5.7.2024 13:25 Historiallisiin MM-kisoihin valmistautuva Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue matkustaa tänään Madridiin, jossa joukkue kohtaa lauantaina ja sunnuntaina Espanjan. Tämän jälkeen Sudenpennut matkustaa Meksikoon, jossa joukkue kohtaa vielä keskiviikkona 10.7. Kroatian ennen 14.7. alkavia MM-kisoja.
Sudenpennut kohtaa MM-valmistautumisessaan Espanjan ja Kroatian. Kuva: FIBA Europe.
Suomi lähtee kohti kisoja samalla valmennusryhmällä ja kokoonpanolla, joka kisapaikan myös ansaitsi sijoittumalla viime kesänä EM-kisoissa neljänneksi. Leirityksessä oli alkuperäisesti 15 pelaajaa, joista kolme pelaavat tällä hetkellä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa 16- ja 18-vuotiaissa.
– Hienoa, että he ovat myös osoittaneet olevansa paikkansa arvoisia. Viime syksynä sovittiin, että jos kaikki hoitaa ruutunsa ja harjoittelee laadukkaasti talven, niin on hyvät saumat päästä MM-kisoihin. Duaa (Aden), Aino (Koskela) ja Jessi (Nenonen) olivat mukana leirityksessä ja osoittivat, että voisivat pelata MM-kisoissa. Ilman heitä laadukas harjoittelu ei olisi ollut mahdollista ja heille suuret kiitokset, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.
Suomi kohtaa Madridissa Espanjan lauantaina 6.7. ja sunnuntaina 7.7. Molemmat ottelut alkavat klo 20:00 Suomen aikaa. Maanantaina 8.7. joukkue matkustaa kohti Meksikoa, jossa vastaan tulee vielä keskiviikkona 10.7. Kroatia.
– Toivottavasti Espanja pistää kapuloita rattaisiin. Mitä hankalampaa noissa kahdessa pelissä meillä on, sitä parempi. Totta kai maaotteluissa aina haetaan voittoa, mutta tässä vaiheessa on tärkeämpää, että joku rakentaa seinän meidän eteen, josta pitää juosta läpi tai ympäri. Kaikki tietää, minkä tason joukkue Espanja on, Räikkä aloittaa.
– Leiritys on sujunut todella hienosti. Pelaajat ovat olleet valmistautuneita ja valmiita. Aidosti olemme lähteneet vanhoilta pohjilta liikkeelle. Tuntui jo ensimmäisestä harjoituksesta kesäkuussa, että tämä on ihan kuin jatkaisi, mihin vuosi sitten jäätiin.
Sukunimi | Etunimi | Kasvattajaseura | Seura |
Gardziella | Anna | ToPo Juniorit | ToPo |
Haveri | Eevi | Helsingin NMKY | HBA |
Laine | Lilli | Tapiolan Honka | Tapiolan Honka |
Lehto | Heli | Tapiolan Honka | Tapiolan Honka |
Loukola | Silja | Espoo Basket Team | HBA |
Luukkanen | Ada | Helsingin NMKY | HBA |
Mace | Erika | Espoo Basket Team | EBT |
Ogun | Nicole | Espoo Basket Team | EBT |
Pihamaa | Nicole | Tapiolan Honka | HBA |
Riihelä | Iida | BC Nokia | BC Nokia / NoBA |
Seppä | Eevi | Pirkkalan Viri | BC Nokia / NoBA |
Talonen | Tiia | Feeniks Basket | HBA |
Päävalmentaja Jussi Räikkä
Valmentaja Ray Ailus
Valmentaja Susanna Strömberg
Valmentaja Juha Oikarinen
Valmentaja Juha-Pekka Männistö
Fysioterapeutti Krista Puhakka
Lääkäri Henni Myllykangas
Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen historialliset MM-kisat Meksikossa käynnistyvät lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun Suomi kohtaa 00:30 Suomen aikaa alkavassa ottelussa Japanin.
Meksikossa pidettäviin MM-kisoihin valmistautuva Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue lähtee valmistautumaan kohti historiallisia maailmanmestaruuskisoja 15 pelaajan ringillä.
Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen Meksikossa pelattavien MM-kisojen alkulohko arvottiin tänään León de los Aldamassa. Suomen kanssa samassa lohkossa nähdään Japani, Espanja ja Argentiina.
Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloittaa B-divisioonan EM-kisansa perjantaina 12.7. Romanian Piteștissä. Sudenpentujen kanssa samassa A-alkulohkossa ovat Slovakia, Sveitsi, Latvia ja Kroatia.
Viikonloppuna alkaviin 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin valmistautuva Suomi hävisi Meksikossa pelatussa valmistavassa maaottelussa Australialle 54-60 (18-38).
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi tänään vieraissa pelatussa valmistavassa maaottelussa Kroatialle 94-79 (53-46). Suomi valmistautuu 27.7. alkaviin EM-kisoihin, jotka pidetään Tampereella.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue hävisi Liettuassa pidettävien EM-kisojen C-alkulohkon viimeisessä ottelussaan Turkille 62-57 (30-25). Suomi saa neljännesvälierissä, Round of 16:ssa, vastaansa D-lohkon kärkijoukkue Saksan.
Espanjan tappiottomana Pariisin olympialaisiin kotikarsintaturnauksestaan johtanut mestarivalmentaja Sergio Scariolo ei säästellyt Susijengiin kohdistuneita kehuja joukkueiden keskinäisen ottelun jälkeen. Koripalloliiton valmennuksenjohtaja Henrik Dettmann näkee, että Scariolon kehut kuvaavat paikkansapitävästi Susijengin lähitulevaisuuden näkymiä.
Kisakalliossa tänään päättyneissä 16-vuotiaiden PM-kisoissa Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue juhli Pohjoismaiden mestaruutta voittamattomana. 16-vuotiaiden poikien maajoukkue sijoittui neljänneksi, kun Sudenpennut hävisi päätöspäivänä Islannille.