14.8.2018 21:28 Suomen naisten maajoukkue oli terävänä Viron piskuisessa Paidessa, kun Susiladies pieksi Viron selkeästi 59-76 (30-42) harjoitusmaaottelussa.
Annika Holopainen johdatti Susiladiesin voittoon Virosta. Kuva: Ville Vuorinen
Susiladiesin peli oli uomissaan jo avausminuuteista lähtien molemmissa päissä kenttää. Pallo liikkui rivakasti pelaajalta toiselle ja susipuolustus pakotti Viron menetyksiin, jotka Suomi rankaisi toiseen päähän nopeilla hyökkäyksillä.
Puoliaikaan mennessä Suomi kokosi kaksinumeroisen johdon, joka venyi liki kahteenkymmeneen kolmannelle neljännekselle. Päätösneljänneksen joukkueet pelasivat tuloksellisesti tasan, mutta Susiladies oli jo tässä vaiheessa ratkaissut ottelun.
– Olimme teräviä alusta lähtien ja pistimme palloa liikkeelle. Saimme puolustuksen kautta kuusitoista riistoa, joista pääsimme juoksemaan nopeita hyökkäyksiä aika hyvin, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kertoi.
Kuudentoista riiston lisäksi tilastoissa erottui Suomen 21 koriin johtanutta syöttöä, joka kertaa oivasta joukkuepelaamisesta.
– Voi olla erittäin tyytyväinen tähän peliin. Harjoitellut asiat näkyivät kentällä ja peli oli hemmetin kivannäköistä molemmissa päissä kenttää, Salminen iloitsi.
Parketin selkeä ykköspelaaja oli Linda-Lotta Lehtoranta, joka nikkaroi 14 pistettä, kolme levypalloa, kaksi syöttöä ja neljä riistoa. Suomen pistekärki oli kuitenkin Annika Holopainen, joka säkitti 17 pistettä.
Kokoonpanon muista pelaajista Taru Tuukkanen (6/9/4 syöttöä) veisteli ominaiseen tapaansa monipuoliset tilastot ja Roosa Lehtoranta (9/4/4 syöttöä) naulasi kolme kolmosta.
Suomi kohtaa Viron uudestaan huomenna keskiviikkona aikaisin kello 11:00.
Lisätietoja: Ottelutilastot
Susiladiesin toinenkin maaottelu Tshekkiä vastaan vieraissa päättyi tappioon, kun Tshekki voitti Kutna Horassa loppunumeroin 83-70 (49-39). Tshekki onnistui pakottamaan Suomen 22 menetykseen ja vei levypallot selkein lukemin.
Susiladies aloitti kesän harjoitusmaaottelu-urakkansa tänään Prahassa, jossa Tshekki vei pidemmän korren loppunumeroin 84-72 (47-39). Joukkueet kohtaavat uudestaan huomenna Kutna Horassa, 70 kilometriä Prahasta itään. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 19:00 ja on katsottavissa Koristv:ltä.
Susiladies aloitti tuoreet EM-karsintansa parhaalla mahdollisella tavalla, kun Suomi voitti Bulgarian vieraskentällä Samakovissa loppunumeroin 65-75 (35-33). Awak Kuier oli ilmiliekeissä 27 pisteen, 11 levypallon ja 5 torjunnan illalla, kun taas Lotta-Maj Lahtinen säkitti kaksi kylmäpäistä kolmosta ratkaisuhetkillä.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa naisten haastajamaajoukkueiden ottelussa Portugali veti pidemmän korren Suomesta 65-70 (34-27). Portugali repäisi eroa kolmannella neljänneksellä, mutta Suomi nousi vielä taistelemaan voitosta päätöshetkillä.
Universiadeihin valmistautuva naisten haastajamaajoukkue aloitti maajoukkuekesänsä Kisakallion Susi Training Centerissä voittamalla harjoitusmaaottelussa Portugalin 93-53 (36-36). Suomi löysi iloisen peli-ilmeensä kylkeen selkeän joukkuetekemisen ja karkasi vierailta.
Hallitseva EM-hopeamitalisti, ja kesän 2023 EM-kisojen yksi ennakkosuosikki, Ranska voitti Susiladiesin EM-karsintojen päätösottelussa Urhea-hallissa 46-82 (26-37). Ranskalaiset sisuuntuivat puoliajalla ja veivät kolmannen neljänneksen 4-30.
Susiladies hävisi käynnissä olevien EM-karsintojen toiseksi viimeisessä pelissään Ukrainalle, joka oli Riiassa, Liettuassa, pelatussa ottelussa parempi loppulukemin 74-59 (46-36). Ukraina lähti karkumatkalle lopullisesti kolmannella neljänneksellä.
Susiladiesin viikon toinenkin EM-karsintaottelu päättyi tappioon, kun Urhea-hallissa, Helsingissä, Liettua oli ovelampi osapuoli, pääsi aikaisin johtoon ja piti sen loppulukemiin 56-65 (21-34) asti. Tappion vuoksi on varmaa, ettei Susiladies päässyt vuoden 2023 EM-kisoihin.
Marraskuun 2022 EM-karsintaikkunan ensimmäisessä ottelussa Susiladies hävisi Ranskalle, joka esitteli erinomaista hyökkäyspään pelaamistaan 103-77 (47-31) -voitolla Saint-Étiennessa pelatussa ottelussa 4 042 katsojan edessä. Susiladiesin 17-vuotias Elina Aarnisalo oli kovassa vireessä hallitsevaa EM-hopeamitalistia vastaan 24 pisteellä ja kuudella syötöllä.
Susiladiesin kesän maaottelut saivat päätöksensä Hakametsän jäähallissa, Tampereella, pelatun Scandic Cupin sunnuntaipäivänä, kun länsinaapuri Ruotsi veti pidemmän korren loppunumeroin 66-82 (30-43).