024.
Naisten I divisioonan loppuottelut päättyivät tänään Nunnavuoren palloiluhallilla, jossa BC Nokia voitti Turun NMKY:n jatkoajan jälkeen 66-74 (29-31, 62-62). Loppuottelut suoraan 2-0 voittaneella BC Nokialla on täten tie auki naisten Korisliigaan.