Utah Jazzin Sean Sheldon vahvistaa Susijengin valmennusta

25.7.2023 11:42 Utah Jazzin apuvalmentajana viime vuodet toiminut michiganilaislähtöinen Sean Sheldon, 30, vahvistaa Susijengin valmennusjohtoa MM-kisakesän 2023 aikana. Aikaisemmin Gregg Popovichin apuvalmentajana San Antonio Spursissa työskennelleellä Sheldonilla on taustaa myös Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:sta sekä Euroopan ammattilaiskentiltä.

Sean Sheldon vahvistaa Susijengin valmennusta kesällä 2023. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

- Tutustuin Lassiin (Tuovi) ja Henrikiin (Dettmann) tammikuussa heidän Utahin vierailunsa yhteydessä. He seurasivat joukkueharjoituksiamme sekä yhteistreenejämme Laurin (Markkanen) kanssa ja juttelimme paljon koko viikon ajan, Sheldon taustoittaa.

- NBA-kauden päättymisen jälkeen sain Susijengiltä kyselyn mahdollisuudesta liittyä heidän valmennusjohtoonsa. Olin luonnollisesti kiinnostunut ja jotain Susijengiä kohtaan kokemastamme arvostuksesta kertoo sekin, että (Utah Jazzin) päävalmentaja Will Hardy ei epäröinyt hetkeäkään, kun kysyin, saanko viettää tämän kesän Suomessa ja Aasiassa.

Sheldon pelasi nelivuotisella NCAA-urallaan 111 ottelua William & Maryn yliopistossa ja ehti pelata viisi kuukautta ammattilaisena Sveitsin liigassa ennen uransa päättänyttä olkapäävammaa.

Sheldon liittyi kesällä 2019 San Antonio Spursin valmennusjohtoon videokoordinaattorin ominaisuudessa ja siirtyi Utah Jazziin apuvalmentajaksi Will Hardyn kutsusta kaudeksi 2022-23. Sheldonilla on myös kansainvälistä kokemusta Yhdysvaltain miesten maajoukkueen valmennusryhmästä.

- San Antonion vuosinani valmentaja Popovich toimi myös Team USA:n päävalmentajana. Will Hardy oli silloin yksi hänen apuvalmentajistaan ja teki paljon scoutingia. Minä puolestani sain työskennellä Hardyn apukätenä, joten kansainvälinen koripallo tuli tutuksi myös sitä kautta.

”Joukkue on todella yhtenäinen”

Sheldonsaapui Helsinkiin viime perjantai-iltana ja liittyi Susijengin matkaan maanantain päiväharjoituksissa. Vaikka otanta on ollut toistaiseksi pieni, Sheldon on vaikuttunut näkemästään – kentällä ja sen ulkopuolella.

- Ensimmäinen havaintoni Susijengistä on, että joukkue on todella yhtenäinen ja sen jäsenet nauttivat toistensa seurasta. Se ei ole itsestäänselvyys. Ensimmäisten treenien perusteella joukkueessa on paljon hyviä pelaajia ja tulee olemaan mielenkiintoista tutustua heihin paremmin seuraavina viikkoina, hän kommentoi.

- Olen kotoisin Michiganin Lake Traversesta järven rannalta, ja heti Helsinkiin päästyäni totesin, että tämähän on ihan kuin kotona olisi. Lisäksi kaikki ovat olleet äärimmäisen ystävällisiä ja vastaanottavaisia, mikä on helpottanut sopeutumista maahan ja joukkueeseen.

Alkaneen MM-kisakesän tavoitteikseen Sheldon asettaa paitsi Susijengin valmistamisen Aasian MM-kisoihin ja menestyksen siellä, myös kansainvälisen huipputason kokemuksen ammentamisen Utah Jazzin pelikautta 2023-24 varten.

- MM-kisat tulevat olemaan iso juttu, mutta meidän on luonnollisesti edettävä yksi peli kerrallaan. Tarvitsemme kaikki tulevat viikot saadaksemme itsemme valmiiksi Okinawaa varten. Rakennamme joukkuetta harjoitus ja ottelu kerrallaan ja toivottavasti saamme mahdollisuuden pelata maailman parhaiden joukossa Filippiineillä, Sheldon kuvailee.

- Valmentajana otan tietenkin tästä kokemuksesta irti sen, mitä saan ja toivottavasti palatessani kesän lopussa Utahiin minulla on takataskussani uusia hyökkäyssettejä, puolustuspelejä ja harjoitteita. Pyrkimyksemme on saada Lauri (Markkanen) pelaamaan Utah Jazzissa samalla tavalla vahvuuksiensa kautta kuin Susijengissä.

Tuovi: ”Susijengi saa innokkaan valmentajan”

Toisen kesänsä Susijengin päävalmentajana aloittanut Lassi Tuovi on hyvillään Susijengin ja Utah Jazzin yhä syvenevästä yhteistyöstä. Tuovi vietti itse heinäkuun alun Utah Jazzin kesäliigajoukkueen kanssa Salt Lake Cityssä ja Las Vegasissa.

