6.8.2020 09:42 Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt tusinansa lauantaina ja sunnuntaina Riikassa pelattaviin Latvia-maaotteluihin. Susiladies matkustaa Riikaan nuorella joukkueella, josta löytyy peräti kolme ensikertalaista. Ottelut ovat katsottavissa Latvian koripalloliiton Youtube-kanavalta.
Susiladiesin viikonlopun Latvia-pelit näytetään Youtubessa Latvian koripalloliiton toimesta. Kuva: Ville Vuorinen.
Läpi kesän laajalla ryhmällä treenannut Susiladies kerääntyi viime viikonlopuksi neljäntoista pelaajan voimin Kisakallion Susi Training Centeriin, mistä muodostui lopullinen kahdentoista pelaajan kokoonpano.
– Vihdoinkin olemme päässeet siihen tilanteeseen, että meillä on laaja nippu laadukkaita pelaajia, Salminen kertoo.
Kokoonpanossa on kolme naisten maajoukkueen ensikertalaista, kun Riikaan lähtevät Magdalene Agyei (’99), Kati Ollilainen (’03) ja Sanni Tuomisto (’01). Toista maajoukkuekomennustaan taas kärkkyy Janette Aarnio (’02).
– Heitä kaikkia yhdistää se, että he ovat todella urheilullisia ja nopeuttavat meidän pelaamista, Salminen sanoo.
Yksittäinen kokeneemman kaartin pelaaja on Linda-Lotta Lehtoranta, jolta löytyy tililtään jo 61 naisten maaottelua.
– Linda alkaa olemaan siinä kunnossa, mitä hän oli ennen loukkaantumiskierrettään. Hän on löytänyt uusia puolia tekemisestään. Se, miten hän kantaa itsensä ja auttaa nuoria pelaajia kehittymään, on mielettömän hienoa katsottavaa. Hän on tärkeä pelaaja meille tänään, viikonloppuna ja tulevaisuudessa.
Seuraavaksi eniten maajoukkuepelejä löytyy Anniina Äijäseltä (26), Elina Koskimieheltä (18), Roosa Lehtorannalta (15) ja Sara Rokkaselta (13). Alle kymmenen maajoukkueottelun pelaajat ovat Awak Kuier (9), Lotta-Maj Lahtinen (7) ja Marianne Kalin (4).
Georgia Techin Lahtinen on ainoa pelaaja kokoonpanossa, joka ei pelaa joko ulkomailla ammattilaisena tai naisten Korisliigassa.
– Lotta-Maj on sinnikkyydessään, periksiantamattomuudessaan ja kaikkensa likoon laittamisessa tärkeä pelaaja ja esimerkki kaikille muille, mitä vaatii, että seuraava askel pelaajana otetaan.
Ottelut ovat yleisöltä suljettuja, mutta ne ovat katsottavissa Latvian koripalloliiton Youtube-kanavalta.
• Youtube: Latvijas Basketbola savienība >
• Lauantai 8.8. klo 18:00 Latvia – Suomi
• Sunnuntai 9.8. klo 17:00 Latvia – Suomi
# | Nimi | Syntymävuosi | Pituus | Seura 2020/2021 |
1 | Sara ROKKANEN | 1996 | 178 | Bembibre (ESP) |
3 | Magdelene AGYEI | 1999 | 176 | ToPo |
4 | Sanni TUOMISTO | 2001 | 182 | EBT |
7 | Elina KOSKIMIES | 1996 | 180 | Ibaizabal (ESP) |
8 | Lotta-Maj LAHTINEN | 1999 | 176 | Georgia Tech (NCAA) |
9 | Awak KUIER | 2001 | 194 | Ragusa (ITA) |
11 | Marianne KALIN | 1997 | 186 | Bembibre (ESP) |
12 | Linda-Lotta LEHTORANTA | 1991 | 178 | free agent |
13 | Roosa LEHTORANTA | 1997 | 176 | free agent |
15 | Anniina ÄIJÄNEN | 1995 | 189 | Ferrol (ESP) |
20 | Janette AARNIO | 2002 | 181 | HBA-Märsky |
21 | Kati OLLILAINEN | 2003 | 173 | HBA-Märsky |
Susiladiesin toinenkin maaottelu Tshekkiä vastaan vieraissa päättyi tappioon, kun Tshekki voitti Kutna Horassa loppunumeroin 83-70 (49-39). Tshekki onnistui pakottamaan Suomen 22 menetykseen ja vei levypallot selkein lukemin.
Susiladies aloitti kesän harjoitusmaaottelu-urakkansa tänään Prahassa, jossa Tshekki vei pidemmän korren loppunumeroin 84-72 (47-39). Joukkueet kohtaavat uudestaan huomenna Kutna Horassa, 70 kilometriä Prahasta itään. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 19:00 ja on katsottavissa Koristv:ltä.
Susiladies matkustaa tänään tiistaina Prahaan, jossa Suomi kohtaa keskiviikkona 19.6. ja torstaina 20.6. klo 19:00 Suomen aikaa Tshekin harjoitusotteluissa. Keskiviikon ottelut on katsottavissa tshekkiläisen striimin kautta ja torstain ottelu näkyy suorana lähetyksenä Koristv:ltä.
Susiladies esiintyy tänä kesänä kertaalleen kotikentällä, kun se kohtaa naiskoriksen mahtimaan Saksan Urhea-hallissa Helsingissä sunnuntaina 7.7. Lipunmyynti otteluun on käynnistynyt.
Susiladies esiintyy tänä kesänä kertaalleen kotikentällä, kun se kohtaa naiskoriksen mahtimaan Saksan Urhea-hallissa Helsingissä sunnuntaina 7.7. Ennakkomyynti 6. pelaajille kesän otteluun käynnistyy keskiviikkona 12.6.
Awak Kuierista tuli tiistai-iltana Italian mestari, kun Reyer Venezia voitti kolmannen kerran Famila Schion vieden finaalisarjan suoraan 3-0. Kuier palkittiin myös finaalien MVP-palkinnolla.
Susiladiesin kesän 2024 ohjelma on viiden viikon mittainen ja sisältää yhteensä kuusi maaottelua. Vieraissa vastaan tulee EM-kisojen vakiokävijä Tshekki ja olympialaisten emäntämaa Ranska, molemmat kahdesti. Kesän huipentaa Saksaa vastaan pelattavat tuplamaaottelut, joista sunnuntaina 7.7. klo 18:00 pelattava ottelu pelataan yleisön edessä Urhea-hallissa, Helsingissä.
Marraskuun 2024 ja helmikuun 2025 EM-karsintaikkunoihin valmistautuvan Susiladiesin kesän 2024 maajoukkuerinkiin on valittu 20 pelaajaa. Susiladiesin viiden viikon mittainen ohjelma käynnistyy avausleirillä 3. kesäkuuta.
Awak Kuier on ollut tulikuumana Italian Serie A1:n finaaleissa, kun hän on siivittänyt Reyer Venezian finaalisarjassa 2-0-johtoon.
Awak Kuierin Reyer Venezia on selvittänyt tiensä Italian Serie A1:n finaaliin. Venezia voitti välierässä Campobasson otteluvoitoin 2-0.