18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa EM-kisansa Portugalissa lauantaina

2.8.2024 18:30 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisaurakkansa Portugalin Matosinhosissa lauantaina 3.8.. Suomen kanssa samassa alkulohkossa ovat Israel, Luxemburg ja Ranska.

Sudenpentujen valmistautumisjakso on sisältänyt Pohjoismaiden mestaruuskisat Södertäljessä, jossa Suomi juhli kultamitalia voittamattomana viiden ottelun jälkeen. Suomi on myös hävinnyt kahdesti Saksalle ja jakoi voitot Latvian kanssa.

Matosinhosiin joukkue saapui jo viime viikonloppuna ja samaan aikaan joukkueeseen liittyi kolme pelaajaa 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa pelanneesta joukkueesta. Alkuviikosta Sudenpennut hävisi viimeisissä valmistavissa maaotteluissaan Portugalille ja Espanjalle.

– Meillä on kolme ydinasiaa pelaamisessa. Ensimmäinen on levypallopelaaminen, jossa tavoitteena on osallistua levypallotilanteisiin molemmissa päissä kenttää useamman pelaajan voimin kuin vastustaja ja voittaa levypallopeli kaikissa otteluissa, Suomen päävalmentaja Niko Hellman aloittaa.

– Toinen ydinasia on puolustamista ohjaava sana aloitteellisuus. Meidän tavoitteena on olla kisojen aloitteellisimmin puolustava joukkue. Tämä tarkoittaa, että luomme palloon kovan paineen koko kentän mitalla ja olla yhdessä aktiivisesti läsnä pallottomien puolustuksessa ja niin sanotusti pelata koko ajan. Tämän kautta pakotamme vastustajan menettämään palloa.

– Kolmantena ydinasiana on luoda siirtymistä ylivoimia tai suoraviivaisen hyökkäämisen kautta luoda etuja nopeasti. Nämä kolme asiaa on luonnollisesti suhteessa vastustajaan ja näissä meidän tavoitteena on olla parempi. Nämä meidän ydinasiat vaativat korkealla intensiteetillä ja läsnäololla pelaamista.

Suomen kanssa samassa B-alkulohkossa pelaavat Israel, Luxemburg ja Ranska. Suomi kohtaa joukkueet tässä järjestyksessä lauantaista maanantaihin.

– Israel on tyypillinen Israel. He vaihtelevat paljon puolustusmuotoja. Vastaan tulee kaikenlaisia paikkoja ja paikkaprässejä, välillä taas miespuolustus. Heille ominaista on pelata viisi pelaajaa ulkona ja heittää äärimmäisen paljon kolmen pisteen heittoja. He ovat pelanneet todella vahvasti heidän valmistautumisjaksolla ja he ovat voittaneet kovia jengejä.

– Luxemburg voitti viime vuonna B-divisioonan ja nousi täksi vuodeksi. He ovat ennakko-odotuksin lohkon altavastaaja. Ranska taas on kuuluu Espanjan kanssa selkeimpiin mestarisuosikkeihin. Ranskan koko ja urheilullisuus yhdistettynä heidän yksilötaitoon on valtava haaste kaikille, mutta innolla odotamme heidän kohtaamista.

> EM-kisasivusto


Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, A-divisioonan EM-kisat 2024, Portugali

# Sukunimi Etunimi Kasvattajaseura Seura
3 Nordberg Iris ToPo Juniorit Torpan Pojat
4 Rommi Aino Peli-Karhut Peli-Karhut
5 Talonen Tiia Feeniks Basket HBA
7 Rokolampi Niina Taivalkosken kuohu Taivalkosken kuohu
8 Saviniemi Sohvi Turun Riennon Koripallo Turun NMKY / TSUA
9 Patrikainen Venla BC Nokia BC Nokia / NoBA
10 Jokela Stella Tapiolan Honka Tapiolan Honka
14 Ogun Nicole Espoo Basket Team EBT
15 Aden Duaa WB-Pantterit HBA-Märsky
21 Mace Erika Espoo Basket Team EBT
22 Onnela Lilli Touhun Pojat Lauttasaari HBA-Märsky
24 Nelskylä Sanni Espoo Basket Team EBT