- Kiitokset Henrikille (Dettmann) ja Utah Jazzin johdolle, että saivat välistämme yhteistyötä tiivistettyä entisestään. Toimintamme perustuu avoimuuden arvoon ja filosofiaan, jota tahdomme vaalia kaikessa, mitä teemme, Tuovi lausuu.

- Susijengi saa Seanissa joukkoonsa innokkaan valmentajan, joka tuo uusia näkökulmia päivittäiseen tekemiseen. Oppimista tapahtuu varmasti paljon puolin ja toisin.

Pähkinänkuoressa: Sean Sheldon

  • Syntynyt 26.5.1993
  • Kotikaupunki: Lake Traverse, Michigan
  • Valmentajana: Utah Jazz (apuvalmentaja) 2022-23, San Antonio Spurs (videokoordinaattori) 2021-22), San Antonio Spurs (apulaisvideokoordinaattori) 2019-21
  • Pelaajaura: William & Mary (NCAA) 2012-16, BC Winterthur (SUI) 2016-17
  • Maisterin tutkinto kinesiologiasta (Michigan State)
  • Naimisissa, kaksi lasta
 
7.7.2025 12:37 Susijengi

Liettua EM-kisakesään jättiläinen Valanciunasin harteilla

Susijengin kumppanimaana Tampereen EM-alkulohkoon saapuva Liettua on nimennyt kuudentoista pelaajan miehistönsä heinäkuussa alkavaan leiritykseensä. Päävalmentaja Rimas Kurtinaitisin ryhmän ehdottomasti nimekkäin pelaaja on 211-senttinen, 33-vuotias kolmentoista NBA-kauden veteraani Jonas Valanciunas.

5.7.2025 16:29 Susijengi

Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa - Iisalo johdattaa Memphis Grizzliesia

Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.

4.7.2025 11:14 Susijengi

Puola saapuu Sochanin johdolla Susijengiä vastaan elokuussa

Syyskesän EM-kisojen neljäs isäntämaa Puola on kutsunut jalkeille 19 miehen kokoisen leiritysryhmän, jonka ykkösnyrkin muodostavat San Antonio Spursin Jeremy Sochan, joukkueen pitkäaikainen kulmakivi Mateusz Ponitka ja 215-senttinen Aleksander Balcerowski. Susijengi isännöi Puolaa torstaina 21.8. Espoo Metro Areenalla EM-kenraaliharjoituksessaan.

3.7.2025 11:42 Susijengi

Mikael Jantunen Euroliigan mestari Fenerbahcen riveihin

Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.

2.7.2025 10:24 Susijengi

Miesten universiadileiritys käyntiin neljäntoista pelaajan ringillä

Suomen miesten universiadimaajoukkue aloittaa tänään keskiviikkona valmistautumisensa Saksan Rein-Ruhrin alueella heinäkuun jälkipuoliskolla pelattaviin kesäuniversiadeihin. Päävalmentaja Anton Mirolybov luonnehtii tämän kesän universiadiryhmää nykyaikaista tempokoripalloa pelaavaksi sisukkaaksi joukoksi, joka hakee paikkaa kahdeksan joukosta.

1.7.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Hartwall Sport nostattaa koripallon EM-kisahuumaa: kauppoihin rajattu erä Susijengin urheilujuomaa

Susijengin kumppani Hartwall Sport tuo kauppoihin koripallon EM-kisojen kunniaksi rajatun erän uutta urheilujuomaa. Hartwall Sport Persikka Limited Edition -juomalla halutaan tukea yhä useamman mahdollisuutta harrastaa, sillä jokaisesta myydystä pullosta lahjoitetaan 5 senttiä vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan.

28.6.2025 15:51 Susijengi

Olivier Nkamhouan ura jatkuu Italian pääsarjassa

Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.

27.6.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin kauteen mahtui haasteita – ”Oli kaikennäköistä”

Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.

26.6.2025 17:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni näki kauden aikana kolme erilaista koripallomaata

Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.

26.6.2025 14:20 Susijengi

Larsson ja Håkansson tähdittävät Ruotsin EM-kisarinkiä

Susijengin avausvastustajaksi Tampereen EM-alkulohkoon saapuva, ensimmäisiä EM-kisojaan kahteentoista vuoteen pelaava Ruotsi on julkaissut kesän maajoukkuerinkinsä. Päävalmentaja Mikko Riipisen nimeämän kuudentoista pelaajan ryhmän tähtinä kimmeltävät Miami Heatissa mainion tulokaskauden pelannut Pelle Larsson sekä jo vuosikymmenen päivät Espanjassa pelannut pelinrakentaja Ludvig Håkanson.

Näytä lisää vastaavia