22.5.2023 09:50 MM-kisoihin valmistautuva Susijengi viilettää Lauri Markkasen ja Sasu Salinin johdolla kotiyleisön eteen elokuun 4. päivä, kun Suomi kohtaa Tampereen Nokia Arenalla lajin supermaihin lukeutuvan Liettuan.
Susijengi teki ensiesiintymisensä Nokia Arenan hulppeissa puitteissa viime elokuussa, jolloin se päihitti MM-karsintaottelussa Israelin 11 554 katsojan edessä huiman karnevaalin päätteeksi. Voitto oli siivittämässä Susijengiä kohti MM-kisoja.
Elokuussa pelattavaan otteluun on myynnissä VIP-Eventum-paketti, joka sisältää:
Katsomolippu hallin parhailta paikoilta
Oma VIP-sisäänkäynti
Maittava buffet-tarjoilu
Oma nimikoitu pöytä
Kaksi juomalippua
Susijengin valmentajan haastattelu ennen ottelun alkua
Ottelulahja
VIP-hostien palvelut käytössä koko ottelun ajan
Hinta (sis.lipun) 280€ (alv 0).
Nokia Arena tulee toimimaan Susijengin kotiluolana vuoden 2025 EM-alkulohkossa, kun Suomi isännöi yhtä EM-kisojen alkulohkoista.
Timo Vertio
040-5449872
timo.vertio@basket.fi
Jussi Laurila
0400-468202
jussi.laurila@basket.fi
Helmikuun EM-karsintaikkunassa pitkän kuntoutuksen jälkeen kentille palannut Susijengi-laituri Jacob Grandison, 26, on allekirjoittanut loppukautta koskevan sopimuksen Kreikan historiallisimpiin seuroihin lukeutuvan PAOK Salonikin kanssa. PAOK tähtää Kreikan liigassa pudotuspelipaikkaan ja käynnistää FIBA Europe Cupin puolivälierät ensi keskiviikkona.
Susijengi säilytti asemansa maailman 20. ja Euroopan 13. sijalle rankattuna miesten koripallomaajoukkueena. Kansainvälinen koripalloliitto FIBA julkaisi päivittyneen ranking-järjestyksensä helmikuun karsintaikkunan jälkeen.
Susijengin kumppani Autosalpa toimii tulevana kesänä Tampereella pelattavien koripallon EM-kisojen kumppanina. Autosalpa on suomalainen perheyritys, jolla on Etelä-Suomessa kahdeksan toimipistettä.
Euroliiga palasi viikon pituiselta EM-karsintatauolta torstai-iltana. Mikael Jantusen Paris Basketball esiintyi terävästi heti tauon jälkeen peittoamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin kotikentällään 8177 katsojan edessä 93–88 (47–38).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa nähtiin viimeisen viikon aikana suomalaiskohtaaminen, kun Big Sky -konferenssin ottelussa Emil Skyttä ja Sacramento State voitti Viljami Vartiaisen edustaman Weber Staten.
Suomi ja Liettua ovat solmineet virallisen kumppanuussopimuksen kesän EM-kisoihin. Kotikisoihin lippuja tai majoitusta halajavan kannattaa toimia ripeästi, sillä tuore sopimus tuo Tampereelle Liettuan joukkueen vanavedessä tuhansia liettualaisfaneja ja kansainvälisen arvoturnauksen sähköistä tunnelmaa.
Susijengin helmikuun EM-karsintaikkunassa hyvässä heitossa ollut susikapteeni Sasu Salin pisti tuulemaan palattuaan Romanian liigakentille. Keskiviikkoiltana Salin upotti kymmenen kolmen pisteen koria ja keräsi 32 pistettä, kun Cluj-Napoca myllytti Steauaa pääkaupunki Bukarestissa pistein 90-116 (50-59).
Susijengin kapteeni ja helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 33, jatkaa nousuaan Suomen miesten kaikkien aikojen maaottelutilastoissa. Salin kohosi helmikuun maaotteluikkunan aikana pelatuissa otteluissa jaetulle 13. sijalle ja heitetyissä pisteissä 14. sijalle.
Proteiini- ja välipalapatukkabrändi Corny ja Susijengi ovat solmineet Tampereella pelattaviin EM-kotikisoihin kumppanuuden. Yhteistyön myötä Susijengi tulee kuluvana vuonna näkymään Cornyn kanssa vahvasti kaupoissa.
Tavaramerkikseen muodostuneella tavalla Susijengi kampesi vaikeimman kautta voittoon EM-karsintojen maanantaisessa päätöksessä Kööpenhaminan kupeessa. Tanska vei matsia kolme jaksoa ja johti parhaimmillaan 13 pisteellä, mutta Susijengi piti päätösjaksolla tanskalaiset seitsemässä pisteessä ja kirmasi Olivier Nkamhouan ja Elias Valtosen johdattamana 77–83 (47–41) -vierasvoittoon.