Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa MM-kisansa Meksikossa ensi yönä

13.7.2024 10:44 Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen historialliset MM-kisat Meksikossa käynnistyvät lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun Suomi kohtaa 00:30 Suomen aikaa alkavassa ottelussa Japanin.

Sudenpennut nähdään 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa. Kuva: FIBA.

Sudenpennut ansaitsi tikettinsä MM-kisoihin viime syksyn 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa, joissa Suomi sijoittui neljänneksi. MM-kisoissa taas on aikaisemmin Suomen nuorisomaajoukkueista vain 17-vuotiaiden poikien maajoukkue vuonna 2016, joka sijoittui 12. sijalle.

– Pääsemme kokemaan jotain sellaista, mitä emme ole aiemmin kokeneet. Mieli on iloinen, että pääsemme pelaamaan monenlaisia vastustajia vastaan, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloittaa.

– Joukkue on asettanut erilaisia tavoitteita. Tuloksen näkökulmasta meillä on unelma, päätavoite ja minimitavoite. Niiden eteen me olemme sitoutuneet työskentelemään. Sen lisäksi pelaajilla on henkilökohtaisia tavoitteita, niin tunne- kuin suoritustasolla.

– Päätavoitteena on päästä kahdeksan parhaan joukkoon. Minimitavoite on, että saamme paremman sijoituksen, mitä suomalainen joukkue on tähän mennessä MM-kisoissa saanut ja jätämme sillä tavalla jälkemme koripallohistoriaan. Unelma on sitten korkeammalla. Jos kaikki tähdet osuu kohdalleen, niin jos pelaisimme vaikka samoista sijoista kuin EM-kisoissa. Jos sellaiset asiat tapahtuu, niin ne tapahtuu. Me olemme täällä tekemässä parhaamme.

Suomella on kasassa täsmälleen sama joukkue, joka oli pronssipelissä viime syksynä EM-kisoissa.

– Joukkueessa on 12 pelaajaa, joilla on omat vahvuutensa. Olimme tasainen jo viime kesänä, mutta nyt se vielä korostuu entisestään. Joukkue on myös päättäväinen ja määrätietoinen, mikä kumpuaa jokaisessa harjoituksessa. Pelillisesti uskon, että olemme turnauksessa heittovoimainen ja kenttää nopeasti juokseva puolustuspään joukkue.

Suomen kanssa samassa A-alkulohkossa ovat Japani, Espanja ja Argentiina.

– Kolme hyvin erilaista joukkuetta. Espanjalla on hyvät mahdollisuudet lähteä kotimatkalle mitalin kanssa. He ovat isoja, nopeita ja pelaavat vauhdikasta koripalloa. Meille he ovat ainakin vielä ylittämätön haaste.

– Japani ei ole iso, mutta he ovat nopeita. He pelaavat todella epäortodoksista puolustuspeliä, jossa tuplaukset voivat tulla mistä tahansa ja koska tahansa. Argentiina on ehkä konservatiivisin. Heillä on yksi iso, joka pyrkii dominoimaan ja pelaavat hitaammin.

Kisajärjestelmä on samanlainen kuin A-divisioonan EM-kisoissa. Alkulohkon jokainen joukkue etenee neljännesvälieriin, Round of 16 -vaiheeseen. Alkulohkon jälkeisen neljännen ottelun voittamalla etenee kahdeksan parhaan joukkoon, häviäjä taas mittelee sijoista 9-16.

Ottelut ovat katsottavissa FIBA:n Youtube-kanavalta.

> MM-kisojen kisasivusto


Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, MM-kisat 2024, Meksiko

Sukunimi Etunimi Kasvattajaseura Seura
Gardziella Anna ToPo Juniorit ToPo
Haveri Eevi Helsingin NMKY HBA
Laine Lilli Tapiolan Honka Tapiolan Honka
Lehto Heli Tapiolan Honka Tapiolan Honka
Loukola Silja Espoo Basket Team HBA
Luukkanen Ada Helsingin NMKY HBA
Mace Erika Espoo Basket Team EBT
Ogun Nicole Espoo Basket Team EBT
Pihamaa Nicole Tapiolan Honka HBA
Riihelä Iida BC Nokia BC Nokia / NoBA
Seppä Eevi Pirkkalan Viri BC Nokia / NoBA
Talonen Tiia Feeniks Basket HBA

Päävalmentaja Jussi Räikkä
Valmentaja Ray Ailus
Valmentaja Susanna Strömberg
Valmentaja Juha Oikarinen
Valmentaja Juha-Pekka Männistö
Fysioterapeutti Krista Puhakka
Lääkäri Henni Myllykangas

 
22.7.2024 10:00 Nuorten MM-kilpailut

Italia Sudenpentuja parempi 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisojen päätösottelussa – ”Isossa kuvassa teimme historiaa”

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat Meksikossa päättyivät tappioon Italialle 64-73 (26-40). Suomi sijoittui historiallisesti kahdeksanneksi, mikä on Sudenpentujen kaikkien aikojen korkein sijoitus MM-kisoissa.

