1.6.2023 08:45 Susijengi pelaa tulevana kesänä kaksi ottelua kotikentällään ennen Aasiassa pelattavia MM-kisoja. Maajoukkue kohtaa keskiviikkona 9.8. Viron Espoo Metro Areenalla. Ottelun lipunmyynti käynnistyy tiistaina 6.6.
Kyllähän se hymyilyttää, kun pääsee kahdesti esiintymään kotikentälle tulevana kesänä. Kuva: Ville Vuorinen
Susijengin aiemmin julkaistu maaottelu Liettuaa vastaan 4.8. on vetänyt erinomaisesti yleisöä Tampereen Nokia Arenan lehtereille.
- Nokia Arenalla pelattavaan Susijengin ja Liettuan väliseen otteluun on myyty jo yli 10.000 lippua. On hienoa, että kalenterissamme oli tilaa ylimääräiselle areenakeikalle ja pääsemme esiintymään kahdesti kotiyleisön edessä ennen MM-kisoja, iloitsee kumppanuus- ja tapahtumajohtaja Timo Vertio.
Susijengi valmistautuu kesällä tähtäimessään Aasiassa pelattavat MM-kisat, Jukka Toijalan luotsaamalla Virolla tähtäin on puolestaan elokuussa pelattavissa ensimmäisissä olympiakarsinnoissa.
Ottelun lipunmyynti käynnistyy tiistaina 6.6.
Nuorten susijengiläisten edesottamuksista pääsee jo nauttimaan juhannusviikolla, kun Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron kotikentällä Urhea-hallissa pelattavassa turnauksessa.
Jo viime keväänä ensituntumaa Espanjan ACB-liigasta CB Andorran paidassa saanut Susijengin valkealaislähtöinen luottosentteri Alexander Madsen, 29, pelaa Espanjassa myös tulevalla kaudella. 208-senttisen Kouvolan Poikien kasvatin on kiinnittänyt riveihinsä ensimmäistä kertaa seuran historiassa pääsarjatasolle kohonnut Lleida CE.
Ranskan Pro A:n suomalaisjoukkueen kruunua edelliset vuodet kantanut SIG Strasbourg luottaa tulevinakin kausina sinivalkoiseen osaamiseen. Viime kaudella Le Portelin Pro A:n pudotuspeleihin johdattanut Susijengin pelinrakentaja Edon Maxhuni, 26, on solminut seuraavat kaksi kautta koskevan sopimuksen strasbourgilaisjoukkueen kanssa.
Viime vuonna Okinawan MM-kisalohkoa isännöinyt Japanin miesten maajoukkue valmistautuu tuleviin Pariisin olympiakisoihin vajaan viikon kestävällä leirityksellä Helsingissä. Japani järjestää päivittäisharjoituksensa Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallilla.
Viime kaudella Slovenian liigaa ja Adrianmeren kakkosliigaa Helios Domzalen paidassa pelannut Lapuan Kobrien kasvatti Perttu Blomgren, 22, jatkaa uraansa Balkanilla. Blomgrenin uusi seura on kovin satsauksin tulevaan kauteen lähtevä perinteikäs bosnialaisseura KK Bosna, joka tähtää kaudella niin Bosnian liigan kuin Adrianmeren kakkosliigankin mestaruuksiin.
Henkeäsalpaavia koripalloelämyksiä olympiakarsinnoissa tarjoillut nälkäinen Susijengi kutsuu ensi vuonna Euroopan kovimmat joukkueet ja suurimmat tähdet Tampereelle, kun Suomi isännöi koripallon EM-kisoja 2025. Vuotta ennen kisoja käynnistyvä lipunmyynti tarjoaa 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajille mahdollisuuden napata ensimmäisenä parhaat tiketit.
Viime kaudella Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa Viron cupin ja kansallisen liigan mestaruudet voittanut sekä Viron-Latvian-liigan finaaliin edennyt Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 26 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen tallinnalaisjoukkueen kanssa.
Susijengin avainpelaajiin vasta päättyneissä Valencian olympiakarsinnoissa kuulunut Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 24, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Samaan aikaan Petteri Koponen on aloittanut valmennusurakkansa San Antonio Spursissa NBA:n kesäliigassa.
Espanjan tappiottomana Pariisin olympialaisiin kotikarsintaturnauksestaan johtanut mestarivalmentaja Sergio Scariolo ei säästellyt Susijengiin kohdistuneita kehuja joukkueiden keskinäisen ottelun jälkeen. Koripalloliiton valmennuksenjohtaja Henrik Dettmann näkee, että Scariolon kehut kuvaavat paikkansapitävästi Susijengin lähitulevaisuuden näkymiä.
Susikapteeni Sasu Salin, 33, kohosi päättyneen olympiakarsintakesän aikana Antti Nikkilän ja Kalevi ”Monni” Sarkalahden ohi pelattujen miesten maaottelujen kaikkien aikojen 15. sijalle ja hätyyttelee jo kärkiviisikkoa. Samaan aikaan Salin nousi pykälällä heitettyjen miesten maaottelupisteiden listalla.
Miesten olympiakarsintaturnaukset huipentuivat sunnuntaina neljällä karsintalohkopaikkakunnalla järjestettyihin turnausfinaaleihin. Paikkansa Pariisin olympialaisissa varmistivat finaalivoitoillaan Brasilia, Kreikka, Espanja sekä hurmoksellisia otteitaan kotiturnauksessaan jatkanut Puerto Rico.