10.7.2020 10:00 Suomessa päästään pitkän tauon jälkeen koripallomaaotteluiden makuun, kun Susijengi isännöi Jukka Toijalan luotsaamaa Viroa keskiviikkona 29.7. Tapiolan Liikuntahallissa ja torstaina 30.7. Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä. Yle televisioi Susijengin kesän molemmat maaottelut suorina lähetyksinä.
Susijengi palaa tositoimiin, kun se kohtaa Viron kahdesti heinäkuussa. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi
- Tavoitteemme oli huipentaa kesäkuussa alkanut Open Gym -leiritys maajoukkueleiriin ja kotimaaotteluihin ja on ilo todeta tämän tavoitteen täyttyneen, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann hymyilee.
- Poikkeuksellisen kevään ja seurajoukkuekauden ennenaikaisen päättymisen jälkeen paluuta maajoukkuetoimintaan on odotettu kuin kuuta nousevaa. Pidemmällä aikajänteellä maaottelut ovat myös merkittävässä asemassa sekä tulevan seurajoukkuekauden että marraskuun EM-karsintojen kannalta.
Susijengi harjoittelee Open Gymissä päivittäin Helsingissä ja vetäytyy Lohjan Kisakallioon 20.-23. heinäkuuta valmistautumaan Viro-maaotteluihin.
Heinäkuun lopun Viro-maaottelut televisioidaan kotikatsomoihin Ylen suorina lähetyksinä TV2-kanavalla. Paikan päälle maaotteluita päästetään seuraamaan voimassa olevia yleisötapahtumien kokoontumisrajoitteita mukaileva katsojamäärä (alle 500), josta Susijengin virallisen kannatusyhdistyksen jäsenille sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajille on varattu myyntiin lippukiintiö. Julkista lipunmyyntiä ei Viro-maaotteluihin järjestetä.
- Tahdomme kokoontumisrajoitusten puitteissa ja arkeen palaamista odotellessa tarjota parhaan mahdollisen maaotteluelämyksen mahdollisimman monelle katsojalle. Olemme poikkeusolosuhteiden vallitessa tavallistakin iloisempia siitä, että meillä on Yle kumppanina välittämässä tunnelmia kotikatsomoihin, Dettmann sanoo.
Kesästä 2010 Susijengin valmennusjohtoon kuulunut Jukka Toijala aloitti uuden luvun valmentajanurallaan alkuvuonna, kun hänet valittiin Viron maajoukkueen päävalmentajaksi.
Helmikuun EM-karsintaikkunassa Toijala komensi Viron vierasvoittoon Pohjois-Makedoniasta pistein 72-81, jonka jälkeen Viro kävi kotikentällään Tallinnan Saku Suurhallissa lähellä yllätysvoittoa Italiasta ennen kuin joutui taipumaan 81-87.
Maajoukkueharjoitukset pienryhmittäin jo toukokuussa käynnistänyt Viro kohtaa 24.-26.7. Tallinnassa pelattavassa Baltian mestaruusturnauksessa Latvian ja Liettuan ja matkustaa seuraavalla viikolla Suomeen Susijengin vieraaksi.
- Olemme loppukevään ja alkukesän aikana leirittäneet yli neljääkymmentä nuorta ja vähän kokeneempaa virolaispelaajaa, mukaan lukien viime vuodet Yhdysvaltain yliopistosarjoissa viettäneet pelaajat, joita olemme pyrkineet ajamaan takaisin sisään Viron maajoukkueympyröihin, Toijala kertoo joukkueensa tilanteesta.
- Olen todella tyytyväinen siihen, miten noin vaikean ja eriskummallisen kevään jälkeen meille tarjoutuu taas mahdollisuus kohdata noin kovatasoisia koripallomaita. Liettua-, Latvia- ja Susijengi-maaottelut ovat hyvä mittari tarkastaa, missä virolainen maajoukkuekoripallo tällä hetkellä menee ja heinäkuun lopun matsit vastaavasti suomalaiselle yleisölle mahdollisuus vilkaista Viron maajoukkuekoriksen tulevaisuuteen.
Kymmenvuotisen uran Susijengissä tehneenä valmentajana Toijala ei osaa vielä kuvailla tunteita, joita omaa synnyinmaata vastaan valmentaminen herättää.
- En ole oikein sisäistänyt sitä vielä! Pitää kuulostella itseään lähempänä, hän naurahtaa.
FIBA teki kesäkuisessa kokouksessaan päätöksen jatkaa karsintoja vuoden 2022 EM-kisoihin alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että marraskuun lopun EM-karsintaottelut Georgiaa (kotikentällä) ja Serbiaa (vieraskentällä) vastaan pelataan suunnitellusti.