21.7.2024 09:34 Nuorten MM-kilpailut

Australia liian kova Suomelle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisojen toiseksi viimeisessä pelissä

Meksikossa pidettävissä 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Suomi hävisi Australialle 78-61 (42-33). Suomi pelaa täten sijoista 7-8 jo tänään 21:00 Suomen aikaa Italiaa vastaan.

20.7.2024 10:12 Nuorten MM-kilpailut

Sudenpennut taipui Kanadalle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-puolivälierissä

Meksikossa pidettävissä 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Suomi kohtasi parempansa puolivälierissä, kun Kanada eteni mitalipeleihin loppunumeroin 44-82 (24-37). Suomi pelaa täten sijoista 5-8 ja kohtaa jo tänään illalla 23:30 Suomen aikaa Australian.

18.7.2024 07:30 Nuorten MM-kilpailut

Suomen 17-vuotiaat tytöt kirjoittivat jälleen historiaa MM-kisoissa! Sudenpennut kahdeksan parhaan joukkoon Uusi-Seelanti-voitolla

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jätti jälkensä suomalaiseen koripallohistoriaan Meksikossa pidettävissä MM-kisoissa, kun Sudenpennut eteni kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla Uusi-Seelannin 78-55 (52-27) neljännesvälierissä.

17.7.2024 07:29 Nuorten MM-kilpailut

Suomen 17-vuotiaat tytöt ensimmäiseen voittoon MM-kisoissa – loistelias kolmas jakso kaatoi Argentiinan

Meksikossa pelattavissa 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Suomi päätti alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut kellisti Argentiinan 58-64 (35-28). Suomi pelaa paikasta kahdeksan parhaan joukossa tänään keskiviikkona klo 22:00 Uusi-Seelantia vastaan.

15.7.2024 10:01 Nuorten MM-kilpailut

Espanja kaatoi Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisojen alkulohkossa

Meksikossa pidettävissä 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Suomi hävisi alkulohkonsa toisessa ottelussa Espanjalle 35-71 (18-27). Suomi kohtaa alkulohkonsa viimeisessä ottelussa tiistaina Argentiinan klo 22:00 Suomen aikaa.

14.7.2024 11:15 Nuorten MM-kilpailut

Sudenpennuille niukka tappio Japania vastaan 17-vuotiaiden tyttöjen MM-avauksessa

Historialliset 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat käynnistivät viime yönä Meksikossa Suomen osalta, kun Sudenpennut hävisivät Japanille 62-60 (24-25). Suomi kohtaa tänään sunnuntaina Suomen aikaa klo 22:00 Espanjan.

5.7.2024 13:25 Sudenpennut

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa valmistautumisen kohti MM-kisoja kahdella Espanja-maaottelulla

Historiallisiin MM-kisoihin valmistautuva Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue matkustaa tänään Madridiin, jossa joukkue kohtaa lauantaina ja sunnuntaina Espanjan. Tämän jälkeen Sudenpennut matkustaa Meksikoon, jossa joukkue kohtaa vielä keskiviikkona 10.7. Kroatian ennen 14.7. alkavia MM-kisoja.

24.5.2024 13:14 Sudenpennut

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohti Meksikon MM-kisoja 15 pelaajan ringillä

Meksikossa pidettäviin MM-kisoihin valmistautuva Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue lähtee valmistautumaan kohti historiallisia maailmanmestaruuskisoja 15 pelaajan ringillä.

11.4.2024 21:20 Sudenpennut

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen MM-lohkoon Japani, Espanja ja Argentiina

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen Meksikossa pelattavien MM-kisojen alkulohko arvottiin tänään León de los Aldamassa. Suomen kanssa samassa lohkossa nähdään Japani, Espanja ja Argentiina.

Näytä lisää vastaavia