Autosalpa Suomen koripallomaajoukkueiden yhteistyökumppaniksi

3.5.2023 10:00 Autosalpa toimii jatkossa sekä Susijengin että Susiladiesin yhteistyökumppanina. Autosalpa on suomalainen perheyritys, jolla on Etelä-Suomessa kahdeksan toimipistettä.

Koripalloliiton myyntipäällikkö Jussi Laurila on tyytyväinen uudesta yhteistyösopimuksesta, jonka myötä maajoukkueet saavat tulevana kesänä yhteistyön myötä muun muassa uusia menopelejä alleen.

- Susijengin mainiot otteet viime vuoden EM-kisoissa sekä pääsy Aasiassa pelattaviin MM-kisoihin ovat herättäneet paljon kiinnostusta joukkueen ympärillä. Koen, että maajoukkueilla ja Autosalvalla on samanlainen arvopohja, joka tukee toinen toistaan. Uskon, että yhteistyön myötä saamme toteutettua jotain uutta ja Susijengi tulee näkymään kaduilla ja teillä entistä räväkämmin, Laurila kommentoi.

- Hienoa, että pääsemme auttamaan Susijengiä siinä asiassa, jonka osaamme parhaiten, eli liikkumisen helpottamisessa. Yhteistyön kautta saamme hyvää näkyvyyttä sekä pääsemme tarjoamaan mm. Autosalpa Klubilaisille oikeuden VIP-pysäköintiin Metro Areenan peleissä, kertoo Autosalvan toimitusjohtaja Tuukka Sirén.

Autosalvan nettisivut >

Autosalpa on perheyritys, joka on menestynyt autoalalla reilun 60 vuoden ajan. Yritys työllistää liki 200 henkeä. Yrityksen tarina alkaa Kouvolasta, vuonna 1957. Vuosien varrella yritys on kasvanut ja laajentunut Kouvolasta seitsemälle eri paikkakunnalle: Kotkaan (1959), Porvooseen (1967), Lahteen (1981), Keravalle (2005), Hämeenlinnaan (2017) ja Hyvinkäälle (2017). Lisäksi Hämeenlinnan Visamäessä toimii vaihtoautokauppaan keskittynyt Vaihto-Autosalpa.

 
12.1.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Autosalpa jatkaa maajoukkueiden yhteistyökumppanina pitkällä sopimuksella

Uuden yhteistyösopimuksen myötä Autosalpa toimii jatkossa kaikkien Suomen koripallomaajoukkueiden yhteistyökumppanina. Sopimus pitää sisällään naisten sekä 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailut.

10.1.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

PwC on koripallomaajoukkueiden uusi yhteistyökumppani

Konsultointi- ja tilintarkastusyhtiö PwC toimii jatkossa Susijengin ja Susiladiesin yhteistyökumppanina. Sopimus on kestoltaan monivuotinen.

12.12.2023 09:40 Yhteistyökumppanit

Kohti Susijengin EM-kotikisoja: Koripalloliitto jatkaa tapahtumatuotantoyhteistyötään

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen Stamenion kanssa. Sopimuksen myötä jatkuu Koripalloliiton järjestämien ottelutapahtumien tuottamista ja ohjaamista koskeva yhteistyö.

4.8.2023 09:00 Yhteistyökumppanit

Craft Sportswear on Suomen koripallomaajoukkueiden uusi varustekumppani

Tunnettu urheiluvaatemerkki Craft vaatettaa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet monivuotisella yhteistyösopimuksella. 

12.7.2023 13:26 Susijengi

Koripalloliiton ja Veikkauksen yhteistyö laajenee - Veikkaus maajoukkueiden yhdeksi pääyhteistyökumppaniksi

Veikkaus ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Veikkaus on jatkossa yksi MM-kisoihin valmistautuvan Susijengin, Susiladiesin ja pyörätuolikoripallon maajoukkueiden pääyhteistyökumppaneista.

30.6.2023 10:46 Yhteistyökumppanit

Susikoulu koripallon MM-kisoihin Japaniin?

Kesä etenee ja Susijengin esiintyminen MM-parketilla lähestyy. Elo-syyskuun vaihteessa Japanin Okinawalla pelattavat MM-pelit ovat myös monen lapsiperheen kalenterissa. Tiedustelut suuren suosion saavuttanutta ja EM-kilpailuissa 2015 Montpellierissä ja 2022 Prahassa toteutettua Susikoulua kohtaan ovat lisääntyneet kesälomien alettua.

28.4.2023 12:50 Susijengi

Susijengin MM-kisojen matkapaketit tulevat myyntiin tapahtumakumppani Elämyksen kautta

Susijengi-fanien osalta jännitys tiivistyy tulevana lauantaina, kun FIBA suorittaa vuoden 2023 MM-kisojen lohkoarvonnat. Kumppani Elämyksen kautta tulee myyntiin 2.5. kaiken tarvittavan sisältävät matkapaketit Aasian MM-kisoihin.

20.1.2023 14:30 Susijengi

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu - yhteistyön aikana on liikutettu jo yli 120 000 lasta

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.

7.11.2022 10:00 Susijengi

Fixus ja Koripalloliitto jatkavat yhteistyötään

Fixus ja koripallomaajoukkueet ovat solmineet vuoden 2023 kattavan jatkosopimuksen. Suomen johtava autovaraosa-, lisävaruste- ja huoltopalveluketju Fixus on toiminut maajoukkueiden yhteistyökumppanina vuodesta 2020 lähtien.

15.9.2022 12:27 Susijengi

Osallistu Prahan Sudenpesän kyselyyn – voita kaksi lippua Susijengin marraskuun MM-karsintaan

Susijengi sai Prahassa huiman tuen yli 5000-päiseltä fanijoukolta. Koripalloliitto ja Elämysmatkat toteuttivat Prahassa suuren suosion saaneen Sudenpesän, joka toimi fanien ”olohuoneena”. Nyt on sinun vuorosi kertoa, miten onnistuimme siinä.

Näytä lisää vastaavia