Syyskuuksi 2021 suunnitellut EM-kisat siirrettiin aiemmin keväällä vuoteen 2022 mm. Tokion olympialaisten ja jalkapallon EM-kisojen siirtämisen aiheuttaman arvokisaruuhkan vuoksi. EM-karsintojen tavoin myös karsinnat vuoden 2023 MM-kisoihin alkavat aiemmin määritellyn aikataulun mukaisesti marraskuussa 2021.
Susijengi käynnisti karsintansa tuleviin EM-kisoihin tappiolla Serbialle kotonaan Espoo Metro Areenalla ja kirivoitolla Sveitsistä vieraskentällä. EM-kisoihin pääsee neljän joukkueen EM-karsintalohkosta (Serbia, Suomi, Sveitsi, Georgia) kaksi parasta joukkuetta kisaisäntä Georgian lisäksi.
Susiladiesin ja Susijengin brändejä koskeva kysely kerää sidosryhmiltä tietoa joukkueisiin liitettävistä mielikuvista ja odotuksista. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Awak Kuierin ja Mikael Jantusen game-worn -pelipaidat!
Helmikuun EM-karsintaikkunansa Tanska-vierasvoittoon päättänyt Susijengi sijoitettiin tulevien EM-alkulohkoarvontojen neljänteen arvontakoriin. Ensi kesänä EM-kisojen B-alkulohkoa Tampereella isännöivä Susijengi on valinnut alkulohkon kumppanimaakseen kakkoskorin maista Liettuan. Lohkoarvonnat järjestetään Latvian Riiassa torstaina 27. maaliskuuta.
Helmikuun EM-karsintaikkunassa pitkän kuntoutuksen jälkeen kentille palannut Susijengi-laituri Jacob Grandison, 26, on allekirjoittanut loppukautta koskevan sopimuksen Kreikan historiallisimpiin seuroihin lukeutuvan PAOK Salonikin kanssa. PAOK tähtää Kreikan liigassa pudotuspelipaikkaan ja käynnistää FIBA Europe Cupin puolivälierät ensi keskiviikkona.
Susijengi säilytti asemansa maailman 20. ja Euroopan 13. sijalle rankattuna miesten koripallomaajoukkueena. Kansainvälinen koripalloliitto FIBA julkaisi päivittyneen ranking-järjestyksensä helmikuun karsintaikkunan jälkeen.
Susijengin kumppani Autosalpa toimii tulevana kesänä Tampereella pelattavien koripallon EM-kisojen kumppanina. Autosalpa on suomalainen perheyritys, jolla on Etelä-Suomessa kahdeksan toimipistettä.
Euroliiga palasi viikon pituiselta EM-karsintatauolta torstai-iltana. Mikael Jantusen Paris Basketball esiintyi terävästi heti tauon jälkeen peittoamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin kotikentällään 8177 katsojan edessä 93–88 (47–38).
Suomi ja Liettua ovat solmineet virallisen kumppanuussopimuksen kesän EM-kisoihin. Kotikisoihin lippuja tai majoitusta halajavan kannattaa toimia ripeästi, sillä tuore sopimus tuo Tampereelle Liettuan joukkueen vanavedessä tuhansia liettualaisfaneja ja kansainvälisen arvoturnauksen sähköistä tunnelmaa.
Susijengin helmikuun EM-karsintaikkunassa hyvässä heitossa ollut susikapteeni Sasu Salin pisti tuulemaan palattuaan Romanian liigakentille. Keskiviikkoiltana Salin upotti kymmenen kolmen pisteen koria ja keräsi 32 pistettä, kun Cluj-Napoca myllytti Steauaa pääkaupunki Bukarestissa pistein 90-116 (50-59).
Susijengin kapteeni ja helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 33, jatkaa nousuaan Suomen miesten kaikkien aikojen maaottelutilastoissa. Salin kohosi helmikuun maaotteluikkunan aikana pelatuissa otteluissa jaetulle 13. sijalle ja heitetyissä pisteissä 14. sijalle.
Tavaramerkikseen muodostuneella tavalla Susijengi kampesi vaikeimman kautta voittoon EM-karsintojen maanantaisessa päätöksessä Kööpenhaminan kupeessa. Tanska vei matsia kolme jaksoa ja johti parhaimmillaan 13 pisteellä, mutta Susijengi piti päätösjaksolla tanskalaiset seitsemässä pisteessä ja kirmasi Olivier Nkamhouan ja Elias Valtosen johdattamana 77–83 (47–41) -vierasvoittoon.