23.4.2024 21:34 Yli tuhatpäinen yleisö pääsi seuraamaan, kun Naisten Korisliigan mestaruus ratkesi Kisahallissa. ToPo vei kolmannen ottelun 92-85 ja pääsi juhlimaan seurahistorian ensimmäistä naisten mestaruutta.
ToPo kruunattiin Suomen mestariksi. Kuva: Ville Vuorinen
Ensimmäisellä jaksolla emännät pitivät Peli-Karhujen hyökkäyksen kurissa ja karkasivat johtoon. Peli tasoittui vielä ennen puoliaikaa, mutta tauolla kotijohto oli 11 pistettä.
Vierasjoukkue aloitti kirinsä toisella puoliajalla. Joukkue kipusi aina neljän pisteen päähän, mutta lopussa erityisesti Carmen Tyson-Thomas piti huolen siitä, että ToPo nappasi ratkaisevan voiton ja pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta.
- Älytön fiilis. Nuoruuteni käytin täällä Kisahallissa ja unelmoin, että pelaisin Naisten Korisliigaa ToPo:ssa. Nyt se tapahtui 30 vuotta myöhemmin. En tiedä uskalsinko edes unelmoida silloin mestaruudesta ToPo:n paidassa. Meillä oli tänä vuonna todella sitoutunut joukkue. Tavoitteena on ollut ainoastaan mestaruus. Meillä on penkillinen pelaajia, jotka olisivat jossain toisessa joukkueessa avauksessa, mutta joukkueen eteen on luovuttu omasta ja luotu tällainen joukkue, finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Taru Tuukkanen iloitsi Ruudun haastattelussa.
Tyson-Thomas kohosi ottelun pistekuningattareksi 26 pisteellä. Tuukkaselle kirjattiin tripla-tupla 13 pisteellä, 13 levypallolla ja 14 koriin johtaneella syötöllä. Randi Brown teki vieraille 24 pistettä.
- Ei tätä voi vielä uskoa. Tämä on meidän joukkueelle ja koko seuralle niin iso asia. Tämä on ehdottomasti pitkäjänteisen työn tulos. Meidän taipaleemme alkoi viisi vuotta sitten. Tämä on ollut hienoa aikaa ja tässä on hyvä palkinto siitä, ToPo:n päävalmentaja Niko Kuusi sanoi Ruudulle.
Helsinkiläisjoukkueen kausi oli todella vahva. Joukkue kärsi koko kauden aikana vain kaksi tappiota. Suomen mestaruuden lisäksi helsinkiläiset veivät nimiinsä Suomen Cupin.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.
Niko Kuusi on solminut päävalmentajasopimuksen Saksassa naisten Bundesliigaa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa. Kuusen johdolla Torpan Pojat voitti tällä kaudella seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin.
Päättyneellä kaudella SM-hopeaa voittanut kotkalainen Peli-Karhut lähtee kauteen 2024–25 kunnianhimoisin suunnitelmin, kun joukkue on päättänyt hakea paikkaa naisten EuroCupiin.
ToPo haki vierasvoiton Naisten Korisliigan finaaleissa. Helsinkiläiset kaatoivat PeKa:n 97-77 ja siirtyivät finaalisarjassa 2-0 johtoon.
Naisten Korisliigan tämän kauden ensimmäinen mitalisti on selvillä. Kouvottaret kaatoi Forssassa pelatussa pronssiottelussa FoA:n 97-85.
ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.
Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.