Päävalmentaja Niko Hellman
Valmentaja Niko Kuusi
Valmentaja Mirka Dettman
Valmentaja Ray Ailus
Fysioterapeutti Linda-Maria Kettunen

 
11.8.2024 23:25 Nuorten EM-kilpailut

Belgia päihitti Sudenpennut tyttöjen U18 EM-kisojen päätösottelussa

Suomi sijoittui kahdeksanneksi Portugalissa pidetyissä 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa. Suomi hävisi päätöspelissään Belgialle 53-68 (31-38).

11.8.2024 00:08 Sudenpennut

Unkari vei Sudenpennuilta mahdollisuuden MM-kisapaikkaan tyttöjen U18 EM-kisoissa

Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).

8.8.2024 21:51 Nuorten EM-kilpailut

Serbia vei mitalipelit Sudenpentujen nenän edestä tyttöjen U18 EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Portugalissa pidettävien EM-kisojen puolivälierissä Serbialle 70-76 (43-39). Suomi pelaa täten sijoista 5-8 ja panoksena on edelleen MM-kisapaikka.

7.8.2024 18:54 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut kahdeksan parhaan joukossa EM-kisoissa! Tyttöjen U18-maajoukkue päihitti Slovenian

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni kahdeksan parhaan joukkoon Portugalissa pidettävissä EM-kisoissa. Sudenpennut voitti neljännessä pelissään Slovenian 69-59 (37-29).

5.8.2024 23:47 Sudenpennut

Suomen tyttöjen U18-maajoukkueelle EM-kisojen alkulohkon kakkossija – Ranska osoittautui paremmaksi kolmannessa pelissä

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa Portugalissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Ranska voitti Sudenpennut 55-93 (30-47). Suomi sijoittui alkulohkossaan toiseksi ja kohtaa Round of 16 -vaiheessa Slovenian keskiviikkona.

4.8.2024 19:14 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut riisti ja raastoi Luxemburgin palasiksi tyttöjen U18 EM-kisojen toisessa alkulohko-ottelussa

Portugalissa eilen alkaneissa tyttöjen U18 EM-kisoissa Suomi jatkaa voittamattomana kahden alkulohko-ottelun jälkeen. Sudenpennut päihitti Luxemburgin 63-89 (27-41) ja pelaa B-lohkon piikkipaikasta huomenna Ranskaa vastaan.

3.8.2024 22:26 Sudenpennut

Suomen tyttöjen U18-maajoukkue aloitti EM-kisansa makealla voitolla Israelista

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti A-divisioonan EM-kisansa tänään Portugalissa. Sudenpennut ohitti vastustajansa lopullisesti kolmannella jaksolla ja päihitti Israelin 89-79 (44-45).

10.7.2023 08:57 Nuorten EM-kilpailut

Elina Aarnisalo on 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisojen pistekuningatar

Eilen Turkin Konyassa päättyneissä 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Sudenpentujen Elina Aarnisalo, 17, kruunattiin pistekuningattareksi. Aarnisalo heitti keskimäärin 23,0 pistettä per ottelu.

9.7.2023 21:48 Nuorten EM-kilpailut

Belgia vei voiton Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelta EM-kisojen päätöspelissä

Suomi sijoittui kymmenenneksi Turkin Konyassa pelatuissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa, kun päätöspelissä Sudenpennut kärsivät tappion Belgialle 54-80 (22-43).

8.7.2023 21:55 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen aktiivisuus kohti koria palkittiin lopussa Israelia vastaan

Turkissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi meni kalkkiviivoilla ohitse Israelista ja pääsi juhlimaan toiseksi viimeisessä ottelussaan voittoa numeroin 81-76 (40-41). Suomi pelaa täten huomenna sijoista 9-10.

Näytä lisää vastaavia